Tässä blogikirjoituksessa käsittelen sitä, kuinka HIV-positiivisten henkilöiden seksuaalirikosten arviointi on muuttunut suomalaisissa tuomioistuimissa vuosien saatossa. Muutos liittyy vahvasti lääketieteen kehitykseen: vuosikymmeniä sitten HIV tarkoitti usein nopeutettua kuolemaa, mutta nykyään annettava hoito on niin edistyksellistä, että oikealla hoidolla ja lääkityksellä henkilö pystyy elämään muuten normaalia elämää eikä eliniänodote eroa terveestä. Kirjoitus sai innoituksensa tuoreimmasta HIV-tapauksia käsittelevästä korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2021:64, jossa tekijää ei tuomittu pahoinpitelyn yrityksestä tai vaaran aiheuttamisesta hänen harrastettuaan suojaamatonta seksiä HIV-tartunnasta tietämättömän henkilön kanssa.
HIV ja tartuntariskin merkitys tuomiossa
HIV-tapauksissa kotimaisessa oikeuskäytännössä on ajettu syytteitä, tai henkilöitä on tuomittu, ainakin törkeästä pahoinpitelystä ja sen yrityksestä, törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä taposta ja vaaran aiheuttamisesta. Tunnusmerkistön määräytymiseen eli siihen, mistä teosta tekijä voidaan tuomita, vaikuttavat mm. teon seuraus, tekijän tietoisuus infektiostaan sekä muut olosuhteet kuten se, onko infektiosta tietoinen tekijä kertonut siitä seksikumppanilleen ja onko ehkäisyä tai lääkitystä käytetty. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkästään se seikka, että suojaamatonta seksiä on harrastettu, ei enää automaattisesti johda esimerkiksi pahoinpitelytuomioon.
Pahoinpitelystä tuomitseminen edellyttää viruksen tarttumista, ja vaaran aiheuttamisesta tuomitseminen taas edellyttää riittävän suurta aiheutunutta tartuntavaaraa. Vaaraa lisää esimerkiksi se, että HI-positiivinen ei käytä estolääkitystä ja seksi on ollut suojaamatonta. Jos vaaraa ei voida katsoa olleen esimerkiksi ehkäisyn, käytetyn lääkityksen tai veren matalan viruspitoisuuden vuoksi, pahoinpitelyn tai vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistöt eivät täyty. Toisin sanoen, jos virus on tarttunut, tuomiona on voinut olla esimerkiksi pahoinpitely, mutta jos tartuntaa ei ole tullut, tekijää ei voida tuomita edes pahoinpitelyn yrityksestä. Mikäli virus ei ole tarttunut, vaaranaiheuttamistuomio edellyttää käytännössä, että tartuntariskin tulisi olla varteenotettava eli vaaraa oli aiheutunut.
Ensimmäinen ratkaisu: KKO 1993:92 ja törkeä kuolemantuottamus
Suomen ensimmäisessä HIV-positiivisen aiheuttamaa vaaraa käsitelleessä tapauksessa taustalla oli se, että A oli HIV-tartunnastaan tietoisena ja seksikumppanilleen tästä ilmoittamatta harrastanut toistuvasti tämän kanssa suojaamatonta seksiä vuosina 1986-1987. Seksikumppani sai HIV-tartunnan ja kuoli aidsiin vuonna 1990. Korkein oikeus tuomitsi A:n törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syyte oli nostettu taposta ja vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä, mutta nämä hylättiin. KKO katsoi nimittäin, että näyttämättä oli jäänyt, että A olisi tarkoittanut tartuttaa seksikumppaniinsa HI-viruksen eikä tekoaikaan A:n käytettävissä ollut tietoja, että suojaamaton seksi aiheuttaisi varsin todennäköisen tartunnan saamisen riskin. Suomessa tiedot ensimmäisistä tartunnoista olivat olleet lehdissä esillä vasta kesällä 1983, ja virallinen tiedottaminen alkoi vasta 1980-luvun puolivälissä.
Näin ollen tietoja oli tekoaikaan saatavilla lähinnä lehdistä ja viranomaistiedotteista, eikä voitu katsoa, että tieto HI-viruksen vaarallisuudesta olisi ollut yleisessä tiedossa. Tuolloisen käsityksen mukaan tartunnan arveltiin johtavan aidsiin 5-20 prosentilla ja osalla tartunnan saaneista infektion kulun pysähtyvän itsekseen. Nykykäsitys sen sijaan on, että infektio ei parane koskaan ja ilman lääkitystä eliniänodote on vain noin 10-12 vuotta. Oikealla lääkityksellä viruksen tarttuminen pystytään estämään ja eliniänodote on sama kuin muulla väestöllä. Ratkaisu tapauksessa KKO 1993:92 syntyi äänestyksellä.
17 tapon yritystä: Helsingin hovioikeus 1997
Vuosina 1993-1997 HIV-infektiostaan tietoinen mies harrasti suojaamatonta seksiä useiden naisten kanssa. Oikeudenkäynneissä todettiin, että hänen tarkoituksenaan oli nimenomaan harrastaa seksiä suojaamattomasti. Virus tarttui viiteen naiseen. Tekijä tuomittiin hovioikeudessa 11 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen 17 tapon yrityksestä. Tuomioon vaikutti tekijän tietoisuus infektiosta ja tartuttamistarkoitus.
Vaaran aiheuttaminen suojaamattomassa seksissä: KKO 2015:83
Tapauksessa A oli HIV-infektiostaan tietoisena harrastanut useita kertoja suojaamatonta seksiä B:n kanssa. Infektio ei tarttunut B:hen, mutta A ei kertonut B:lle sairaudestaan. Tuomioistuimessa käsiteltiin sitä, voitiinko A tuomita vaaran aiheuttamisesta. Vaaran aiheuttamisesta tuomitaan se, joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran. Kaikki oikeusasteet päätyivät siihen lopputulokseen, että vaaraa oli aiheutunut.
A:n todistajana toimineen sisä- ja infektiotautien erikoislääkärin lausunnon mukaan tartuntamahdollisuus oli vain teoreettinen A:n käyttämän estolääkityksen vuoksi. Tästä huolimatta KKO ja alemmat oikeusasteet katsoivat, että B:lle olisi tullut antaa mahdollisuus kieltäytyä seksuaalisesta kanssakäymisestä ja että A:lla olisi ollut velvollisuus käyttää myös muita tarttumista ehkäiseviä keinoja. Korkein oikeus katsoi, että HIV-tartunta katsotaan edelleen vakavaksi vaaraksi, ja pelkästään asianmukaisesti käytetty estolääkitys ei riittänyt vähentämään tartunnan riskiä niin matalaksi, että tartunnan vaara olisi riittävän epätodennäköinen. Arviointiin vaikutti myös A:n tietoinen sairautensa salaaminen ja kondomin käyttämättä jättäminen.
Prostituoitu ei kertonut tartunnastaan: törkeitä pahoinpitelyn yrityksiä
Vuonna 2016 uutisoitiin tapauksesta, jossa ulkomaalaistaustainen prostituoitu nainen oli tietoisena HIV-infektiostaan tarjonnut palveluitaan, myös suojaamatonta seksiä. Nainen sai lopulta tuomion kahdesta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen, viisi syytettä hylättiin. Syytteiden hylkääminen johtui siitä, että näiden asiakkaiden aikana oli käytetty ehkäisyä ja tällöin nainen oli myös käyttänyt estolääkitystä. Tiettävästi kukaan asiakkaista ei saanut tartuntaa.
HIV:stä ei enää tarvitse kertoa seksikumppanilleen: KKO 2021:64 ja syytteet hylättiin
Tuoreimmassa tapauksessa B oli harrastanut yhden kerran suojaamatonta seksiä toisen henkilön kanssa, tietoisena HIV-positiivisuudestaan. Virus ei tarttunut. B:tä syytettiin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja vaihtoehtoisesti vaaran aiheuttamisesta. Syytteet hylättiin, koska virus ei tarttunut ja B:n veren viruspitoisuus oli tekoaikaan niin matala, että voitiin katsoa, ettei B ollut toiminnallaan aiheuttanut vaaraa seksikumppanilleen. Hovioikeus oli tuominnut B:n kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, mutta korkein oikeus hylkäsi syytteet.
Oman lisävärinsä tapaukseen tuo se, että B:llä oli aiempaa rikostaustaa vastaavasta teosta: hän oli vuosina 1999-2007 tartunnastaan tietoisena harrastanut seksiä 5 naisen kanssa, jotka olivat saaneet tartunnan. Tuona aikana muita seksikumppaneita oli 14, mutta näihin virus ei ollut tarttunut. Kahden naisen kanssa B oli harrastanut seksiä näiden tahdon vastaisesti. Tuomioksi tuli Rovaniemen hovioikeudessa 12 vuotta vankeutta ja yli 300 000 euron korvaukset uhreille. Tätä rikoshistoriaa korkeimman oikeuden ei tarvinnut ottaa vuoden 2021 tuomiossaan huomioon, koska tällöin katsottiin, että vaaraa ei aiheutunut, joten tekijän tahallisuutta tai huolimattomuutta ei tarvinnut enää arvioida.
Yhteenveto
HIV-tuomioiden osalta lääkehoidon kehittymisellä ja tutkimustiedon lisääntymisellä on nähtävissä erittäin selkeä vaikutus siihen, kuinka vaarallisena ja elämään vaikuttavana HI-virusta pidetään. Suomen ensimmäisen korkeimmassa oikeudessa käsitellyn tapauksen, KKO 1993:92, aikaan infektion hoito oli vasta aluillaan, ja eliniänodote sen mukainen. Ankarimmillaan tuomioita on saanut törkeästä kuolemantuottamuksesta ja tapon yrityksestä. Nykyään, jos infektio ei tartu, tuomio riippuu muun muassa veren viruspitoisuudesta ja käytetystä lääkityksestä. Jos seksikumppanille ei ole kerrottu tartunnasta ja voidaan arvioida, että suojaamaton sukupuoliyhteys aiheutti vaaran infektion tarttumisesta, tuomiona voi olla esimerkiksi vaaran aiheuttaminen. Jos tartuntariski taas on häviävän pieni, rikostuomiota ei välttämättä enää tule tuoreimman ennakkoratkaisun KKO 2021:64 perusteella.
Tartunnasta ei rikosoikeudellisessa mielessä ole tarpeen enää kertoa vastuun välttääkseen, jos infektio on tarttumattomassa vaiheessa, mutta HIV-potilaita hoitava HUS kuitenkin suosittelee kertomaan tartunnasta kumppanille ja välttämään seksuaalista kanssakäymistä ilman kondomia, kunnes veren viruspitoisuus on pysynyt tarttuvuusrajan alapuolella kuuden kuukauden ajan.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
Comments