Moni koiranomistaja haluaisi antaa koiransa juosta vapaana, mutta lainsäädäntö asettaa toiminnalle tarkat rajat. Koiran pitäminen irti ei siis ole yksin omistajan päätettävissä, vaan siihen vaikuttavat myös paikka ja aika. Taajaman ulkopuolella koirien kiinnipidosta säädetään metsästyslaissa ja taajama-alueilla järjestyslaissa. Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi, milloin ja missä koiraa saa pitää irti sekä millaisia seurauksia määräysten rikkomisesta voi aiheutua.
Metsästyslaki – koskee taajaman ulkopuolisia alueita
Koirien kiinnipitovelvollisuudesta taajaman ulkopuolisilla alueilla säädetään metsästyslaissa. Metsästyslain 51 §:n mukaan:
”Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:
1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;
2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;
3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;
4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä
5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta saadaan poiketa, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Kiellosta saadaan poiketa myös, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana häiritsemättä.”
Säännöksen mukaan yli viiden kuukauden ikäinen koira on pidettävä 1.3.-19.8. välisenä aikana joko kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Tätä ajanjaksoa kutsutaan yleisesti koirien kiinnipitoajaksi. Välittömästi kytkettävissä tarkoittaa sitä, että koira ei irtaannu kauaksi omistajasta ja tulee luokse omistajan luokse heti pyydettäessä, myös yllättävissä tilanteissa.
Kiinnipitoaikana koira saa olla vapaana vain pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella, joka on tarkoitettu koiran pitämiseen. Näissäkin paikoissa koiran irtipito edellyttää
alueen omistajan tai haltijan lupaa. On myös hyvä huomioida, että kiinnipitoaikana koiran irti pitäminen jäällä taajaman ulkopuolella ei ole sallittua.
Metsästyslain mukainen kiinnipitovelvollisuus koskee kaikkia koiria muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kiinnipitoaika ei koske alle viiden kuukauden ikäisiä pentuja tai palvelutehtävissä olevia koiria. Kiinnipitoaika ei myöskään koske poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen työtehtävissä olevia koiria tai paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteita.
Lisäksi kiinnipitoaikana koiraa saa käyttää rauhoittamattoman riistaeläimen metsästykseen, kunhan kyseessä ei ole ajava koira. Tällöinkin kuitenkin edellytetään, ettei koira häiritse rauhoitettuja eläimiä. Lisäksi kiinnipidosta voidaan poiketa myös silloin, kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan, kunhan se ei häiritse rauhoitettuja riistaeläimiä niiden lisääntymisaikana.
On tärkeää huomioida, että myös kiinnipitoajan ulkopuolella koiraa ei saa pitää metsästyslain 53 §:n mukaan irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Taajaman ulkopuolella koiraa voi siis pitää vapaana 20.8.-28.2. välisenä aikana, mutta vain, jos siihen on maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa.
Järjestyslaki – koskee taajama-alueita
Järjestyslain 14 §:ssä säädetään koirakurista. Säännöksen mukaan:
”Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.”
Järjestyslain mukaan koirien, mukaan lukien pentujen, on oltava kytkettynä taajama-alueella ympäri vuoden. Poikkeuksen muodostavat suljetut pihat, koirien harjoituspaikat sekä koirapuistot, joissa koiraa saa pitää vapaana. Näissäkin tilanteissa koiran on kuitenkin oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa. Koiran omistajan tai haltijan on myös huolehdittava, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella.
Järjestyslaissa kielletään erikseen koiran pitäminen kytkemättömänä kuntopolulla tai vastaavalla juoksuradalla. Kiellettyä on myös koiran vieminen kytkettynä tai kytkemättömänä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, ellei sitä ole erikseen sallittu. Poikkeuksena ovat erikseen merkityt alueet, kuten koiraladut ja koirien käyttöön tarkoitetut uimarannat, joihin koirien vieminen on sallittua.
Taajama-alueilla kiinnipitosäännöt eivät koske tiettyjä työ- ja avustajakoiria. Esimerkiksi liikuntavammaisen avustajakoira, näkövammaisen opaskoira ja virantoimituksessa käytettävä valtion omistama koira saavat liikkua kytkemättöminä taajamassa myös edellä mainituissa paikoissa.
Seuraukset
On tärkeää, että koirien omistajat ja haltijat tuntevat koirien kiinnipitoon liittyvän lainsäädännön ja noudattavat laissa asetettuja määräyksiä. Lainsäädännön rikkomisesta voi seurata erilaisia oikeudellisia seuraamuksia. On mahdollista, että koiran omistaja tai haltija joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen sekä vahingonkorvausvastuuseen.
Mikäli koiran omistaja tai haltija pitää koiraa luvatta irti vastoin metsästyslain säännöksiä, voidaan hänelle määrätä sakko metsästyslain säännösten rikkomisesta. Mikäli koiran omistaja tai haltija rikkoo järjestyslain mukaisia määräyksiä, voidaan hänelle määrätä rikesakko järjestyslain rikkomisesta.
Lisäksi rikoslain 44 luvun 15 §:ssä säädetään myös erikseen eläimen vartioimatta jättämisestä. Tähän voi syyllistyä henkilöä, ”joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättää asianmukaisesti vartioimatta ihmisille vaarallisen eläimen, josta hän on vastuussa.”
Koiran omistaja tai haltija voi joutua myös vahingonkorvausvastuuseen, jos vahinko on johtunut hänen tahallisesta tai tuottamuksellisesta toiminnastaan. Jos esimerkiksi omistaja laiminlyö koiran kiinnipidon tilanteessa, jossa lainsäädäntö sitä edellyttää, voi vahinko synnyttää omistajalle korvausvastuun.
Yhteenveto
Koirien kiinnipitoaika on taajaman ulkopuolisilla alueilla 1.3.-19.8. Tänä aikana yli viiden kuukauden ikäistä koiraa ei saa pitää kytkemättömänä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Koiraa on sallittua pitää irti taajaman ulkopuolisilla alueilla 20.8.-28.2. välisenä aikana, mutta vain, jos siihen on maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa.
Taajama-alueilla kaikenikäisten koirien on oltava kytkettyinä ympäri vuoden. Poikkeuksena ovat suljetut pihat, harjoituspaikat ja koirapuistot, joissa koiraa saa pitää vapaana. Koiran kuitenkin tulee olla näissäkin paikoissa omistajan tai haltijan valvonnassa, jotta se ei aiheuta vaaraa tai vahinkoa ihmisille, muille eläimille tai omaisuudelle. Lisäksi on hyvä muistaa, että taajamassa kytkettyäkään koiraa ei saa viedä kaikkialle, kuten esimerkiksi kuntopoluille tai yleisille uimarannoille, ellei se ole erikseen sallittua.
Koiran omistajan on tärkeää tuntea koirien kiinnipitoon liittyvä lainsäädäntö ja huolehtia koiran kiinnipidosta määräysten mukaisesti. Koiran omistaja tai haltija voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen sekä vahingonkorvausvastuuseen, mikäli laiminlyö koiran kiinnipidon.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
ON
Trainee
Lakitoimisto KPF
050 5338295

Comments