Viikon blogikirjoituksessa käsittelen taas kerran ympäristörikosteemaa. Tällä kertaa käsittelen vastuun kohdentumista ympäristörikoksessa eli sitä, kuka vastaa osakeyhtiön toiminnassa tehdystä rikoksesta. Ympäristörikosasioiden yksi merkittäviä haasteita on löytää se henkilö, jonka syyksi rikos voidaan lukea. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa vastuun kohdentumisen keskeisiä sääntöjä ympäristörikosasioissa.
Rikoslain pääsääntö
Rikoksesta vastaa lähtökohtaisesti aina luonnollinen henkilö eli ihminen. Yhtiö voidaan tuomita rangaistukseen vain, jos jokin sen puolesta toimiva ihminen on syyllistynyt rikokseen. Tätä koskeva sääntely on rikoslain luvussa yhdeksän oikeushenkilön rangaistusvastuusta. Luvun toisen pykälän (9:2 §) mukaisesti:
”Oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, jos sen lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen taikka jos sen toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.
Yhteisösakkoon tuomitaan, vaikkei rikoksentekijää saada selville tai muusta syystä tuomita rangaistukseen. Yhteisösakkoon ei kuitenkaan tuomita sellaisen asianomistajarikoksen johdosta, jota asianomistaja ei ilmoita syytteeseen pantavaksi, ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.”
Oikeushenkilön vastuun edellytyksenä on, että rikoksentekijä on ollut osakeyhtiön palveluksessa tai johdossa. Tätä koskeva säännös on rikoslain 9:3 §:ssä:
”Rikos katsotaan oikeushenkilön toiminnassa tehdyksi, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella.
Oikeushenkilöllä ei ole oikeutta saada rikoksentekijältä korvausta maksamastaan yhteisösakosta, ellei korvausvelvollisuus perustu yhteisöistä tai säätiöistä annettuihin säädöksiin.”
Käytännössä oikeushenkilön vastuu kuitenkin edellyttää, että voidaan osoittaa oikeushenkilössä toimineen ihmisen syyllistyneen rikokseen. Tämä on usein keskeinen kysymys nimenomaan ympäristörikoksissa, joissa ympäristöluvan vastainen toiminta tai ympäristöluvan puuttuminen voivat olla usean ihmisen syytä, tai näitä ei ole osoitettu kenenkään ihmisen tehtäväksi.
Elinkeinotoimintaan liittyvissä rikoksissa ei lähtökohtaisesti voida hyväksyä ”ei kenenkään vastuu” -tilannetta, minkä vuoksi rikoslaissa on usein erilaisia sääntöjä vastuun kohdentumisesta. Ympäristörikosten osalta tällainen sääntö on rikoslain 48:7 §:ssä:
”Tässä luvussa rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.”
Säännöksen mukaisesti ympäristörikoksista voidaan tuomita rangaistukseen se henkilö, joka on vastannut teosta tai laiminlyönnistä. Elinkeinotoiminnan ympäristörikokset ovat usein laiminlyöntejä, joissa ympäristöluvan velvoitteita ei syystä tai toisesta ole noudatettu. Olen käsitellyt maksukyvyttömyyden vuoksi tehtyä ympäristörikosta aiemmassa blogikirjoituksessani. Laiminlyönnin osalta vastuun kohdentaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin aktiivisen päätöksenteon osalta. Käsittelen seuraavaksi joitain pääsääntöjä tähän.
Asema organisaatiossa
Toimialalla todetaan vastuukysymyksistä, että viime kädessä toimitusjohtaja vastaa. Tämä lausahdus on siinä mielessä osuva, että usein laiminlyönneistä vastuu kohdistuu ylöspäin. Jos tietyn toiminnan lainmukaisuudesta huolehtiminen ja valvonta ei ole osoitettu kenenkään tehtäväksi, kohdistuu vastuu ylimpään johtoon. Ylimmällä johdolla on viimekätinen vastuu siitä, että organisaatiossa on henkilöitä, joiden vastuulla on huolehtia ympäristöluvan määräysten noudattamisesta.
Organisaatiossa on myös tyypillisesti henkilöitä, joiden vastuulla on itsenäisten liiketoimintayksikköjen johtaminen. Esimerkiksi tietyn tuotantolaitoksen johtaminen voi olla yksittäisen henkilön pääasiallinen työtehtävä. Tällöin myös kyseisen tuotantolaitoksen ympäristörikosvastuu voidaan osoittaa häneen, jos hänen vastuullaan on ollut huolehtia toiminnan lainmukaisuudesta.
Organisaatiossa on usein myös henkilöitä, joiden vastuulle ympäristöasiat on osoitettu. Vastuu voi kohdistua myös heihin, jos heidän tehtävänään on huolehtia, että ympäristöluvan määräyksiä noudatetaan toiminnassa. Tällaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi ympäristöpäällikkö tai ESG-vastaava.
Lainsäätäjä on vastuun kohdentumisen normistoa säätäessään tarkoittanut, että laiminlyöntivastuu siirtyy ylimmältä johdolta alaspäin vain silloin, jos tietty tehtävä on nimenomaisesti delegoitu tietyn henkilön tehtäväksi. Käytännössä tämä edellyttää joko työsopimusmainintaa tai organisaatiokaaviota tai muuta vastaavaa, josta tämä delegointi käy ilmi.
Delegoinnin myös tulee olla riittävän yksiselitteinen eli välttämättä pelkkä nimike “tehtaanjohtaja” ei tuo vastuita ympäristöasioista. Tämän lisäksi ylemmällä johdolla on myös jonkinasteinen valvontavastuu eli delegointi itsessään ei riitä, vaan ylemmän johdon tulee myös valvoa, selviytyvätkö työntekijät heille osoitetuista vastuista. Johdolla tulee olla riittävän konkreettinen ja selkeä käsitys siitä, selviävätkö alemman portaan työntekijät tehtävistään laissa edellytetyllä tavalla.
Resurssit ja kyky
Ympäristörikosvastuun edellytyksenä on myös kyky ja tilaisuus toimia laissa edellytetyllä tavalla. Jos henkilöllä ei ole riittäviä valtuuksia korjata ympäristöluvan tai -lainsäädännön vastaista tilaa, ei häntä lähtökohtaisesti voi pitää vastuullisena asiasta. Tämä on ympäristörikosasioissa korostunut erityisesti ympäristöluvassa tai -lainsäädännössä edellytettyjen investointien tapauksessa. Vaikka henkilöllä olisikin nimellisesti vastuu ympäristöasioista, mutta ei valtuuksia tehdä ympäristöluvan edellyttämiä investointeja, ei hän voi olla vastuussa niiden tekemättä jättämisestä.
Alemman portaan vastuuvapauden edellytyksenä on lisäksi, että hänen tulee tosin raportoida investointitarve sellaiselle taholle, jolla on valtuudet näiden investointien tekemiseksi. Tämän portaan henkilöstö ei voi myöskään olla vastuussa liiketoimintariskin realisoitumisesta eli siitä, että rahat eivät riitä ympäristöluvan tai -lainsäädännön vaatimusten täyttämiseen. Tämä vastuu säilyy aina ylimmällä johdolla.
Yhteenveto
Ympäristörikosvastuu seuraa herkästi yhtiön ylintä johtoa. Vastuun välttämiseksi tehtäviä tulisi delegoida riittävän selkeästi organisaatiossa. Tämä on suotavaa tehdä sekä työsopimuksissa että organisaatiokaavioissa. Tämän lisäksi asiassa tulee huolehtia, että ympäristöasioista huolehtivien henkilöiden käytössä on riittävät resurssit varmistua siitä, että toiminta on lain ja ympäristöluvan mukaista.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, tilintarkastaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
コメント