Kirjoitin Lakimies-aikakausijulkaisun teemanumeroon 7-8/2024 nimeltä oikeuden teoria ja käytäntö lyhyemmän kirjoituksen siitä, miten oikeustieteen tohtorin tutkinnon koetaan hyödyttävän käytännön asianajotyössä. Toteutin tutkimuksen haastattelemalla kymmentä henkilöä, jotka ovat suorittaneet oikeustieteen tohtorin tutkinnon ja työskennelleet asianajoalalla. Näiden haastattelujen perusteella syntyi kirjoitus nimeltä ”Oikeuden metodit ja teoria käytännön asianajotyössä”. Kirjoituksessa käsittelen oikeudellista asiantuntemusta ja sen näkymistä asianajajan ammatissa.
Asiantuntijuudesta oikeudellisella alalla
Asiantuntijuutta on tutkittu paljon. Käsitettä ei kuitenkaan pystytä määrittelemään tarkasti, vaan on useita erilaisia tapoja hahmottaa asiantuntijuutta. Ensimmäinen ero on, tarkastellaanko asiantuntijuutta absoluuttisena vai suhteellisena. Absoluuttisena tarkastellaan henkilön osaamista verrattuna kaikkiin ihmisiin, kun taas suhteellisessa tiettyyn viiteryhmään nähden. Koska omassa tutkimuksessani tarkastelin tiettyä alaryhmää asianajajista, valitsin suhteellisen näkökulman. Asiantuntijuus voidaan hahmottaa myös sosiaalisena. Merkittävä osa asiantuntijuutta on käytännössä sitä, että muut ihmiset pitävät tiettyä henkilöä asiantuntijana. Nämä muut henkilöt voivat olla joko saman alan toimijoita tai alan ulkopuolisia henkilöitä.
Asiantuntijoina pidetään yleensä ihmisiä, joilla on tiettyjä kognitiivisia kykyjä ja substanssiosaamista, jotka erottavat heidät muista saman alan ihmisistä. Tätä on tutkittu myös useilla eri mittareilla akateemisesti, ja asiantuntijoina pidetyt ihmiset suoriutuvatkin säännönmukaisesti paremmin erilaisissa suoritusmittauksissa verrattuna muihin alan ihmisiin.
Asiantuntijuuden yksi keskeinen osa on ollut substanssiosaaminen.
Substanssiosaamisen lisäksi asiantuntijoilla on myös sellaisia kognitiivisia kykyjä, jotka erottavat heitä muista alansa ihmisistä. He kykenevät usein muistamaan enemmän relevantteja seikkoja, yhdistelemään asioita sekä soveltamaan substanssiosaamista tiettyyn ongelmatilanteeseen. Substanssiosaaminen on matalimmillaan sitä, että osataan toistaa aiemmin opeteltua, ja korkeimmillaan hyvin monimutkaista soveltamista. Oikeudellisella alalla substanssiosaamisen rooli on korostunut, ja asiantuntijaksi kehittyvällä tuleekin olla suuri määrä oikeudellista tietoa, jota käyttää ja hallita.
Haastatteluista
Haastateltujen keskuudessa oli yleistä, että he olivat tehneet väitöskirjan sellaisesta teemasta, jonka parissa he työskentelevät käytännön asianajotyössään. Moni haastatelluista oli tehnyt väitöskirjan vasta pitkän asianajouran jälkeen. Suurin osa haastatelluista näki väitöskirjan tekemisen hyvänä tapana kehittää itseään. Erityisen hyvänä nähtiin se, että väitöskirjatyössä samoja asioita käsittelee eri näkökulmasta kuin käytännön työssä.
Haastateltavien näkemys oli pääsääntöisesti se, että oikeustieteen tohtorin tutkinto lisäsi asianajajan uskottavuutta sekä muun ammattikunnan että ammattikunnan ulkopuolisten silmissä. Monet kokivat muiden ammattikunnassa olevien arvostavan sekä metodi- että substanssiosaamista. Osa haastateltavista tosin koki, että tohtorin tutkinto ei lisännyt arvostusta ammattikunnassa. Näistä syistä tohtorin tutkinto nähtiin myös tiettynä markkinointietuna ja asianajajan uskottavuutta lisäävänä. Samoista syistä osa vastaajista myös jatkoi akateemista julkaisutoimintaa väittelyn jälkeen.
Osa vastaajista kuitenkin katsoi, että tohtorin tutkinnolla ei olisi merkitystä asianajoalalla, ja osa näki sen jopa negatiivisena asiana. Jotkut vastaajat kokivat tohtorin tutkinnon herättävän negatiivisia reaktioita joissain tilanteissa muussa ammattikunnassa. Tällaiset vastaajat tyypillisesti korostivat tohtorin tutkinnon merkitystä akateemisella uralla ja sitä, miten se avaa ovia akateemiseen maailmaan.
Vastaajat olivat melko vahvasti sitä mieltä, että asianajoalalla työskentely ei helpottanut akateemista julkaisua, koska käytännön työ ja tutkimus eroavat niin voimakkaasti. Akateemista julkaisutoimintaa harjoittavien vastaajien osalta motivaationa jatkaa julkaisutoimintaa nähtiin erityisesti heitä itseään kiinnostavien oikeudellisten ongelmien ratkaisemisen. Moni myös korosti kirjoittavansa omaksi ilokseen. Osa vastaajista näki myös tärkeänä tuottaa tietoa oikeudellisista ongelmista itselleen ja muille saman alan toimijoille.
Jokainen haastateltava katsoi, että väitöskirjan kirjoittaminen lisäsi heidän substanssiosaamistaan siitä aiheesta, mistä he kirjoittivat väitöskirjansa. Osa tosin katsoi, että väitöskirjan substanssi ei ollut niin merkityksellistä, ja jopa totesi ”sama mistä väitöskirjan tekee, kunhan sen tekee”. Tällaiset vastaajat korostivatkin paljon metodi- ja teoriaosaamisen merkitystä. Substanssiosaamisen korostettiin ulottuvan laajemmin kokonaiseen oikeudenalaan, josta väitöskirjan kirjoitti.
Jopa väitöskirja-aiheen parissa ennen väitöskirjan kirjoittamista työskennelleet asianajajat katsoivat väitöskirjan kirjoittamisen parantaneen heidän substanssiosaamistaan aiheesta. Moni näki oikeudenalan teoreettisten periaatteiden hallinnan kehittymisen parantaneen heidän kykyään suoriutua käytännön asianajotyössä. Moni vastaaja tosin totesi, että heidän on vaikea erotella asianajotyössä ja väitöskirjatyössä hankittua kokemusta, vaan ne olivat yksi yhtenäinen kokonaisuus.
Monet haastatellut myös korostivat väitöskirjatyössä hankitun metodi- ja teoriaosaamisen merkitystä. Väitöskirjaprosessissa opittuja asioita kuvattiin esimerkiksi ”ajattelutavan kehittymisenä”. Lähes kaikki haastatellut kokivatkin väitöskirjatyön parantaneen heidän kykyään rakentaa oikeudellisia argumentteja ja tulkita lainsäädäntöä. Myös oikeudellista tiedonhakua ja oikeuslähdeoppia pidettiin sellaisina seikkoina, jotka kehittyivät väitöskirjan tekemisen aikana.
Oikeudellisen argumentaation kehittymistä kuvattiin erityisesti siten, että oikeudellista ongelmaa voidaan lähestyä eri näkökulmista, hajottaa ongelmia pienempiin osiin ja luokitella niitä. Tätä kuvattiin myös kykynä havaita erilaisia oikeudellisia kysymyksiä käytännön tapauksissa ja rakentaa juttua niitä kautta. Argumentaation kehittyminen epävarmemmissa kysymyksissä nähtiin myös hyödyllisenä. Myös sitä korostettiin, että oikeudellinen argumentaatio on monitasoista ja väitöskirjaprosessi lisää taitoja vastata argumentteihin oikealla tasolla. Yksi omasta mielestäni osuvimpia fraaseja siitä, miten väitöskirjatyön jälkeinen argumentaatio erosi sitä edeltävästä oli ”ei vain oteta yhtä pykälää ja toivota, että sitä tulkitaan näin”.
Yhteenvetoa
Oikeustieteen tohtoreita on erittäin vähän käytännön asianajotyössä. Merkittävä osa oikeustieteen tohtoreista päätyy tuomioistuinlaitoksen palvelukseen. Tämän lisäksi yksityiselle sektorille asianajomaailman ulkopuolelle päätyy merkittävä määrä tohtoreista. Väitöskirjan nähtiin kuitenkin tuovan kilpailuetua asianajomaailmassa vahvana osaamisena ja erottautumistekijänä. Tämä vahvistaa ainakin omaa näkemystäni siitä, että KPF:llä kannustetaan jatkossakin henkilöstöä tekemään väitöskirjoja ja muutoinkin akateemista tutkimusta.
Lue lisää teemakirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
KHT-tilintarkastaja
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Juristi, tilintarkastaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments