Viikon blogikirjoituksessa käsittelen niin sanottua isännänvastuuta. Isännänvastuu on työnantajan vastuu työntekijän aiheuttamasta vahingosta. Tässä kirjoituksessa keskitytään työsuhteisiin, eli virkasuhteet jäävät sen ulkopuolelle. Kirjoituksessa käsittelen myös korvauksien vaatimiseen liittyvää prosessia eli keneltä korvausta voidaan vaatia. Myös rikosoikeutta sivutaan, koska erityisesti turva-alaan liittyvissä toimeksiannoissani väärin perustein vaaditut korvaukset ovat yleisiä.
Isännänvastuu
Isännänvastuuta koskeva sääntely sisältyy vahingonkorvauslain 3-lukuun. Luvussa säädetään otsikkonsa mukaisesti työnantajan ja julkisyhteisön korvausvastuusta. Vahingonkorvauslain 3:1 § sisältää isännänvastuun perussääntelyn: ”Työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa”. Tämä tarkoittaa sitä, että jos työntekijä aiheuttaa vahingon, työnantajan on lähtökohtaisesti korvattava se.
Työntekijään rinnastuu usein myös yksityisyrittäjä, jonka asema on toimeksiantoa hoidettaessa riittävän lähellä työntekijää. Käytännössä tällaisia työntekijään rinnastuvia yrittäjiä ovat ainakin sellaiset tahot, jotka ovat pitkiäkin aikoja saman toimeksiantajan palveluksessa ja jotka joutuvat noudattamaan työaikaa ja työjärjestystä koskevia määräyksiä. Isännänvastuusääntelyn soveltuessa ei tarvitse edes tietää kuka organisaatiossa on aiheuttanut vahingon, kunhan on varmaa, että vahingon aiheuttaja on organisaatioon kuuluva henkilö.
Työntekijä ei kuitenkaan ole täysin vapaa korvausvastuusta. Työntekijän vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslain 4-luvussa. Vahingonkorvauslain 4:1 §:n mukaan:
”Vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava.”
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos työntekijä aiheuttaa vahingon, jossa hänen huolimattomuutensa on vähäistä suurempi, hän saattaa joutua korvaamaan osan aiheuttamastaan vahingosta. Vähäinen huolimattomuus tarkoittaa toimintaa, jossa työntekijän olisi ollut todella vaikea ennakoida teosta (tai laiminlyönnistä) aiheutuva vahinko tai työntekijän olisi ollut hyvin vaikea toimia huolellisesti.
Muussa tapauksessa työntekijän on maksettava kohtuullinen määrä. Kohtuullisen määrän arvioi tuomioistuin, käytännössä korvauksen määrää lisäävät tyypillisesti huolimattomuus, aiheutetun vahingon määrä ja teon moitittavuus. Vahingonkorvauslain 4:1.2 § sisältää säännöksen tahallaan aiheutetuista vahingoista:
”Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.”
Tahallisuus tarkoittaa sitä, että työntekijä on pyrkinyt aiheuttamaan vahingon tai hänen on täytynyt pitää vahingon aiheutumista todennäköisenä seurauksena teosta. Tuottamuksellinen taas on teko, jossa vahingon aiheutuminen on ollut ennakoitavissa oleva seuraamus. Pykälään sisältyvä korvauksen alentaminen kohtuussyistä on yleinen vahingonkorvauslain sovittelusäännös, joka soveltuu melko harvoin.
Korvauksien vaatiminen
Vaadittaessa korvauksia isännänvastuun perusteella on oltava tarkkana, keneltä korvauksia vaaditaan. Isännänvastuutilanteissa työntekijän vahingonkorvausvastuu on toissijaista. Vahingonkorvauslain 6:2 §:n mukaan työntekijä vastaa vahingosta vahingonkärsijälle vain silloin, jos korvausta ei voida periä työnantajalta. Tämä tarkoittaa, että vahingonkorvauskannetta ei voida ajaa ainoastaan työntekijää vastaan, vaan tuomioistuimessa korvauksia on vaadittava työnantajalta. Työntekijä vastaa korvauksista vain, jos niitä ei saada työnantajalta eli käytännössä työnantaja on lopettanut toimintansa tai on maksukyvytön.
Vahingonkorvauslain 7:5 §:n mukaan työnantajaa on myös kuultava tällaisessa asiassa eli työnantajan on oltava kuultavana oikeudenkäynnissä, muutoin korvauksia ei voida tuomita maksettavaksi. Jos työntekijä on aiheuttanut vahingon tahallaan, voidaan häneltä vaatia korvauksia jo aluksi ja heti täysimääräisenä. Tämä tarkoittaa, että kannetta voidaan periaatteessa ajaa yksin työntekijää kohtaan.
Vaikka työntekijä ei joutuisi korvaamaan vahinkoa vahingonkärsijälle, joutuu hän korvaamaan aiheuttamansa vahingon työnantajalle vahingonkorvauslain 4:3 §:n mukaisesti. Käytännössä siis, jos työntekijä määrätään korvaamaan esimerkiksi 20 % muuten kuin tahallisesti aiheutetun vahingon määrästä, joutuu vahingonkärsijä vaatimaan koko vahingon määrää työnantajalta. Jos työnantaja kykenee korvaamaan tämän vahingon, voi hän vaatia tätä työntekijän maksettavaksi tulevaa 20 % työntekijältä tarvittaessa erillisellä kanteella.
Korvausvelvollisuus ja rikosasia
Korvausvelvollisuuden jakautuminen korostuu useissa rikosasioissa aloilla, joissa joudutaan käyttämään voimakeinoja. Jos voimakeinojen kohteelle aiheutuu voimakeinoista vahinkoa, voi työntekijä syyllistyä rikokseen. Käytännössä työntekijä voi syyllistyä tällöin vammantuottamukseen tai pahoinpitelyyn. Näiden välinen ero on ratkaiseva sen kannalta, miten mahdollisia vahingonkorvauksia tulee vaatia. Jos työntekijä on aiheuttanut vahingon huolimattomuudellaan, kyseessä on vammantuottamus. Tällöin vastapuolen tulee haastaa myös työnantaja vastaajaksi vahingonkorvauksen osalta eli vahingonkorvausta ei voida tuomita rikosasian yhteydessä, jos työnantajaa ei kuulla oikeudenkäynnissä. Tällöin korvausasia ja rikosasia voidaan joutua käsittelemään erillisessä oikeudenkäynnissä.
Yhteenveto
Isännänvastuu tarkoittaa käytännössä sitä, että jos työntekijä aiheuttaa työssään vahingon, työnantaja joutuu korvaamaan tämän vahingon. Työntekijä joutuu korvaamaan vahingon vahingonkärsijälle vain, jos työnantaja on maksukyvytön. Työnantaja voi tosin vaatia työntekijältä korvauksen siitä vahingosta, minkä on joutunut korvaamaan itse. Rajanveto tahallisen ja huolimattoman teon välillä on erityisen tärkeää. Tahallaan aiheuttamansa vahingon työntekijä joutuu korvaamaan usein kokonaan. Tällöin korvausta voidaan vaatia myös työntekijältä. Vahingonkorvausta vaadittaessa työnantajaa on kuultava oikeudenkäynnissä, jotta tämä voitaisiin tuomita korvaukseen isännänvastuun perusteella. Jos työnantajaa ei kuulla ja kyseessä on isännänvastuutilanne, ei vahingonkorvausta voida tuomita.
Lue lisää työoikeuskirjoituksiamme:
Eelis Paukku
Lakimies, toimitusjohtaja
KPF Group Oy
Comments