KPF:n asiakkaita toimii myös elintarvikealalla. Erityisesti uusien elintarvikkeiden nimeäminen herättää kysymyksiä, joihin tarvitaan välillä myös juristin näkemystä. Jos tuotteen nimi osoittautuu myöhemmin lainvastaiseksi, aiheuttaa tämä useita ongelmia liiketoimintaan, koska nimen käyttö voidaan kieltää pakkauksissa ja markkinoinnissa. Tässä blogikirjoituksissa käsittelen tuoretta rajanvetotilanteita aiheuttanutta teemaa: kasvipohjaisten elintarvikkeiden nimeämistä ja lihalle varattuja tuotenimiä.
EU:n elintarvikeasetus ja siihen liittyvä oikeuskäytäntö
Elintarvikkeiden nimeäminen perustuu pääasiassa EU:n elintarvikeasetukseen (178/2002). Asetuksessa kasvipohjaisille elintarvikkeille ongelmia aiheuttanut artikla on esillepanoa käsittelevä 16 artikla, joka kuuluu:
”Rajoittamatta yksityiskohtaisempien elintarvikelainsäädännön säännösten soveltamista elintarvikkeiden merkinnät, mainonta ja esillepano, myös niiden muoto, ulkonäkö ja pakkaukset, käytetyt pakkausmateriaalit, tapa, jolla ne on aseteltu, ja olosuhteet, joissa ne esitellään, sekä tiedot, joita niistä annetaan millä tahansa tavalla, eivät saa johtaa kuluttajia harhaan.”
Artiklan sanamuoto on suhteellisen yleispiirteinen, mutta sitä käsittelevässä EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on tarkempia tulkintoja. Asetuksen edeltäjän ajalta on myös oikeuskäytäntöä, jota käsittelen tässä.
C-51/94 kasvirasvojen käyttämisestä hollandaise ja béarnaise-kastikkeissa
Tapaus C-51/94 on Saksasta. Tapauksessa käytettiin markkinointinimiä ”hollandaise” ja ” béarnaise” tuotteista, jotka oli valmistettu kasvirasvoista. Perinteisesti Saksassa kyseiset kastikkeet valmistettiin munia ja voita käyttäen. Saksan viranomaiset kielsivät näiden markkinointinimien käyttämisen kasvirasvapohjaisista tuotteista, koska kuluttajat saattoivat erehtyä tuotteiden koostumuksesta. EU-komissio katsoi Saksan viranomaisten rikkovan EU-lainsäädäntöä ja aloitti tuomioistuinmenettelyn.
Tämän aikana Saksan viranomaiset muuttivat tulkintaansa niin, että näitä markkinointinimiä saatiin käyttää, jos pakkauksessa erikseen mainittiin, että kyseiset tuotteet on tehty kasvirasvoista. Samaa mainintaa vaadittiin myös kananmunankorvikkeen E160F käyttämisestä.
Tässä tapauksessa EU-tuomioistuin totesi perusteluissaan elämään jääneen oikeusohjeen: ”Sellaiset kuluttajat, joiden ostopäätökseen kyseisten tuotteiden koostumus vaikuttaa, lukevat ensin ainesosaluettelon.” Käsillä olevassa tapauksessa kasvirasvaa käytettiin, koska se oli halvempi. Tuomioistuin katsoi, että tässä tapauksessa kuluttajia ei ole tarpeen suojata muuttamalla pakkausmerkintöjä.
C-101/98 kasvirasvatuotteet
Tapauksessa myytiin kasvirasvapohjaisia levitteitä. Koska Saksan viranomaiset olivat olleet hyvin tiukkoja suhtautumisessaan voihin tai muihin eläinperäisiin tuotteisiin viittaavissa termeissä, jouduttiin tuotteita markkinoimaan hankalilla nimillä, kuten ”erityisruokavalioleivänpäällyste”. Yhtiö tahtoi käyttää markkinoinnissaan ilmaisuja ”erityisruokavaliojuusto” ja ”erityisruokavaliopehmytjuusto”. Saksan viranomainen katsoi, että näitä nimiä ei saisi käyttää, koska ne viittaavat maitotuotteeseen eli juustoon. Asia vietiin tuomioistuimeen ja asiassa pyydettiin EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntö. Tässä tapauksessa tuomioistuin totesi yksiselitteisesti, että termiä ”juusto” ei saa käyttää maitoa sisältämättömistä tuotteista.
C-465/98 – naturrein/luonnonpuhdas
Myös tämä tapaus käsitteli Saksaa. Tällä kertaa kyseessä oli puutarhamansikkahillopurkin kyljessä oleva ilmaisu ”naturrein” mikä tarkoittaa luonnollista tai luonnonpuhdasta. Ainesosaluettelossa mainittiin, että hillossa käytettiin hyytelöimisaineena pektiiniä, jota saadaan teollisessa prosessissa happojen avulla esimerkiksi hedelmätähteistä. Saksassa toimiva yhdistys vaati, että saksalainen tuomioistuin kieltää termin ”naturrein” käyttämisen, koska se saattaa johtaa kuluttajia harhaan kahdesta syystä:
1) Pektiinin käyttäminen
2) Ilmassa ja maaperässä on saasteita, joita marjat imevät ja tuotetta ei voida nimittää ”luonnonpuhtaaksi” koska siinä on maaperästä ja ilmasta peräisin olevia saasteita.
Vasta-argumenttina hillojen valmistajalla oli, että kaikissa markkinoiden hilloissa oli samoja maaperän ja ilman saasteita ja, että hilloa ei voi valmistaa ilman hyytelöimisaineen käyttöä ja, että pektiini on hyvin tunnettu hyytelöimisaine. Asiasta esitettiin ennakkoratkaisukysymys EU-tuomioistuimelle. Moni muu EU-valtio, myös Suomi, esitti asiassa näkemyksensä. Suomen valtion näkemys oli, että luonnonpuhdas-ilmaisua ei saisi käyttää tuotteesta, joka sisältää saasteita, koska se johtaa kuluttajia harhaan.
Pektiinin osalta tuomioistuin totesi, että pektiinistä oli asianmukainen maininta ainesosaluettelossa. Tämän vuoksi keskivertokuluttajaa, eli tavanomaisessa määrin valistunutta, kohtuullisen tarkkaavaista ja harkitsevaa kuluttajaa, ei johdeta harhaan. Tuomioistuin totesi myös, että tavanomaiset saaste- ja torjunta-ainejäämät eivät ole tuotteen ainesosia. Tuomioistuin totesi myös, että tämä koskee kaikkia hilloja ja marjoja. Johtopäätös tästä oli, että vaikka kuluttajat eivät aina olisikaan tietoisia tuotteen sisältämistä saastejäämistä, ei tämä ollut riittävän painava syy kieltää ”luonnonmukainen”-ilmaisun käyttöä. Painoarvoa annettiin myös sille, että pitoisuudet olivat hyvin alhaisia verrattuna EU-lainsäädännössä sallittuihin enimmäisrajoihin.
C-446/07 paikannimi pakkauksessa
Tämä tapaus on Italiasta. Tapauksessa yhtiö valmisti makkaraa, jonka pakkauksessa oli ilmaisu ”Salame tipo Felino”. Ilmaisu kääntyy vapaasti ”Felinon tyyppinen salami”. Ilmaisua ”Salame Felino” käytettiin perinteisellä tuotantomenetelmällä Felinon kunnan alueella Emilia Romagnassa Parman maakunnassa valmistetusta lihasta, kun tosiasiassa tuote valmistettiin Emilia Romagnan alueella, mutta Modenan maakunnassa Modenan kaupungissa.
Perspektiivin saamiseksi alueet sijaitsevat käytännössä vierekkäin ja niiden hallinnollisten keskusten välillä on noin 70 kilometrin matka.
Italian viranomaiset kielsivät ilmaisun ”Salame tipo Felino” käyttämisen ja asettivat uhkasakon sen noudattamisesta. Viranomaisten mielestä ilmaisu ”tipo” eli tyyppi ei ollut riittävän selkeästi esillä pakkauksessa. Italian viranomaiset katsoivat myös, että ilmaisu ”tipo” oli itsessään harhaanjohtava, koska muualla samoilla valmistusmenetelmillä valmistetuilla tuotteilla ei välttämättä ole samoja ominaisuuksia kuin Felinossa valmistetuilla.
Yhtiö riitautti asian tuomioistuimessa, joka esitti ennakkoratkaisupyynnön EU-tuomioistuimelle. Tuomioistuin totesi taas ratkaisussaan, että tuotteen pakkaus ei saa johtaa siihen, että kuluttaja saisi väärän kuvan tuotteen alkuperästä, lähtöpaikasta tai laadusta. Tuomioistuin totesi, että muuta paikannimeä voidaan laillisesti käyttää pakkauksissa, jos se ei johda kuluttajia harhaan. Tässä yksittäistapauksessa tuomioistuin ei ottanut kantaa harhaanjohtavuuteen, koska ennakkoratkaisupyynnössä ei kysytty sitä.
C‑195/14 vadelma-vanilijamaku
Tapaus on taas kerran Saksasta. Kuluttajayhdistys ja teetä myyvä yhtiö olivat vastakkain saksalaisessa tuomioistuimessa teepakkausten sisällöstä. Teepakkauksissa oli vaniljakukkien ja vadelman kuvia ja ilmaisuja ”hedelmätee luontaisin aromein”, ”hedelmätee luontaisin aromein – vadelma–vanilja-maku” ja ”sisältää vain luonnollisia ainesosia”. Hedelmätee ei kuitenkaan sisältänyt mitään vaniljan tai vadelman ainesosia tai aromeja.
Tässä tapauksessa tuomioistuin totesi, että vaikka ainesosaluettelo olisikin totuudenmukainen, voi pakkaus silti johtaa kuluttajaa harhaan. Tuomioistuin totesi myös, että ainesosaluettelo ei voi korjata riittävästi kuluttajan saamaa käsitystä elintarvikkeesta, jos pakkaus on muilta osin merkittävästi harhaanjohtava. Tästä saatiin myös kasvisperäisten tuotteiden nimeämiseen keskeinen perustelu: ”Siten tilanteessa, jossa elintarvikkeen merkinnät ja tavat, joilla ne on tehty, kokonaisuutena viittaavat siihen, että tämä elintarvike sisältää ainesosan, joka tosiasiassa puuttuu siitä, tällaiset merkinnät ovat omiaan johtamaan ostajaa harhaan mainitun elintarvikkeen ominaisuuksista.”
Tapauksen jälkeen oikeustilaksi vahvistui se, että pakkauksessa ei saa väittää tuotteessa olevan jotain sellaista, mitä siinä ei ole.
C‑422/16 – kasvisjuusto, Veggie-cheese
Tapaus on kasviperäisten tuotteiden osalta ennakkotapaus siitä, miten eläinperäisiä tuotteita korvaavia tuotteita saa markkinoida. Tapauksessa Saksan kuluttajayhdistys nosti kanteen elintarvikeyhtiötä vastaan siitä, että se oli nimennyt tofupohjaisia tuotteita seuraavalla tavalla: ”Soyatoo tofuvoi”, ”kasvisjuusto” ja ”Veggie-Cheese”. Yhtiö käytti mainonnassaan paljon sanayhdistelmiä, jossa kasvipohjainen nimi yhdistettiin perinteisesti eläinperäiseen viittaavaan tuotteeseen, esimerkiksi termillä ”tofuvoi”. Tapauksesta esitettiin ennakkoratkaisupyyntö EU-tuomioistuimelle.
Elintarvikeasetuksen liitteissä määritellään useita eri elintarvikkeita. Maito määritellään asetuksessa nimenomaan lypsämisellä saaduksi nesteeksi. Tämä tarkoittaa, että termiä ”maito” ei voida käyttää kasvipohjaisista tuotteista. Tuomioistuimen näkemyksen mukaan kasviperäiseen viittaava termi, kuten ”tofumaito”, ei ole riittävä muutos siihen, että termiä ”maito” saataisiin käyttää. Myöskään minkään maitotuotteen nimeä, kuten hera, kerma, voi, juusto ja jugurtti, ei saa laillisesti käyttää kuvaamaan kasvipohjaisia tuotteita tai muita tuotteita, joita tosiasiallisesti käytetään vain maitotuotteista.
Tuomioistuin katsoikin, että tällaisten ilmaisujen käyttäminen on omiaan aiheuttamaan sekaannusvaaraa, minkä vuoksi mitään maitoon viittaavaa ilmaisua saanut käyttää kasvipohjaisista tuotteista.
Kotimainen tapaus KHO 2023:16 - kasvisliha
Olen kirjoittanut tästä aiemmin laajemman oikeustapauskommentin, jonka löydät tästä. Tapauksessa kiellettiin termin ”kasvisliha” käyttö harhaanjohtavana. Laajemman kuvauksen tapauksesta löydät linkin takaa.
Yhteenveto
Kasviperäisten tuotteiden osalta on suhteellisen selkeää, että tuotteen nimessä ei saa esiintyä mitään, mitä siinä ei ole. Tämän vuoksi ilmaisut maito, juusto ja liha ovat kiellettyjä. Näistä syistä nimellä ”kauramaito” puhekielessä tunnettu tuote on kaupan hyllyllä ”kaurajuoma”. Nykyisellään rajanvetoa käydäänkin tuotteen muotoon viittaavissa termeissä, joilla on yleensä myyty lihatuotteita. Rajanvedon kohteena ovatkin nykyisellään termit ”hampurilainen”, ”pihvi”, ”leikkele” ja muut vastaavat. Asiasta tullaan varmasti lähivuosina saamaan EU-tuomioistuimesta lisää ennakkoratkaisuja.
Lue lisää liikejuridiikkakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments