Viikon blogikirjoituksessa käsittelen rikoshyötyä ja sen tuomitsemista menetettäväksi ympäristörikoksissa. Kirjoitus perustuu tuoreeseen akateemiseen artikkeliini nimeltä ”Ympäristörikosten rikoshyödystä – liiketaloudellinen näkökulma rikoshyötyyn.” Artikkeli on julkaistu Ympäristöjuridiikka-lehden numerossa 4/2023. Artikkeliin ja muuhun tieteelliseen tuotantooni voit tutustua seuraavan linkin takaa:
Tässä blogikirjoituksessa esittelen artikkelin keskeisen sisällön ja tutkimustulokset.
Rikoshyödystä
Rikoslain 10:2.1 on hyvin yksiselitteinen: ”Valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty”. Yksinkertaisesta säännöksestä saadaan kuitenkin haastavampi, kun esitetään kysymys, mitä hyöty on. Perinteisissä omaisuusrikoksissa, kuten varkauksissa, petoksissa ja kavalluksissa hyöty on helppo laskea ja todeta, että tietty omaisuuserä on rikoksella saatua hyötyä. Monissa rikostyypeissä, erityisesti talous- ja liiketoimintarikoksissa, rikoshyödyn määrittäminen on kuitenkin hyvin haastavaa;, niin haastavaa, että aiheesta on tehty useita tutkimuksia ja väitöskirjoja.
Rikoslain 10:2 § sisältää rikoshyödyn menettämisen perussäännöt:
”Valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty, jolla tarkoitetaan:
1) rikoksella välittömästi saatua omaisuutta;
2) 1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden sijaan tullutta omaisuutta;
3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun omaisuuden tuottoa;
4) 1–3 kohdassa tarkoitetun omaisuuden ja tuoton arvoa;
5) rikoksella saadun säästön arvoa.
Jos hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.”
Käytännössä nämäkään säännöt eivät ole kovin yksiselitteisiä liiketoimintarikoksissa. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on muodostettu useita sääntöjä siitä, miten rikoshyöty lasketaan eri rikoksissa. Yksi tärkeä pääsääntö on, että menettämisseuraus ei ole rangaistus, eli menetettäväksi saa tuomita vain rikoksesta saadun hyödyn, eikä yhtään enempää. Rangaistuksia ovat sakko ja vankeus, ei menettämisseuraamus. Menettämisseurauksen pääidea on tavoite ”rikos ei saa kannattaa”.
Yleensä laillisen liiketoiminnan yhteydessä tehdyissä rikoksissa hyöty lasketaan niin sanotulla nettohyötyperiaatteella. Nettohyötyperiaate tarkoittaa, että liiketoiminnasta aiheutuneet kustannukset voi joissain tapauksissa vähentää rikoshyödystä. Esimerkiksi ostettaessa jotain laillisesti, mutta myytäessä sitä eteenpäin laittomasti, rikoshyötyä on vain osto- ja myyntihintojen välinen erotus eli netto. Jos sen sijaan koko toiminta on laitonta, esimerkiksi huumekauppa, ei ostohintaa saa vähentää myyntihinnasta, vaan koko myyntihinta tuomitaan menetettäväksi bruttohyötyperiaatteen mukaisesti.
Ympäristörikoksesta ja rikoshyödystä
Ympäristörikos on yleensä talousrikos. Olen kirjoittanut aiheesta useita akateemisia artikkeleita, joista tehdyn blogikirjoituksen löydät esimerkiksi tästä. Ympäristörikoksella itsellään ei voi kuitenkaan tavoitella taloudellista hyötyä, koska ympäristörikos itsessään ei liity taloudelliseen hyötyyn. Tämä johtuu siitä, että ympäristörikos on rikoslain mukaan teko, joka ”on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle”. Tällaisella rikoksella ei suoranaisesti tehdä rahaa. On kuitenkin mahdollista tehdä enemmän rahaa rikkomalla ympäristölainsäädäntöä.
Elinkeinotoimintaan liittyvät ympäristörikokset ovat yleensä luvatonta jätteidenkäsittelyä tai ympäristöluvan ehtojen rikkomista teollisessa toiminnassa. Jätteidenkäsittely on niin sanottu ansaintatyyppinen ympäristörikos, jossa rikoshyödyn määrittäminen on suhteellisen helppoa. Laittomassa jätteidenkäsittelyssä toimija ottaa palkkiota vastaan muiden jätteitä, jotta molemmat osapuolet säästäisivät verrattuna lailliseen toimintaan. Nämä palkkiot ovat rikoshyötyä. Ongelmalliseksi tässä muodostuu kuitenkin se, tulisiko jätteiden käsittelystä aiheutuneet kustannukset vähentää palkkioista. Oikeuskäytännössä kustannukset on yleensä tuomittu menetettäväksi bruttohyötyperiaatteella eli kokonaan. Jos tällaista jätteenkäsittelytoimintaa on tosin harjoitettu laillisen toiminnan yhteydessä, esimerkiksi luparajat ylittäen, voidaan tapauskohtaisesti soveltaa brutto- tai nettoperiaatetta.
Jos mitään ympäristölle haitallista toimintaa harjoitetaan ilman ympäristölupaa, tilanne on tulkinnanvarainen. Oikeuskirjallisuudessa on eriäviä näkemyksiä, tulisiko tässä soveltaa niin sanottua lisähyötymallia vai ei. Lisähyötymalli tarkoittaa, että jos toiminnalle olisi voitu saada ympäristölupa, verrataan laittoman toiminnan kustannuksia halvimman mahdollisen laillisen toiminnan kustannuksiin. Lisähyötymallin kannattajat katsovat, että ympäristöluvan hakematta jättämisen rangaistus on sakko tai vankeus, mutta jos toiminnasta olisi voitu joillain kustannuksilla saada laillista, koko toiminnan tuotto ei ole rikoshyötyä. Tällöin hyötyä olisi vain laillisen ja laittoman toiminnan kustannusero.
Ongelmallisempi tilanne on laillisen liiketoiminnan yhteydessä tehty ympäristöluvan tai ympäristölainsäädännön rikkominen. Tällöin motiivina on erityisesti säästö; ympäristömääräysten noudattaminen maksaa, ja toiminnalla voi tehdä enemmän voittoa, jos niitä ei noudateta. Tämä tehdään tyypillisesti joko päästämällä enemmän saasteita ympäristöön, tai jättämällä tekemättä erilaisia kustannuksia aiheuttavia investointeja. Tällöin jokaista tuotantoyksikköä kohden saadaan tietty säästö, eli yrityksen on halvempi tuottaa tavaroita.
Liiketaloustieteiden ja tuotantotalouden perusidea on, että se, joka voi tuottaa tuotteita halvemmalla kuin muut, saa siitä kilpailuetua. Joissain tuotteissa kilpailuetua saa enemmän kuin toisissa. Esimerkiksi jos polttoaineen hinta tippuu 10 %, noin 20 senttiä, kasvaa sen kysyntä paljon enemmän kuin kahdeksan euron erikoisoluella, jonka hinta tippuu hieman yli seitsemään euroon. Ilmiötä kutsutaan kysynnän hintajoustoksi. Bensiinin myyjä hyötyisi siis enemmän rikoksesta, jolla hän voi tiputtaa hintaa, koska bensiiniä ostettaisiin paljon enemmän verrattuna aiempaan hintaan. Artikkelissani argumentoin, että tämä mekanismi pitäisi huomioida menettämisseuraamuksessa, koska muutoin rikos kannattaisi.
Toinen ongelma on päästövähennysten rajakustannus. Tuotantotalouden, ja myös taloustieteen, puolella on hyvin tuttua, että mitä enemmän päästöjä vähennetään, sitä enemmän seuraavat päästövähennykset maksavat. Aihetta voi havainnollistaa seuraavalla kuvalla:
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että toiminnan rikkipäästöt voidaan puolittaa hintaan 10 euroa tonnilta. Kun päästöt on puolitettu, niiden puolittaminen uudestaan saattaakin maksaa 100 euroa tonnilta, koska se on teknisesti paljon vaikeampaa. Mitä suurempi rajakustannus on, sitä enemmän rikoksentekijä hyötyy ympäristörikoksesta. Artikkelissani esitänkin, että myös tämä mekanismi olisi syytä tunnistaa ja huomioida menettämisseuraamusta laskettaessa.
Käytännössä yllä mainitut seikat edellyttävät hyvin pitkälle menevää liiketaloudellista ja tuotantotaloudellista arviointia. Näiden huomioiminen rikosprosessissa ei välttämättä ole kovinkaan usein realistista. Tämän vuoksi esitän vaihtoehtoisesti, että ympäristörikoksissa pitäisi soveltaa laajennettua hyödyn menettämistä useammin.
Laajennetusta hyödyn menettämisestä
Rikoslain 10:3 § sisältää laajennetun hyödyn menettämisen säännökset:
"Jos on tehty
1) rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;
2) kätkemisrikos tai rahanpesu;
3) salakuljetus;
4) huumausainerikos tai huumausainerikoksen edistäminen;
5) lahjuksen antaminen tai lahjuksen ottaminen taikka lahjominen elinkeinotoiminnassa tai lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa;
6) järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen;
7) sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen, 20 luvun 8 b §:n 2 momentissa tarkoitettu lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin taikka paritus;
8) vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle; tai
9) 1–8 kohdassa tarkoitetun rikoksen rangaistava yritys
ja jos rikos on luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa taloudellista hyötyä, valtiolle menetetyksi voidaan tuomita omaisuus, joka on peräisin rikollisesta toiminnasta; menetetyksi tuomitsemista harkittaessa on muiden seikkojen ohella otettava erityisesti huomioon, onko omaisuus ilmeisesti peräisin muusta kuin vähäisenä pidettävästä rikollisesta toiminnasta ja onko menettämisseuraamuksen tuomitseminen tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi sekä saadaanko rikollisella toiminnalla toistuvasti merkittävä osa asianomaisen tuloista.”
Tämä pykälän soveltamiselle on kolme edellytystä. Ensimmäinen näistä on niin sanottu liipasinrikos. Ympäristörikosten törkeät tekomuodot ovat liipasinrikoksia, koska niistä voidaan tuomita neljä vuotta vankeutta. Toinen edellytys on, että rikos tuottaa taloudellista hyötyä. Kuten aiemmin totesin, ympäristörikos on usein talousrikos, jolloin tämäkin edellytys täyttyy. Kolmas edellytys on, että käsillä on omaisuutta, joka on peräisin rikollisesta toiminnasta. Tämä täyttyy ympäristörikoksissa joskus. Tosin, usein yhtiö, jonka toiminnassa rikos on tehty, on mennyt konkurssiin ennen tuomiota. Tällöin menettämisseuraamus voidaan kuitenkin kohdistaa yhtiön omistajiin.
Lopuksi
Artikkelin merkittävin tutkimustulos on esittää uusia näkökulmia, joita huomioida ympäristörikosten rikoshyödyn menettämisessä. Menettämisseuraamuksen perusidea on, että rikos ei saa kannattaa, minkä vuoksi rikoksen tuottama hyöty tulee tuomita menetettäväksi valtiolle. Liiketoimintarikoksissa on usein vaikea laskea rikoshyöty. Ympäristörikoksissa tätä vaikeuttaa kaksi mekanismia: 1) kysynnän hintajousto ja sen tuoma kilpailuetu ja 2) päästövähennysten nouseva marginaalikustannnus. Näiden mekanismien monimutkaisuus voikin johtaa siihen, että ympäristörikos voi kannattaa. Näistä syistä esitänkin, että törkeimpiin ympäristörikoksiin tulisi soveltaa useammin laajennettua hyödyn menettämistä, missä hyötyä voidaan arvioida laajemmin ja vapaammin, kuin perinteisessä menettämisseurauksessa.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, tohtorikoulutettava), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
HT-tilintarkastaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments