Elinkeinotulon ulosmittaus – määrä ja laskeminen
- Eelis Paukku
- 12 minuuttia sitten
- 4 min käytetty lukemiseen
Elinkeinotulon ulosmittaus ei ole yksinkertainen tilanne ja usein ulosmitattavan elinkeinotulon määrittäminen voi tuntua yrittäjästä hyvinkin epäreilulta. Viikon blogikirjoituksessa käsittelemäni aihe perustuu tuoreeseen akateemiseen artikkeliin, jossa olin toisena kirjoittajan. Artikkeli on julkaistu Liikejuridiikka-lehden numerossa 1/2025. Artikkelin nimi on:
”Ulosmitattavan elinkeinotulon määritelmästä ja laskemisesta”
Tässä blogikirjoituksessa käsittelen artikkelin keskeiset tulokset ja sisällön.
Elinkeinotoiminnan määritelmä
Elinkeinotoiminnan määrittely on jo itsessään vähintäänkin haastava problematiikka. Olen aikaisemmassa artikkelissani käsitellyt sitä, mitä elinkeinotoiminnan käsite tarkoittaa rikoslain kontekstissa. Elinkeinotoiminnasta on annettu oma lakinsa, elinkeinotoimintalaki. Lain 1 §:ssä määritellään elinkeinotoiminta:
”elinkeinolla tarkoitetaan ammatin tai elinkeinon harjoittamista tulon tai muun taloudellisen hyödyn saamiseksi”
Määritelmä on melko yleispiirteinen ja kattaa hyvinkin monenlaista eri toimintaa. Lähinnä työsuhteinen toiminta ja omaisuuden hallinta jäävät määritelmän ulkopuolelle. Elinkeinotoimintaan liitetään usein myös yrittäjäriski. Käytännössä elinkeinotoiminnan käsite kuitenkin eroaa voimakkaasti sen mukaan, minkä lain kontekstissa käsitettä sovelletaan.
Ulosottokaaressa tunnetaan kolme eri tulotyyppiä:
1) Palkka
2) Elinkeinotulo
3) Muu vastaisuudessa erääntyvä tulo
Ulosottokaaren palkan käsite on laaja ulosottokaaren 4:2:ssa:
”Palkalla tarkoitetaan kaikenlaista palkkaa, palkkiota, luontoisetua sekä muuta etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa, samoin kuin ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua muuta etuutta.”
Ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin toinen kohta taas sisältää seuraavien tulojen määritelmän:
”[Palkalla tarkoitetaan:]
2) kokouspalkkiota, henkilökohtaista luento- ja esitelmäpalkkiota, hallintoelimen jäsenyydestä saatua palkkiota, toimitusjohtajan palkkiota, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehen nostamaa palkkaa sekä luottamustoimesta saatua korvausta.”
Elinkeinotuloa lienevät lähes kaikki muut tulot. Muiden tulojen erään jää lähinnä erääntyviä saatavia, eläkkeitä ja immateriaalioikeuksista saatavia korvauksia. Elinkeinotuloa säännellään erikseen ulosottokaaressa, jotta ulosmittausta voidaan rajoittaa niin, että elinkeinotoimintaa voidaan jatkaa ja että velallinen selviää elinkeinotoiminnan juoksevista kuluista.
Palkan ja elinkeinotoiminnasta saatavan tulon rajanveto liittyy oikeustieteissä laajemminkin käsiteltyyn problematiikkaan työn ja yrittäjyyden välisestä rajanvedosta. Olen itse käsitellyt asiaa aikaisemmassa artikkelissani. Käytännössä ulosoton tarpeisiin riittää rajanveto, joka tehdään työsopimuslain soveltumisen perusteella.
Verotuksessa elinkeinotoiminnalla viitataan tuloon, jota verotetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain eli elinkeinoverolain mukaan. Elinkeinoverolain 1 §:n mukaan elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan liike- ja ammattitoimintaa. Käsitettä ei määritellä laissa tai sen esitöissä tämän enempää. Usein toki elinkeinotoiminnan käsite on selkeä. Ulosmittauksen kannalta voi olla vaikeita rajanvetotilanteita omaisuuden hallinnan ja elinkeinotoiminnan välillä. Ulosottokaaren 4:18 §:n mukaisesti omaisuuden tuottoa ei saa ulosmitata erikseen, vaan koko omaisuus tulee ulosmitata. Elinkeinotulosta sen sijaan ulosmitataan vain osa.
Kirjanpitolain 1:1 a §:n mukaisesti:
”Luonnollinen henkilö, maatilatalouden ja kalastuksen harjoittajaa lukuunottamatta, on kirjanpitovelvollinen harjoittamastaan liike- ja ammattitoiminnasta. Kirjanpitovelvollisuus koskee myös ammatin- ja liikkeenharjoittajan toimintaa jatkavaa kuolinpesää ja konkurssipesää.”
Käytännössä voittoa tavoitteleva toiminta on usein katsottu liike- tai ammattitoiminnaksi. Tässä huomionarvoista myös on yritys- ja yhteisötietolain 3 §, jonka mukaan elinkeinotoimintaa harjoittava luonnollinen henkilö on rekisteröintivelvollinen. Elinkeinotoiminnan käsitettä ei määritellä tässä laissa, mutta lain esitöissä viitataan liike- ja ammattitoimintaan.
Päädyimme lopulta määrittelemään elinkeinotoiminnan vakiintuneella tavalla seuraavien kriteerien kautta:
1) voiton tavoittelu,
2) toiminnan aktiivisuus,
3) liiketoimintariski tai taloudellinen riskinkanto,
4) laajuus,
5) suunnitelmallisuus,
6) jatkuvuus,
7) toiminnan edellyttämä henkilökunta tai työpanos,
8) itsenäisyys,
9) velallisen oma käsitys toiminnan luonnehdinnasta sekä
10) se, voiko vastikkeen määrästä päätellä, että työn suorittajan on tarkoitus itse hoitaa vakuuttamisvelvollisuutensa,
11) Y-tunnus,
12) tulon verokohtelu ja
13) kirjanpitovelvollisuus
Ulosmitattavan elinkeinotulon laskemisesta ulosottokaaressa
Ulosottokaaren 4:64 § sisältää toistuvan elinkeinotulon ulosmittaamisen luonnolliselta henkilöltä:
”Jos velallinen on elinkeinoa harjoittava luonnollinen henkilö, hänen saamastaan toistuvasta elinkeinotulosta jätetään ulosmittaamatta viisi kuudesosaa. Velalliselle voidaan jättää:
1) tätä enemmän, jos velallinen voi siten jatkaa elinkeinotoimintaa, on ryhtynyt elinkeinonharjoittajaksi pitkän työttömyyden jälkeen tai jos velallisen maksukyky on erityisen syyn vuoksi olennaisesti heikentynyt; tai
2) tätä vähemmän, jos sitä voidaan pitää velallisen varallisuusasemaan nähden kohtuullisena tai jos velallinen on olennaisesti laiminlyönyt elinkeinoonsa liittyviä maksuvelvoitteita.
Lisäksi noudatetaan soveltuvin osin, mitä suojaosuudesta, menettelystä sekä maksusuunnitelmasta ja maksusopimuksesta palkan ulosmittauksessa säädetään.
Tuki, jonka luonnollinen henkilö saa julkisyhteisöltä elinkeinoansa varten, ulosmitataan 1 momentin mukaisesti. Eräiden määrätarkoitukseen myönnettyjen varojen ulosmittauskiellosta säädetään 19 §:n 1 momentin 6 kohdassa.”
Pääsääntö on, että elinkeinotulosta viisi kuudesosaa jätetään elinkeinotoiminnan menoihin. Tätä suurempi tai pienempi osa voidaan ulosmitata erityisistä syistä. Luonnollisen henkilön muun elinkeinotulon ja oikeushenkilön elinkeinotulon ulosmittauksen osalta normi on 4:65 §:ssä:
”Kun luonnolliselta henkilöltä ulosmitataan muuta kuin toistuvaa elinkeinotuloa tai kun yhteisöltä ulosmitataan elinkeinotuloa, saadaan ulosmittauksen määrää rajoittaa, jos velallinen voi siten jatkaa elinkeino- tai liiketoimintaa eikä menettelyä voida pitää olennaisesti hakijan edun vastaisena. Lisäksi noudatetaan soveltuvin osin, mitä 59–63 §:ssä säädetään, ja jos tulo on toistuvaa, mitä menettelystä palkan ulosmittauksessa säädetään. Mitä tässä pykälässä säädetään ulosmittauksen määrän rajoittamisesta, sovelletaan myös yhteisön julkisyhteisöltä liiketoimintaansa saaman tuen ulosmittaukseen.”
Käytännössä säännöksestä ei juurikaan saada tulkinta-apua siihen, miten laskea ulosmitattava määrä tällaisesta elinkeinotulosta. Usein käytännössä on sovellettu aiemmin mainittua kuudesosan sääntöä bruttotulosta. Tutkimuksemme yksi tavoite oli määrittää parempia tapoja laskea ulosmitattava määrä.
Ulosmitattavan elinkeinotulon laskemisesta
Ulosmittauksessa tavoitteena on mahdollistaa elinkeinotoiminnan jatkuminen ja suorituksen maksaminen velalliselle. Tältä osin elinkeinotoiminnan nettotulos lienee luontevin lähtökohta ulosmittaukselle, koska nettotuloksesta on jo katettu toiminnan kulut. Käytännössä tämä saadaan helpoiten velallisen kirjanpidosta.
Kirjanpidossa ongelmana on, että kirjanpitolaki jättää laatijalle tiettyjä keinoja vaikuttaa tilikauden tulokseen. Tällä taas voitaisiin vaikuttaa ulosmitattavaan määrään, jos ulosmittaus perustetaan kirjanpidon nettotulokseen. Kirjanpito voidaan myös laatia maksu-, lasku- tai suoriteperusteisesti, millä voidaan myös lyhyellä aikavälillä vaikuttaa ulosmitattavaan määrään.
Toinen ongelma on, että kirjanpidon tulos ja elinkeinotoiminnan rahavarat voivat erota toisistaan hyvinkin voimakkaasti. Rahavarat jaetaan usein liiketoiminnan, rahoituksen ja investointien rahavirtoihin. Sinänsä kannattavan toiminnan rahavirrat voivat olla negatiivisia, jos toiminnassa esimerkiksi tehdään merkittäviä investointeja. Toisaalta taas poistojen vuoksi tappiollisen toiminnan rahavarat voivat olla hyvinkin positiivisia, koska niitä vastaavat rahavirrat ovat kertyneet jo aiemmin. Myös käyttö- ja vaihto-omaisuuden määrän kasvu voi kääntää liiketoiminnan kassavirrat negatiiviseksi, vaikka tulos olisikin positiivinen.
Ulosmitattavan määrän arviointi rahoitusriskistä
Artikkelimme tämä osio perustui laskentatoimen ja rahoituksen teorian hyödyntämiseen. Keskeinen tulos tässä osiossa oli korostaa sitä, että velkojankin pääomalla on kustannuksensa. Kustannus taas on sidoksissa pääomaan liittyvään riskiin. Tältä osin taas ulosottovelalle maksettava hieman yli 10 % korko ei kata velkojan riskiä siitä, että hänen pääomansa ovat ulosottovelallisen käytössä.
Toisaalta taas liian suuri ulosmittaus lisäisi riskiä velallisen elinkeinotoiminnan loppumisesta, mikä myös vaarantaa velkojan mahdollisuuden saada suoritustaan. Toisaalta taas tappiollisen elinkeinotoiminnan jatkaminen hävittäisi vielä enemmän velallisen varoja, jotka voitaisiin käyttää velkojen maksuun. Käytännössä velkojalle tuleekin kertyä huomattavasti enemmän varoja pitkässä ulosotossa, jotta se olisi hänelle kannattavaa verrattuna korkeaan ulosmitattavaan määrään.
Yhteenvetoa
Yksi keskeinen tuloksemme oli, että vaikka säännöksellä pyritäänkin turvaamaan elinkeinotoiminnan jatkuminen, sallitaan siinä samalla velallisen ulkoistaa liiketoimintariskiä velkojalle. Velkojalle tästä riskistä ei tyypillisesti makseta riittävää korvausta. Sääntely onkin usein tältä osin velallista suosivaa, erityisesti, jos soveltamiskäytäntö on rajautunut siten, että ulosmitattava määrä lasketaan toiminnan nettotuloksesta. Tällöin velkojat ovat käytännössä samassa maksunsaantijärjestyksessä kuin oman pääoman haltijat.
Lue lisää liikejuridiikkakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Juristi, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments