Erilaiset ympäristörikokset ovat olleet säännöllisesti uutisissa jo vuosikymmenen ajan. Kuukausittain, ellei jopa viikoittain on mahdollista lukea lehdistä erilaisista ympäristörikoksista, joihin yritykset ja yksityishenkilöt syyllistyvät. Vuosina 2008–2018 rikoslain 48-luvun ympäristörikoksista tuomittiin vuosittain 40–80 ihmistä. Kaikkein suurimmat ja törkeimmät tapaukset ovat tyypillisesti elinkeinotoiminnassa tehtyjä. Toisaalta yrityksiä on tuomittu rikoksista harvoin, vuosittain 1–3 yritystä tuomitaan yhteisösakkoon niiden johdossa tehdyistä ympäristörikoksista. Toisaalta useissa tapauksessa ympäristörikokset ovat johtaneet yrityksen konkurssiin tai ne ovat paljastuneet konkurssitilanteessa. Tällöin ympäristön puhdistaminen on jäänyt julkisen tahon hoidettavaksi verovaroista.
Tässä blogikirjoituksessa avaan, miksi ympäristörikokset ovat tietynlaisessa liiketoiminnassa kannattavia ja mitä kannattavuus edellyttää. Tällä kirjoituksella pyrin kiinnittämään huomiota tiettyihin ongelmakohtiin ympäristösääntelyssä.
Ympäristörikokset
Ympäristörikokset ovat rikoslain 48-luvussa. Tämän rikoslain luvun avaamme rikoslakiprojektissamme heinäkuussa 2021, luvun kaikki pykälät selitettynä löytyvät silloin täältä:
Rikoslain 48-luvussa on 7 erilaista rikosta: ympäristön turmeleminen, törkeä ympäristön turmeleminen, ympäristörikkomus, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos, törkeä luonnonsuojelurikos ja rakennussuojelurikos. Näistä ympäristön turmeleminen on huomattavasti yleisin rikos ja keskityn pääasiassa siihen tässä kirjoituksessa.
Seuraavaksi yleisin on ympäristön turmelemisen tuottamuksellinen tekomuoto. Sen jälkeen yleisin on luonnonsuojelurikos, jossa tyypillisesti aiheutetaan vahinkoa rauhoitetuille eläimille tai kasveille tai vahingoitetaan luonnonsuojelualuetta.
Ympäristön turmeleminen on yksi rikoslain pisimmistä pykälistä, tulostettuna Wordin vakiomuotoilulla noin 2 A4-arkkia. Pykälä edellyttää, että teolla aiheutetaan ympäristön pilaantumista, haitallista muuttumista, roskaantumista tai vaaraa terveydelle tietyillä teoilla. RL 48:1 §:n ympäristön turmelemisen koko sisältö on seuraava:
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
1) saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta, säteilyä tai muuta sellaista lain tai sen nojalla annetun säännöksen taikka yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti,
2) valmistaa, luovuttaa, kuljettaa, käyttää, käsittelee tai säilyttää ainetta, valmistetta, seosta, tuotetta tai esinettä taikka käyttää laitetta vastoin
a) vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettua lakia,
b) kemikaalilakia,
c) REACH-asetusta,
d) CLP-asetusta,
e) biosidiasetusta,
f) kasvinsuojeluaineasetusta,
g) a–f alakohdassa mainitun säädöksen tai ympäristönsuojelulain (527/2014) nojalla annettua säännöstä,
h) otsonikerrosta heikentävistä aineista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1005/2009,
i) tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 842/2006,
j) pysyvistä orgaanisista yhdisteistä sekä direktiivin 79/117/ETY muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 850/2004,
k) pesuaineista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 648/2004 3, 4 tai 4 a artiklaa,
l) jätelain (646/2011) 147 §:n 2 momentissa mainittua säännöstä,
m) jätelain nojalla annettua säännöstä, yksittäistapausta koskevaa määräystä tai kieltoa taikka
n) elohopeasta ja asetuksen (EY) N:o 1102/2008 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/852,
3) laiminlyö jätelain mukaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuutensa,
4) tuo maahan, vie maasta tai siirtää Suomen alueen kautta jätettä vastoin
a) jätelakia, sen nojalla annettua säännöstä tai yksittäistapausta koskevaa määräystä,
b) jätteiden siirrosta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1013/2006 taikka
c) elohopeasta ja asetuksen (EY) N:o 1102/2008 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/852,
5) tuo maahan tai vie maasta ainetta, valmistetta tai tuotetta vastoin
a) ympäristönsuojelulain nojalla annettua asetusta,
b) otsonikerrosta heikentävistä aineista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1005/2009,
c) tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 842/2006,
d) vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 649/2012,
e) pysyvistä orgaanisista yhdisteistä sekä direktiivin 79/117/ETY muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 850/2004 tai
f) elohopeasta ja asetuksen (EY) N:o 1102/2008 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/852,
6) vie maasta muuntogeenisiä organismeja, niitä sisältäviä elintarvikkeita tai rehuja vastoin muuntogeenisten organismien valtioiden rajat ylittävistä siirroista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1946/2003 taikka
7) aluskierrätyksestä sekä asetuksen (EY) N:o 1013/2006 ja direktiivin 2009/16/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1257/2013 vastaisesti laiminlyö huolehtia siitä, että asetuksen 5 artiklassa tarkoitettu vaarallisten materiaalien luettelo on ajan tasalla silloin kun alus toimitetaan aluspurkamoon, tai siirtää aluksen purettavaksi muualle kuin asetuksen 16 artiklassa tarkoitetussa eurooppalaisessa luettelossa mainittuun aluspurkamoon
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle, on tuomittava ympäristön turmelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Edellä 1 momentin 4–6 kohdassa tarkoitetun tahallisen rikoksen yritys on rangaistava.
Ympäristön turmelemisesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla muuttamaan ympäristöä vastoin
1) maankäyttö- ja rakennuslakia (132/1999),
2) vesilakia (587/2011),
3) maa-aineslakia (555/1981),
4) Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntöä taikka
5) näiden nojalla annettua säännöstä, yleistä tai yksittäistapausta koskevaa määräystä taikka kaavaa tai lupaa
siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista.
Ympäristön turmeleminen on hyvin laaja kriminalisointi ja se kattaa sekä tahallisia tekoja että laiminlyönnillä aiheutettuja tekoja. Säännös kattaa sekä jonkin ympäristösääntelyyn liittyvän lain rikkomisen että myös ympäristöluvan tai muun ympäristöön liittyvän viranomaisluvan tai -määräyksen rikkomisen. Koska toiminta, joka voi aiheuttaa pykälässä kuvattua ympäristön turmeltumista, on tyypillisesti elinkeinotoimintaa, edellytetään toiminnanharjoittajalta huolellisuutta, ennakollista varautumista sekä selvilläoloa toimintansa edellyttämistä luvista, laeista sekä toimintansa vaikutuksista ja riskeistä. Teon ei tarvitse aiheuttaa ympäristön pilaantumista, vaan pilaantumisen vaara riittää.
Lupa- ja valvontajärjestelmä
Ympäristöön vaikuttavaa toimintaa ei saa tehdä miten tahansa. Toimintaan, joka saattaa aiheuttaa ympäristön pilaantumista, sovelletaan ympäristönsuojelulakia sen 2 §:n mukaan. Kaikkeen tällaiseen toimintaan siis sovelletaan ympäristönsuojelulain 2-luvun yleisiä velvollisuuksia, kuten velvollisuutta ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä selvilläolovelvollisuutta. Kaikkeen toimintaan, josta saattaa aiheutua pilaantumista, ei kuitenkaan tarvita ympäristölupaa.
Ympäristölupa tarvitaan ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaan lain liitteessä 1 lueteltuihin toimintoihin sekä toimintoihin, jotka voivat aiheuttaa vesilain mukaan ei-luvanvaraista vesistön pilaantumista, jäteveden johtamiseen, joka voi aiheuttaa tiettyä vesistön pilaantumista sekä toimintoihin, jotka saattavat aiheuttaa kohtuutonta haittaa naapureille. Muut toiminnat kuin nämä eivät ole ympäristöluvanvaraisia. Ympäristöluvan lisäksi on useita muita ympäristösääntelyyn liittyviä lupia, kuten vesilupa, joiden luvanvaraisuus syntyy omalla perusteellaan.
Lupajärjestelmä jaetaan ennakolliseen ja jälkikäteiseen valvontaan. Ennakollinen valvonta tarkoittaa käytännössä lupamenettelyä. Lupamenettelyssä viranomainen arvioi, miten tietty hanke voidaan toteuttaa ilman, että ympäristön tila heikkenee tavalla, joka ei ole hyväksyttävää. Viranomainen voi joko hylätä liikaa ympäristöä kuormittavan toiminnan lupahakemuksen tai asettaa toiminnalle sellaisia ehtoja, joita noudattamalla ympäristön tila ei heikkene liikaa. Etukäteisvalvontaa on pyritty rajaamaan vain kaikkein merkittävimpiin toimintoihin viranomaisten resurssien ja käsittelyaikojen vuoksi.
Jälkikäteisvalvonnassa on kyse jo käynnissä olevan toiminnan valvonnassa. Tässä viranomainen voi esimerkiksi ottaa näytteitä vedestä tai ilmasta ja siten arvioida, onko toiminta lakien ja lupien mukaista. Tämä jälkikäteisvalvonta kohdistuu kaikkeen toimintaan, josta saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista, eli ei ainoastaan luvanvaraiseen toimintaan. Jälkikäteisvalvonta ei ole resurssien käytön näkökulmasta yhtä tehokasta kuin etukäteisvalvonta, koska ympäristön pilaantumista on vaikeampi ehkäistä ja havaita toiminnan aikana verrattuna sen torjuntaan ennen toiminnan aloittamista.
Suomen ympäristölupajärjestelmän painopiste on etukäteisvalvonnassa. Tämä tarkoittaa ympäristö- ja muita lupia. Niillä pyritään mahdollisimman tehokkaasti ja ennakoitavasti turvaamaan korkea ympäristönsuojelun taso sekä yritysten toimintaympäristö. Etukäteisvalvonta ei kuitenkaan ole toimiva keino silloin, kun yrityksellä ei ole halua tai kykyä noudattaa ympäristönormeja ja ympäristöluvan ehtoja. Näihin tilanteisiin on mahdollista puuttua ainoastaan jälkivalvonnalla, jolla tarkastellaan ympäristölainsäädännön ja ympäristöluvan noudattamista toiminnan aikana. Tämä ei kuitenkaan poista jo tapahtunutta ympäristön pilaantumista ja ongelmia tuskin havaitaan ennen pilaantumisen alkamista muuten kuin sattumalta.
Ympäristövastuut
Ympäristönsuojelulain 18-luvussa säännellään viranomaisen toimintamahdollisuuksista tilanteissa, joissa ympäristön pilaantumista on tapahtunut lupa- ja valvontamenettelystä huolimatta. YSL 175 ja 176 §:n nojalla viranomainen voi määrätä lopettamaan ympäristölle haitallisen menettelyn ja palauttamaan ympäristön ennalleen. Viranomainen voi myös 180 §:n nojalla antaa yksittäisen määräyksen pilaantumisen ehkäisemiseksi ja jopa keskeyttää toiminnan 181 §:n nojalla.
YSL 184 §:ssä säädetään kolmenlaisesta erilaisesta tehosteesta näille toimille. Ensimmäinen näistä on uhkasakko. Uhkasakko tarkoittaa, että tietty sakko määrätään maksettavaksi, jos määräyksen kohde ei noudata määräystä. Toinen näistä on teettämisuhka. Teettämisuhka tarkoittaa, että viranomainen voi teettää tekemättä jätetyn toimenpiteen toiminnanharjoittajan kustannuksella. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viranomainen voi kunnostaa ympäristön ja viime kädessä ulosmitata kustannukset toiminnanharjoittajalta. Viimeinen keinoista on keskeyttämisuhka. Tämä tarkoittaa, että viranomainen voi keskeyttää toiminnan, jos viranomaismääräystä ei noudateta.
Ympäristönsuojelulaissa on nimenomainen määräys siitä, kenen on puhdistettava pilaantunut maaperä tai pohjavesi. YSL 133 §:n mukaan ensisijainen velvollisuus on luonnollisesti sillä, joka on aiheuttanut pilaantumisen. Aina pilaantumisen aiheuttaja ei kuitenkaan ole tiedossa tai hän ei esimerkiksi konkurssin vuoksi kykene täyttämään puhdistamisvelvollisuuttaan. Maaperää ja pohjavettä ei kuitenkaan voida jättää pilaantuneeksi. Tämän vuoksi YSL 133 §:ssä säädetään toissijaisesta puhdistusvastuusta. Toissijainen puhdistusvastuu on alueen haltijalla siinä tapauksessa, että ympäristön pilaantuminen on aiheutettu hänen suostumuksellaan tai hän on tiennyt ympäristön pilaamisesta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä. Tämä tarkoittaa, että vuokranantaja voi joutua vastuuseen vuokralaisen aiheuttamasta pilaantumisesta. Jos nämä ehdot eivät täyty, puhdistaa alueen julkinen taho eli kunta.
Oikeushenkilön erillisyys ja maksukyvyttömyys
Ympäristörikoksia tehdään harvoin huvin vuoksi. Yleensä rikoksella tavoitellaan taloudellista hyötyä. Tässä hyödyssä edunsaajana on, kuten kaikessa muussakin toiminnassa, aina lopulta yksityinen ihminen. Ympäristösääntely asettaa erittäin tiukkoja velvoitteita ympäristön puhdistamiselle, minkä vuoksi ympäristön pilaamisesta ei pitäisi saada rahallista hyötyä. Toiminnan hyöty perustuu pitkälti siihen, että vastuutaho ja hyödyn saava taho ovat eri henkilöt. Merkittävää liiketoimintaa harjoitetaan tyypillisesti osakeyhtiömuodossa. Osakeyhtiölain 1:2 § sisältää perussäännön, että osakkeenomistaja ei ole vastuussa yhtiön velvoitteista. Tämän vuoksi lähtökohtana on, että ympäristön pilaamisesta vastaa ainoastaan pilaamisen aiheuttanut yhtiö.
Ympäristön näkökulmasta ongelmaa ei juuri syntyisi, jos yhtiö kykenisi puhdistamaan ympäristön. Usein ympäristön täysi ennallistaminen on kuitenkin mahdotonta luonnosta johtuvista syistä. Tämän lisäksi useimmissa merkittävissä pilaantumistapauksissa yhtiö ei kykene maksamaan ympäristön puhdistamisesta. Ympäristön pilaamisella saadut ylimääräiset voitot on tällöin kulutettu. Tyypillinen tapa kuluttaa näitä voittoja on jakaa niitä yrityksen omistajille palkkoina tai osinkoina. Rahojen kuluttaminen ja tahallinen ympäristövastuuseen varautumattomuus johtaa käytännössä siihen, että ympäristörikoksen paljastuessa yhtiö joutuu konkurssiin.
Jos rahoja on ennen konkurssia siirretty sopimattomasti pois yhtiöstä, sovelletaan tapaukseen lakia takaisinsaannista konkurssipesään. Tämän lain nojalla varojen saaja on tietyissä tapauksissa velvollinen palauttamaan saamansa rahat takaisin konkurssipesään. Takaisinsaantilain 5 §:n perusteella varojen saaja voidaan velvoittaa palauttamaan rahat konkurssipesään tiettyjen edellytysten täyttyessä. Ensimmäinen näistä on, että hyödyn saajan on täytynyt tietää maksukyvyttömyydestä tai ylivelkaisuudesta saadessaan varoja. Toinen näistä on, että yhtiön on täytynyt olla maksukyvytön jakaessaan varoja tai varojen jaon on tullut johtaa maksukyvyttömyyteen. Takaisinsaantia voidaan soveltaa esimerkiksi osingonjakoon Maksukyvyttömyyden osoittaminen ennen kuin yhtiö on jäänyt kiinni ympäristörikoksesta voi kuitenkin olla käytännössä hankalaa. Tämän vuoksi takaisinsaannin soveltaminen voi olla hyvin haastavaa.
Toinen mahdollinen seuraamus on rikoslain 10:2 §:ssä säädetty menettämisseuraamus. Tämän pykälän mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on korvattava valtiolle. Ympäristön turmelemisesta rikostuomion saa yhtiön lisäksi nimenomaan se henkilö, jonka toimien vuoksi ympäristö on pilaantunut. Tämä on usein yhtiössä päätösvaltaa käyttänyt henkilö ja usein myös rikoksesta hyötyvä taho eli yrityksen omistaja. Menettämisseuraamus kattaa periaatteessa kaiken rikoksesta saadun ylimääräisen voiton. Ympäristörikoksissa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi säästöjä, jotka on saatu jättämällä jotain velvoitteita noudattamatta.
Yhteenveto
Ympäristörikoksiin ja muuhun ympäristön pilaamiseen voidaan kohdistaa useita erilaisia viranomaiskeinoja. Yhtiön toiminnan aikana yhtiö voidaan tehokkaasti määrätä noudattamaan ympäristönormeja ja lupamääräyksiä. Jos yhtiö ei pysty noudattamaan niitä, voidaan rikoksesta hyötyä saanut henkilö määrätä maksamaan hyöty takaisin menettämisseuraamuksena. Periaatteessa ympäristörikoksen ei kiinnijäämistilanteissa siis tulisi kannattaa rahallisesti. Kuten ei veropetoksenkaan. Tällöin rikoksesta hyötyminen perustuu ainoastaan odotusarvoon siitä, mikä on hyöty silloin, jos toiminnasta ei jäädä kiinni, haitta kiinni jäädessä ja kiinnijäämisen todennäköisyys Tämän vuoksi ympäristörikoksia voidaan ehkäistä rangaistusten lisäksi vain kiinnijäämisriskin lisäämisellä eli jälkivalvonnalla.
Lue lisää ympäristöoikeudellisia kirjoituksiamme:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), TkK (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
Comments