Lähtökohtana on, että saadusta palvelusta tulee maksaa. Tätä tapahtuu jatkuvasti arkielämässä, maksamme palveluista kampaamoissa, ravintoloissa, takseissa ja muissa vastaavissa tilanteissa. Palvelun maksaminen tehdään usein vasta palvelun saamisen jälkeen. Syynä tähän on asiakaskokemuksen sujuvuus, monet eivät haluaisi maksaa ravintolassa jokaista ruokalajia tilatessaan erikseen, tai miettiä heti alussa kaikkia ruokalajeja.
Etukäteen maksaminen ei myöskään edesauta mahdollisuutta toteuttaa spontaaneja haluja ostaa lisäpalveluita, kuten tilata olut pääruokaa odotellessa tai tehdä taksilla ylimääräinen mutka. Tämän vuoksi mahdollisuus maksaa jälkikäteen on myös yrittäjän etu. Toinen tapaus on mahdollisuus maksaa laskulla ja jopa useammissa osissa, mikä mahdollistaa sellaisten ostosten tekemisen, mihin ei jostain syystä olisi varaa ostosten tekohetkellä. Joustavampia maksutapoja pidetään joissain yrityksissä jopa kilpailutekijöinä. Laskun maksaminen palvelun saamisen jälkeen on usein jopa pääsääntö. Tästä poiketaan lähinnä silloin, kun asiakkaiden identifioiminen on vaikeaa ja palvelun hinta tiedetään heti alussa eli palvelun käyttö on mahdollista rajata tai hinta ei riipu palvelun käytöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi pääsymaksut eri alueille ja yökerhoissa tapahtuva anniskelu. Haastelluista yrityksistä kaikki tarjosivat mahdollisuuden maksaa vasta palvelun saatuaan.
Entä jos asiakas ei tahdokaan maksaa?
Miten toimia, jos asiakas ei palvelun saatuaan tahdo maksaa siitä? Jos asiakas on ainoastaan maksuhaluton, on yhteiskunnalla erilaisia oikeussuojakeinoja yrittäjälle. Asiakkaan käyttäessä palvelua on syntynyt sopimus asiakkaan ja yrittäjän välillä. Jos asiakas ei maksa tämän sopimuksen mukaista korvausta, voi yrittäjä vaatia sitä oikeusteitse. Jos saatava on riidaton eli asiakas ei kiistä saatavan määrä tai olemassaoloa, voi yrittäjä tehdä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 pykälässä tarkoitetun suppean haastehakemuksen. Tämä toimitetaan asiakkaan kotipaikan käräjäoikeuteen, jos asiakkaan kotipaikka ei ole yrittäjän tiedossa tai selvitettävissä, voi yrittäjä toimittaa haastehakemuksen mihin tahansa käräjäoikeuteen, koska tällöin asia voidaan siirtää toimivaltaiseen käräjäoikeuteen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 22 § perusteella, kun vastaajan asuinpaikka selviää.
Suppean haastehakemuksen toimittaminen maksaa hakijalle 65 euroa. tämän voi vaatia vastapuolelta oikeudenkäyntikuluina, mutta jos asia ratkaistaan yksipuolisella tuomiolla on vastapuolen maksettavien oikeudenkäyntikulujen määrää rajoitettu oikeusministeriön asetuksella: alle 300e arvoisissa velkomusasioissa oikeudenkäyntikuluja voidaan tuomita enintään 50 euroa ja alle tuhannen euron asioissa tuomittavat kulut ovat enintään 80 euroa ellei asia ole erityisen vaativa. Tämän vuoksi pienissä asioissa itselle aiheutuvat kulut ovat usein suurempia, kuin mitä maksamatta jättäneeltä asiakkaalta voidaan periä. Tämän lisäksi tällainen perintä aiheuttaa menetettyä työaikaa, minkä yrittäjä voisi käyttää tuottavaan työhön tai josta hän joutuu maksamaan palkan toiselle. Jos asiakas on maksukykyinen eikä vastusta haastetta, peritään saatava ulosoton kautta tehokkaasti.
Tilanne on vielä huonompi silloin, jos asiakas on maksukyvytön. Tällöin suppea haastehakemus ja siitä aiheutuva yksipuolinen tuomio johtavat kyllä ulosoton käynnistymiseen, mutta jos henkilöllä on useampia maksamattomia velkoja eikä tuloja mistä maksaa niitä, päädytään tilanteeseen, jossa rahoja ei saada perittyä. Tällaisessa tilanteessa ovat useat yhteiskunnasta syrjäytyneet henkilöt, huumeiden käyttäjät ja erilaisia rikoksia jatkuvasti tehtailevat henkilöt. Näiden kohdalla yrittäjän saatava jää yleensä perimättä, ja yrittäjä joutuu näiden lisäksi maksamaan haastehakemuksesta oikeudenkäyntimaksun 65e, sekä ulosoton käsittelymaksu, joka on 10 tai 5 euroa riippuen asian laajuudesta, ja 10 euroa lisää jos saatava tahdotaan merkitä passiivirekisteriin, jolloin velalliselle mahdollisesti ilmaantuva omaisuus ulosmitataan tämän kattamiseksi. Yrittäjät kokivat, että saatavien periminen oikeusteitse on tehotonta, ja he vain menettävät siinä itse rahaa.
Saako yrittäjä tällaisessa tilanteessa lopulta korvausta? Ei jos asiakkaalle ei ilmaannu jostain varoja, mikä on monissa tapauksissa harvinaista. Saako yrittäjä millään tavalla oikeutta? Yrittäjä voi vaatia maksamatta jättäneelle henkilölle rangaistusta petoksesta. Petoksen tunnusmerkistö täyttyy, jos henkilö käyttää palvelua ilman aikomustakaan maksaa siitä. Jos maksamatta jätetty rahamäärä on alle 500 euroa, on kyseessä todennäköisesti lievä petos eli syyttäjä voi nostaa syytteen ainoastaan asianomistajan eli yrittäjän sitä vaatiessa. Lievästä petoksesta rikoksentekijä tuomiotaan sakkoihin, tästä ei jää tekijälle rikosrekisterimerkintää, ja maksukyvyttömän henkilön tapauksessa sakkokin jää usein maksamatta. Haastattelun antaneet yrittäjät eivät olleet tietoisia mahdollisuudesta tehdä rikosilmoitusta tällaisesta toiminnasta, eikä kukaan ollutkaan näin toiminut aiemmin. Jatkossa usea haastateltu harkitsee näin toimimista asiakkaan jättäessä maksamatta.
Miten estää huijaukset?
Miten tällaiseen toimintaan voi sitten puuttua? Käytännössä tällaiseen toimintaan ei voi puuttua muutoin kun ennakoivalla riskinhallinnalla. Yrittäjä joutuu siis puntaroimaan tätä riskiä, ja halua mahdollistaa asiakkaille maksu vasta palvelun jälkeen. Muita mahdollisuuksia riskinhallintaan ovat erilaiset vakuusjärjestelyt, esimerkiksi autokorjaaja voi pidättää autoa itsellään kunnes saa maksun, ja viime kädessä vaikka myydä auton, jos palvelun ostaja ei aiokaan maksaa palvelusta eli noutaa autoa. Tämä koskee myös muita palveluita, jossa tehdään jotain asiakkaan tavaroille, jotka ovat palveluntarjoajan eli yrittäjän hallussa.
Haastatellut yrittäjät mainitsivat useita keinoja riskienhallintaan. Suurin osa haastatelluista yrittäjistä valikoi asiakkaitaan joillakin tavoin, ja yksi huomioitava seikka oli yrittäjän arvio henkilön maksukyvystä. Tällaisessa toiminnassa yrittäjän tulee huomioida, ettei syyllisty rikoslaissa tarkoitettuun syrjintään. Syrjintään voi syyllistyä, jos asiakasta ei palvella tavallisilla ehdoilla tai hänelle ei tarjota palvelua JA tämä johtuu rodusta, kielestä, sukupuolesta, iästä tai muusta vastaavasta EIKÄ yrittäjällä ole hyväksyttävää syytä toiminnalleen. Hyväksyttävä syy on esimerkiksi henkilön epäilyttävä käytös tai asiakassuhteen uutuus. Moni yrittäjä mainitsikin, että uusille asiakkaille sovelletaan erilaisia ehtoja kuin tutuille. Myös asiakkaan käytöksestä ilmenevät seikat voivat olla hyväksyttävä syy kohdella häntä eri tavalla, eräs yrittäjä mainitsi, että huijareilla tuntuu usein olevan kiire saada palvelua ja toinen mainitsi huijareiden kyselevän paljon ennakkomaksuista.
Paras tapa yrittäjän kannalta on siis ehkäistä ongelmia ja ennakolta. Tämä on helpompaa silloin, kun asiakkaiden vaihtuvuus on vähäistä ja palvelusta on mahdollista periä ennakkoa. Yrittäjän ja yrittäväksi aikovan kannattaakin siis huomioida riskinhallinta asiakkaiden maksukyvyttömyyden osalta.
Comments