Miten on, voiko saunottamalla aiheuttaa toiselle korvattavan vahingon? Ainakin vuoden 1918 toukokuussa annetussa Suomen senaatin oikeusosaston päätöksessä otettiin jo asiaan kantaa. Entäpä korvauksen määräytyminen suhteessa nykyaikaan?
Asian tausta
Yksityispoliisi J. Pitkänen oli kylpemässä saunalaitoksessa, joka varmaankin vastaa nykyajan julkista saunaa. Samaan aikaan kylpemässä oli ollut kauppa-apulainen A. Asikainen, joka oli varomattomuudesta ja saunassa olijoille ennakolta ilmoittamatta heittänyt kiukaalle niin runsaasti vettä, että siitä syntyi ilmeisen mittava määrä höyryä. Höyry poltti lauteilla olleen J. Pitkäsen alaruumiiseen mittavat palovammat. Vammojen kuvataan oleen niin vakavia, että J. Pitkänen oli ollut vuoteen omana noin kahden viikon ajan sekä kokonaisuudessaan kuukauden kykenemättömänä työhön.
Eteneminen oikeusasteissa
J. Pitkänen oli esittänyt Wiipurin raastuvanoikeudessa vaatimuksen, että A. Asikaisen on kokonaisuudessaan korvauksena suoritettava J. Pitkäselle 178 markkaa ja 60 penniä. Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen päätöksessä 22/7 1915. Perusteluina oli, että J. Pitkänen ei ollut näyttänyt, että A. Asikainen olisi huolimattomuudellaan aiheuttanut palovammat J. Pitkäselle.
Asian käsittely jatkui Wiipurin hovioikeudessa. Hovioikeus katsoi päätöksessään 4/4 1917 näytetyksi, että A. Asikainen oli varomattomuudellaan aiheuttanut vammat J. Pitkäselle, ja että vammojen vuoksi J. Pitkänen oli ollut sairaana ja osin työkyvyttömänä 20 päivän ajan. Lisäksi hovioikeus veloitti A. Asikaisen suorittamaan J. Pitkäselle muun muassa kivusta ja särystä 178 markkaa ja 60 penniä. Senaatin oikeusosasto ei muuttanut hovioikeuden päätöstä muutoin kuin sen osalta, että A. Asikainen vapautettiin suorittamasta hovioikeuden määräämää korvausta kivusta ja särystä rikoslain 9 luvun 8 §:n nojalla, sillä J. Pitkänen oli menehtynyt jo ennen hovioikeuden päätöksen antamista.
Yhteenvetona
Ainakin 1900-luvun alkupuolella työkykyyn vaikuttavia vammoja aiheuttaen saunassa voimakkaasti löylyä heittänyt saattoi joutua korvaamaan henkilölle vahingon. Toki kuten on edellä oikeusasteissa todettu, tarkasteltiin silloin löylyn heittäjän tuottamusta. Nykyisin palovammoista kärsinyt saattaisi korvausvaatimusten osalta kääntyä ennemmin julkisen saunan ylläpitäjän sekä tämän vastuuvakuutuksen puoleen korvausvaatimusten osalta. Asiaa voitaisiin tarkastella esimerkiksi liikennevahinkolautakunnan normien ja -ohjeiden sekä henkilövahinkoasian neuvottelukunnan suosituksien pohjalta sekä vahingonkorvauslain säännösten pohjalta.
Rahanarvon muuntimen perusteella korvaus olisi nykyrahassa ollut 20 787 euroa. Elinkustannusindeksin muutos vuodesta 1918 vuoteen 2024 on laskennallisesti ollut merkittävä, + 26 605,95%. Korvausten osalta on huomioitava yhteiskunnan kehittymisen lisäksi myös palovammojen hoidon kehittyminen, jonka vuoksi esimerkiksi työkyvyttömyyden esiintyminen ja sen pituus arvatenkin voivat olla erilaiset. Kuitenkin FINE-041272 (2022) ratkaisusuosituksessa, jossa oli kyse julkisessa saunassa aiheutuneiden palovammojen aiheuttaman vahingon korvaamisesta tilapäisenä haittana, korvaussumma oli 1 000-4 000 euroa.
Vamman arvioitiin olleen Henkilövahinkoasian neuvottelukunnan suositusten kohdan 1.6.2 mukainen “kohtalainen palovamma". Koska kohdan 1.6.2 “kohtalainen palovamma” tarkoittaa neuvottelukunnan suositusten mukaan vammaa, joka vaatii sairaalahoitoa ja aiheuttaa vamman laatuun nähden keskimääräistä tilapäistä haittaa 2-4 viikkoa, mutta ei aiheuta pysyvää haittaa, voitaisiin ajatella J. Pitkäsen kärsiminen vammojen olleen vähintäänkin vastaavaa tasoa saatavissa olevien tietojen valossa. Joka tapauksessa korvaussummat olisivat todennäköisesti pienempiä nykyisin kuin vuonna 1918 sekä korvauksen maksaja todennäköisesti olisi muu kuin yksityishenkilö.
Oikeustapaus on teoksesta “Suomen senaatin päätökset ja tuomiot 1918 tammi-syyskuu”.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
Saana Simula
ON, LuK (geotieteet)
Trainee
Lakitoimisto KPF
050 3528 438
Commentaires