Tämän viikon blogikirjoitus käsittelee pääasiassa urheiluoikeutta. Harrastan boulderointia eli sisäkiipeilyä, ja idea kirjoitukseen syntyikin keskustellessani samaa lajia harrastavan työntekijäni kanssa siitä, kenen vastuulla oikeastaan on, jos lapsi juoksee putoavan kiipeilijän alle ja loukkaantuu. Kirjoitus sisältää urheiluoikeuden lisäksi myös rikosoikeutta ja rikosoikeuden perusperiaatteiden ja suojattujen oikeushyvien punnintaa.
Kirjoituksessa pohditaan erityisesti ”toisen vastuulla” -lausahduksen suhdetta tahalliseen riskinottoon. Vaikka kirjoitus saattaa provosoida ihmisiä ajattelemaan ”eihän se tuon vika ole”, niin toivon silti kommenttien olevan rakentavia ja asiallisia. Kirjotus perustuu enemmän juridiikkaan kuin eettiseen pohdintaan. Moraalisen vastuun näen melkein aina olevan vanhemmilla lasten turvallisuuden ollessa kyseessä.
Ongelma
Usein erityisesti boulderointihalleissa näkee valvomattomia tai heikosti valvottuja lapsia. Vanhemmat ovat voineet istahtaa johonkin ja nuoret lapset juoksentelevat kiipeilyhallissa kykenemättä vielä ymmärtämään putoamisesta aiheutuvia riskejä. Jos kiipeilijä putoaisi lapsen päälle, lapsi voisi hyvin todennäköisesti menehtyä tai ainakin loukkaantua vakavasti. Kirjoituksessani pohdin tähän skenaarioon tms liittyviä rikosoikeudellisia vastuita.
Käsittelen kirjoituksessa tilannetta, jossa lapsi menehtyisi eli asiaa käsiteltäisiin kuolemantuottamuksena, mutta samaa voitaisiin soveltaa myös vammantuottamukseen. Käsittelen tässä vain tilannetta, jossa lapsi on tullut vanhemman mukana ja vanhempi on sitoutunut kiipeilyhallin sääntöjen mukaisesti huolehtimaan lapsesta.
Rikosoikeudellisen vastuun perusteet laiminlyönnissä
Kiipeilyhallien säännöissä lukee aina, että lapsia ei saa jättää ilman valvontaa. Vanhempien tulisi siis valvoa lapsiaan. Lähtökohtana kiipeilyhallien säännöissä on myös se, että alhaalla olijat väistävät kiipeilijöitä. Tämän perusteella olisi siis selkeää, että vanhempi vastaisi lapsesta. Tämän vuoksi lapsen jääminen putoajan alle olisi vanhemman syytä. Mitä tämä tarkoittaisi rikosoikeudellisesti? Vanhempi ei ole aiheuttanut lapsen kuolemaa tahallaan, joten kyseessä olisi huolimattomuudesta hengen menetykseen johtanut tapahtumasarja. Käytännössä kyseessä voisi olla rikoslain 21:8 §:n mukainen kuolemantuottamus. Kuolemantuottamukseen syyllistyy se:
” Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman.”
Koska kuoleman aiheuttaa vanhemman laiminlyönti eikä vanhemman aktiivinen teko, joudutaan palaamaan rikoslain alkuun eli yleisiin oppeihin tarkastelemaan, milloin laiminlyönti on rangaistavaa. Rikoslain 3:3 § säätää siitä, milloin laiminlyönti on rangaistavaa. Laiminlyönti on tämän mukaan rangaistavaa, jos niin erikseen säädetään. Koska pykälässä ei suoraan säädetä laiminlyönnin rangaistavuudesta, joudutaan menemään toiseen momenttiin, jossa todetaan:
” Laiminlyönti on rangaistava myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen.”
Kuolemantuottamuksen ollessa kyseessä tämä vaikeasti tulkittava virke tarkoittaa, että jos henkilöllä on ollut erityinen velvollisuus estää toisen kuolema, mutta henkilö on kuollut, pidetään tekoa yhtä rangaistavana kuin muun henkilön aktiivisesti aiheuttamaa kuolemaa.
Pykälän mukaan tällainen velvollisuus voi perustua:
1) virkaan, toimeen tai asemaan;
2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen;
3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen;
4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan; tai
5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.
Vanhemman ja lapsen välisessä toiminnassa kyseessä olisi kohta 2 eli tekijän ja uhrin välinen suhde. Vanhemman tulee valvoa lastaan sitä enemmän, mitä nuorempi lapsi on kyseessä. Jos vanhempi ei ole valvonut lasta vaaraan nähden riittävästi, voi vanhemman laiminlyönti olla niin vakava, että vanhempi voitaisiin tuomita kuolemantuottamuksesta. Tämä voisi päteä juurikin pienen lapsen valvomatta jättämiseen kiipeilyhallissa, jos lapsi ei selkeästi kykene itsenäisesti noudattamaan riittävää varovaisuutta.
Voivatko muut kuin vanhemmat joutua vastuuseen?
Henkilökunnan vastuu
Kiipeilyhallin henkilökunta voisi joutua vastuuseen lähinnä 1-kohdan mukaisen aseman perusteella. Kiipeilyhallin tulee olla turvallinen käyttää ja tämän vaatimuksen laiminlyönti voi johtaa rangaistusvastuuseen. Vastuu on aseman perusteella sekä henkilökunnalla että rakennuksen omistajalla, jos itse rakennus aiheuttaa vaaran. Koska kiipeilytapauksessa kyseessä olisi tilassa harjoitetun toiminnan turvallisuus, olisi vastuu henkilökunnalla. Tämä vastuu syntyisi siitä huolimatta, että tilassa ei saisi sääntöjen mukaan jättää lasta ilman valvontaa. Toki tällainen sääntö vähentäisi henkilökunnan vastuuta merkittävästi, ja lisäisi vanhemman laiminlyönnin vakavuutta.
Henkilökunnan vastuuta lapsen menehtymisestä kasvattaa se, jos vanhemman on nähty laiminlyövän valvontavastuunsa ja lapsen käyttäytyvän tavalla, joka voi aiheuttaa lapsen menehtymisen. Jos tähän ei ole puututtu, todennäköisyys henkilökunnan laiminlyöntirikoksesta kasvaa. Henkilökunnan tulisi siis rikosvastuun uhalla puuttua siihen, jos varomaton lapsi jätetään ilman valvontaa hallissa.
Kiipeilijän vastuu
Voiko lapsen menehtyminen olla sen kiipeilijän vika, jonka alle lapsi jäi? Tässä joudutaan myös pohtimaan, onko kiipeilijä aiheuttanut huolimattomuudellaan lapsen menehtymisen. Lähtökohtana boulderoinnissa on, että kiipeilijä ei ylöspäin kiivetessään päätä milloin putoaa, vaan hän putoaa epäonnistuneen suorituksen seurauksena. Alaspäin tullessa hyppääminen alas on eri tilanne, jolloin kiipeilijä voi itse usein valita alastulohetken ja jopa -paikan. Koska kiipeilijä ei usein voi valita putoamishetkeään, hänhän ei arkijärjen mukaan voi huolimattomuudellaan aiheuttaa kenenkään jäävän alle.
Vastuuta joudutaan tarkastelemaan kuitenkin pidemmällä aikavälillä, jo toimeen ryhdyttäessä. Ihmisen ei pidä ryhtyä tekoon, jossa hän pitää toisen ihmisen kuoleman aiheutumista mahdollisena. Jos kiipeilijän lähettyvillä juoksentelee pieniä lapsia, ei hänen pidä lähteä kiipeämään reittiä, jolta putoamista hän pitää todennäköisenä, jos hän uskoo sen voivan aiheuttaa toisen kuoleman.
Kiipeilijänkään vastuu ei ole täysin olematon, mutta se edellyttää vaaran olemassaoloa jo ennen reitille lähtemistä tai vaaran havaitsemista kesken kiipeilysuorituksen. Jos kiipeilijä huomaa, että hallissa juoksentelee lapsia, jotka voivat juosta hänen alleen, ei hänen tulisi lähteä kiipeämään rataa, josta uskoo voivansa pudota. Jos kiipeilijä havaitsee tämän kesken kiipeilysuorituksen, tulee kiipeilysuoritus keskeyttää. Tässä vastuukohtana olisi RL 3:3 §:n luettelon 4-kohta eli kiipeilijän vaaraa aiheuttanut toiminta. Joissain tapauksissa siis myös pudonnut kiipeilijä voidaan tuomita kuolemantuottamuksesta.
Vastuun jakautuminen
Kuten aiemmin totesin, lapsen kuoleman voi aiheuttaa usean tahon laiminlyönti. Vastuun kohdentamisessa eri osapuolille tulee huomioida osallisten asema ja laiminlyönnin vakavuus. Tältä kannalta pohdittaessa vanhemman vastuu on selkeästi suurin. Kiipeilijän ja boulderointihallin henkilökunnan vastuu voi realisoitua lähinnä silloin, jos he ovat huomanneet vaaran olemassaolon, mutta eivät ole muuttaneet omaa toimintaansa sen seurauksena.
Tällöin laiminlyönnin vakavuus kasvaa merkittävästi. Jo asiasta huomauttaminen lapsen vanhemmille poistaa merkittävästi huomauttajan vastuuta. Näiden perusteella toteaisin, että pääasiassa vastuu lapsen kuolemasta olisi vanhemmalla, mutta kiipeilijä ja hallin henkilökunta voisivat joutua vastuuseen, jos he ovat huomanneet riskin mutta eivät ole ottaneet riskiä huomioon toiminanssaan. Ja jotta vältetään ”entä jos ei huomannut” -argumentti, niin myös ”olisi pitänyt huomata” riittää samalla tavoin vastuun syntymiseen.
Johtopäätökset
Vaikka tilanteessa olisi helpointa syyttä vain vanhempia, jotka eivät huolehdi lapsistaan, tulee silti myös muiden tahojen kantaa vastuunsa. Vanhempien vastuu lasten turvallisuudesta on selkeästi suurin. Kiipeilijä ei kuitenkaan saa lähteä kiipeilysuoritukseen, jonka tietää voivan vaarantaa toisen hengen. Hallin henkilökunnan taas tulee puuttua tilanteeseen, jos he näkevät lapsen olevan vaarassa.
Lue lisää kirjoituksiamme urheiluoikeudesta:
Eelis Paukku
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group Oy
Comentarios