Viikon blogikirjoituksessa käsittelen tuoretta akateemista prosessipetosta käsittelevää artikkelia, jossa olin toisena kirjoittajana. Artikkeli on kirjoitettu yhdessä Lapin yliopiston tutkijan OTT Jaakko Markuksen kanssa. Artikkelin nimi on ”Prosessipetos – etenkin totuusvelvollisuuden, itsekriminointisuojan ja avustajan vastuun kannalta”, ja se on julkaistu Oikeustiede – Jurisprudentia -vuosikirjassa 2023. Artikkeli on vertaisarvioitu eli se on kahden arvostetun oikeustieteellisen tutkijan hyväksymä. Muuhun tieteelliseen tuotantooni voit tutustua tästä. Aikaisemmin prosessipetoksesta kirjoittamaani artikkeliin voit tutustua tästä. Tuoreimmassa artikkelissa käsittelemme prosessipetosta rikoksena, sen suhdetta itsekriminointisuojaan sekä avustajan vastuuta mahdollisesta avunannosta. Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi artikkelin keskeisen sisällön ja tulokset.
Prosessipetos
Prosessipetoksesta ei ole rikoslaista erityissäännöstä. Prosessipetos kuuluu petoksen yleissäännön eli rikoslain 36:1 §:n alle:
”Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Vaikka prosessipetokselle ei olekaan määritelmää lainsäädännössä, tarkoitetaan sillä yleisesti ottaen tilannetta, jossa joku erehdyttää tuomioistuinta tekemään päätöksen, joka on haitallinen jollekin osapuolelle. Jotta kyseessä olisi rangaistava teko, yllä kuvatun petoksen tunnusmerkistön tulee täyttyä. Jotta tämä tunnusmerkistö täyttyisi, seitsemän eri kriteerin tulee täyttyä:
1) taloudellisen hyödyn tavoittelu/vahingoittamistarkoitus,
Jotta prosessipetos täyttyisi, tulee teolla pyrkiä hankkimaan nimenomaan taloudellista hyötyä tai aiheuttamaan toiselle taloudellista vahinkoa. Hyödyn tulee olla suoranaisesti rahalla mitattavaa hyötyä, joten esimerkiksi huoltajuusriidassa tai oleskeluluvassa tuomioistuimen erehdyttäminen ei ole rangaistavaa prosessipetoksena. Periaatteessa myöskään vankeusrangaistuksen vältteleminen ei voi olla prosessipetos, koska vapaudenmenetyksessä ei ole kyse suoranaisesta taloudellisesta hyödystä, vaikka sillä onkin välillistä vaikutusta tuleviin ansioihin.
2) hyödyn oikeudettomuus,
Tällä kriteerillä vedetään raja siihen, millainen erehdyttäminen on missäkin tilanteessa sallittua ja millainen ei. Kriteeriä on tutkittu pitkään oikeustieteissä, mutta käytännössä kriteerin tulkinta on jäänyt hyvin tapauskohtaiseksi. Oikeudettomuuden käsite riippuu prosessipetoksen tapauksessa siitä, salliiko oikeudenkäynnissä käytettävä prosessinormisto valehtelemisen oikeudenkäynnissä.
3) erehdyttäminen tai erehdyksen hyväksikäyttäminen,
Prosessipetoksessa kriteeri täyttyy jo erehdyttämisellä, koska sillä saadaan täytäntöönpanokelpoinen tuomio. Erehdyttäminen voidaan tehdä kahdella tapaa: aktiivisesti tai konkludenttisesti. Aktiivinen erehdyttäminen tarkoittaa, että henkilö valehtelee suoranaisesti jonkinlaisesta seikasta, kun taas konkludenttinen tarkoittaa, että henkilö ei sinänsä anna virheellistä informaatiota, mutta hänen antamansa informaation perusteella toinen osapuoli voi olettaa hänen tarkoittavan jotain.
Tällaisen harhaanjohtavuuden sallittavuus oikeudenkäynnissä on melko laajaa. On sallittua ja jopa yleisen tavan mukaista esittää oikeudenkäynnissä asiat omasta näkökulmastaan ja tuoda esiin vain itselleen edullisia seikkoja. Tuomioistuimen tulee myös tietää tämä, eikä osapuolten lausumiin lähtökohtaisesti voi luottaa sellaisenaan.
4) erehdyttämisestä aiheutuva erehdys,
Erehdys tapahtuu, kun erehdytetylle on annettu sellaista väärää informaatiota, jonka perusteella hän tekee asiasta päätöksen, jota ei olisi tehnyt ilman väärää informaatiota. Prosessipetoksessa myös tätä tulee arvioida tuomioistuinkontekstissa, eli tuomioistuin ei saa luottaa osapuolten kertomiin sellaisenaan, vaan sen tulee ottaa huomioon riski siitä, että osapuolet antavat väärää informaatiota. Tämän erehdyksen tulee myös vaikuttaa tuomion lopputulokseen jotta kyse olisi prosessipetoksesta.
5) erehdyksen vallassa tehty määräämistoimi,
Prosessipetoskontekstissa tämä tarkoittaa asiassa annettua tuomiota.
6) määräämistoimesta aiheutuva taloudellinen vahinko ja
Vahinko tarkoittaa, että jonkun tahon varallisuusasema heikkenee. Myös vaara tästä riittää täyttämään petoksen tunnusmerkistön. Niinpä prosessipetoksen tapauksessa myös tuomio, joka ei saa lainvoimaa, voi täyttää prosessipetoksen tunnusmerkistön.
7) tahallisuus.
Tahallisuuden tulee kattaa kaikki yllä mainitut kuusi asiaa. Käytännössä henkilön tulee yleensä ymmärtää lausumansa valheellisuuden ja siitä mahdollisesti aiheutuvat seuraukset. Jos henkilö kuitenkin kuvittelee puhuvansa totta, joudutaan arvioimaan, oliko hänen uskomuksensa väittämänsä todenperäisyydestä tosi.
Tuomioistuimen ratkaisu
Oikeudenkäynnin sisältöä säännellään prosessinormistossa. Keskeiset normistot ovat oikeudenkäymiskaari, laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa ja laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa. Oikeudenkäynnin lopputulosta kutsutaan usein prosessuaaliseksi totuudeksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että tuomioistuin pyrkii toteamaan, mikä asiassa on totuus sen aineiston perusteella, mitä oikeudenkäynnissä on esitetty. Koska oikeudenkäyntiin ei käytännössä koskaan voida tuoda kaikkea tietoa, prosessuaalinen totuus ei kovinkaan usein vastaa aineellista totuutta eli sitä, mitä oikeasti on tapahtunut.
Kaikkeen todistusaineistoon liittyy aina epävarmuutta. Erityisesti epävarmuutta liittyy ihmisten kertomuksiin eli henkilötodisteluun. Tuomioistuimen tulee tiedostaa se, että ihmisen kertoma oikeudenkäynnissä ei ole puolueeton ja objektiivinen totuus tietystä asiasta, vaan enemmänkin värittynyt ja rajautunut kuva totuudesta. Ihmisen kertomaan ei voikaan luottaa täysin.
Tältä osin voidaan pohtia, voiko pelkkä valheellinen lausuma ilman väärennettyä tai vääristeltyä todistusaineistoa olla prosessipetos, koska tuomioistuimen tulee suhtautua näihin lausumiin varauksella. Toisaalta usein erityisesti rikosasioissa tuomio saattaa perustua pelkästään ihmisten kertomuksiin tapahtuneesta, usein jopa pelkästään rikoksen uhrin kertomukseen.
Prosessipetoksen yritys on myös rangaistava. Tältä osin totuudenvastaisen lausuman rangaistavuus laajenee, koska myös sellaisista valheellisista lausumista, jotka eivät vaikuta tuomioon, voidaan rangaista. Näiltä osin tosin voi tulla kyseen kelvoton yritys, jos muun todistelun valossa on selvää, että osapuolen kertomus ei voi pitää paikkaansa.
Erityinen ongelmatilanne kuitenkin on, että riita-asiassa voidaan antaa yksipuolinen tuomio, jos vastaaja on passiivinen eikä reagoi kanteeseen. Vastaaja myötävaikuttaa tässä itse rikoksen onnistumiseen, koska hän ei vastusta perusteetonta vaatimusta. Tältä osin voitaisiin sanoa, että uhri eli vastaaja vaikuttaa niin olennaisesti teon onnistumiseen, että se voisi poistaa petoksen rangaistavuuden. Argumenttia voidaan kuitenkin pitää kyseenalaisena oikeusjärjestelmän tavoitteiden näkökulmasta.
Osapuolten velvollisuudet
Keskeistä on myös, että oikeudenkäynnissä ollaan aina vastakkain. Vastakkain ovat joko riita-asiassa kaksi yksilöä tai rikosasiassa yksilö vastaan valtio. Oikeudenkäynnin luonne on kilpailu, jossa molemmat osapuolet pyrkivät voittamaan toisen. Tältä osin osapuolta ei myöskään voida edellyttää auttamaan toista osapuolta kertomalla tai tuomalla muuten esiin vastapuolen kannalta hyödyllisiä asioita. Sivujuonteena voin itse todeta nauttivani oikeudenkäynnistä juuri siksi, että se muistuttaa kamppailua, jossa toinen osapuoli pyritään voittamaan käyttämällä kaikkia mahdollisia keinoja sääntöjen rajoissa. Oikeudenkäynnissä prosessinormit ovat säännöt, joilla kamppaillaan.
Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole sallittua tehdä mitä tahansa, vaan suoranainen valehtelu on sallittua vain tietyissä tilanteissa. Näiltä osin prosessipetoksessa tarkoitettua oikeudetonta hyötyä onkin niissä tilanteissa, joissa ylitetään oikeudenkäynnin sääntöjen sallima, ja siirrytään suoranaiseen valehteluun silloin, kun se ei ole sallittua. Riita-asiassa osapuoli ei saa kertoa valheellista lausumaa eli sellaista, jonka hän itsekin tietää olevan totuusarvoltaan negatiivinen. Osapuoli sen sijaan saa jättää kertomatta tiettyjä seikkoja, jos häneltä ei nimenomaisesti kysytä niistä. Jos sen sijaan osapuolta kuullaan todistelutarkoituksessa eli hänet nimetään kuultavaksi oikeudenkäynnissä, on hänellä laajempi totuusvelvollisuus. Hän ei saa silloin peitellä relevantteja seikkoja, vaikkakin hän saa yhä kuvata niitä omaksi edukseen.
Rikosasiassa asianomistaja eli rikoksen uhri ei myöskään saa valehdella. Lisäksi hän ei saa salata sellaisia seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä asian ratkaisemisen kannalta. Tällaisten seikkojen salaaminen voi tulla rangaistavaksi prosessipetoksena silloin, jos rikoksen uhri vaatii asiassa korvauksia ja seikkojen salaaminen on vaikuttanut lopputulokseen.
Rikosasian syytetty taas saa valehdella prosessissa. Tätä oikeutta kutsutaan itsekriminointisuojaksi eli oikeudeksi olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen. Itsekriminointisuoja kattaa sekä oikeuden vaieta että valehdella. On kuitenkin poikkeuksia, jossa syytetyn valehtelu voi johtaa rikostuomioon. Keskeisin tällainen on rikoslain 15:6 mukainen väärä ilmianto. Tässä rajanvetoa tehdään kahden oikeushyvän välillä, eli syytetyn on sallittua valehdella suojellakseen omaa vapauttaan ja varallisuuttaan, mutta hän ei saa tällä valehtelulla vaarantaa kenenkään toisen vapautta tai varallisuutta. Prosessipetos ei siis lähtökohtaisesti ole mahdollista syytetyn puolustautuessa, ellei hän syytä toista henkilöä aiheettomasti jostain, mitä tämä henkilö ei ole tehnyt.
Mielenkiintoinen kysymys sen sijaan on, saako epäilty valehdella rikosprosessin ulkopuolella. Pääsääntö on, että ketään ei voi oikeudellisin keinoin pakottaa antamaan sellaista lausumaa, jolla hän paljastaisi oman syyttömyytensä. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että henkilö ei saa prosessin ulkopuolella aktiivisesti valehdella sellaisella tavalla, joka aiheuttaa muille vahinkoa, jos henkilö olisi voinut salata rikoksensa käyttämällä vaikenemisoikeuttaan.
Avustajan roolista
Avustajalla tarkoitetaan asianajajaa, luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa tai julkista oikeudenkäyntiavustajaa, joka avustaa jotakuta prosessissa. Kaikkien näiden velvoitteita säännellään sekä erityislainsäädännössä, kuten luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa, että tapaohjeissa, kuten hyvässä asianajajatavassa. Näiden rikkominen voi johtaa siihen, että avustajan menettely katsotaan oikeudettomaksi.
Avustajan keskeinen velvoite on lojaalisuus päämiestä kohtaan. Avustajan tulee valvoa päämiehen etua parhaan kykynsä mukaan. Avustaja ei kuitenkaan saa valehdella tuomioistuimelle. Tämä ei silti tarkoita, että avustajan tulisi oma-aloitteisesti kertoa päämiehensä kannalta epäedullisia seikkoja, koska tämä rikkoisi lojaalisuusvelvoitetta. Avustaja ei myöskään saa kiistää sellaista asiaa, minkä tietää olevan totta.
Tapaohjeissa myös sanotaan erikseen, että avustaja ei ole velvollinen tarkistamaan päämiehen antamia tietoja ilman erityistä syytä. Erityinen syy liittyy lähinnä väitteen vakavuuteen ja siihen, mitä väitteestä voi aiheutua muille ihmisille. Esimerkiksi päämiehen väite toisen henkilön rikoksesta on lähtökohtaisesti tarkistettava. Pääsääntö kuitenkin on, että avustajalle totuus on se, mitä päämies on hänelle asiasta kertonut.
Avustajalle on sallittua esittää päämiehen kertoma väite, vaikka hän epäilisi, että se ei pidä paikkansa. Avustaja ei saa myöskään kertoa seikkaa, jos päämies kieltää kertomasta siitä. Avustaja ei kuitenkaan saa vaatia päämiehelle hyötyä, jonka oikeudettomuus on ilmeistä.
Rikoskumppanuus ja avunanto
Osallisuus kattaa sekä rikoskumppanuuden että avunannon. Rikoskumppanuuden sääntely on rikoslain 5:3 §:ssä: “Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä.” Jotta tämä täyttyisi, kahden edellytyksen tulee täyttyä. Ensinnäkin niin sanotun subjektiivisen edellytyksen, mikä tarkoittaa, että osapuolilla tulee olla tarkoitus tehdä rikos yhdessä. Tämän lisäksi tulee täyttyä objektiivinen edellytys eli henkilön tulee osallistua rikoksen tekemiseen. Pelkkä teon salliminen ei kuitenkaan ole osallistumista.
Petoksessa on kyse seurausrikoksesta. Jotta rikoskumppanuus täyttyisi petoksen tapauksessa, tulee rikoskumppanin menettelyn olla riittävän merkityksellistä kielletyn seurauksen aiheutumiseksi. Pelkkä vähäinen osallistuminen ei tällöin riitä rikoskumppanuuteen. Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka tärkeä avustajan rooli ylipäätään on oikeudenkäynnissä. Jos avustajan roolia pidetään vähäisenä asian lopputuloksen kannalta, ei hän voi lähtökohtaisesti lainkaan osallistua prosessipetokseen. Avustajan kokonaispanos riippuu monesta seikasta. Riita-asioissa avustajan merkitys on lähtökohtaisesti suurempi. Mitä monimutkaisempi asia on, sitä enemmän avustajan rooli myös kasvaa.
Käytännössä avustajan kokonaispanos täyttyy silloin, jos hän ajaa asiaa, jonka hän tietää varmuudella perusteettomaksi. Avustajan vastuu täyttyy myös silloin, jos hän luovuttaa tuomioistuimelle väärän todisteen. Avustajan osallisuus voi täyttyä myös, jos hän vetoaa sellaiseen kertomukseen, jonka hän tietää valheelliseksi.
Avunanto täyttyy rikoslain 5:6 §:n mukaan seuraavasti:
“Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Rangaistusta määrättäessä sovelletaan kuitenkin, mitä 6 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.”
Jotta tämä täyttyisi, avustajan tulee olla tietoinen siitä, että hänen tekonsa edistää tahallista rikosta. Avustajan tulee tietää tai perustellusti epäillä, että päämies on tekemässä prosessipetosta. Avunanto kattaa mitä tahansa tekoja, jotka edesauttavat rikosta. Tällaisia voi olla esimerkiksi totuudenvastaiseen seikkaan vetoaminen, tai päämiehen neuvominen oikeussalin ulkopuolella.
Avustaja ei pääsääntöisesti voi syyllistyä prosessipetokseen vain olemalla passiivinen. Tämä edellyttäisi, että avustajalla olisi jokin erityinen velvollisuus saattaa seikka tuomioistuimen tietoon. Tällaiset ovat käytännössä harvinaisia tai jopa olemattomia. Käytännössä avunantoa tuleekin tulkita suppeasti avustajan osalta, koska muutoin tämä rajoittaisi kohtuuttomasti puolustautumisoikeutta oikeudenkäynnissä, koska avustajat joutuisivat varomaan toimintaansa.
Konkurrenssi
Konkurrenssi tarkoittaa rikosten yhtymistä. Olen kirjoittanut aiheesta tarkemmin aiemmassa blogikirjoituksessani. Konkurrenssin perusidea on, että yksi teko kattaa kokonaan toisen teon sisältämän vääryyden, minkä vuoksi molemmista teoista ei tule rangaista erikseen. Yksi rikos, mikä voisi teoriassa kattaa prosessipetoksen, on RL 15:1 §:n mukainen perätön lausuma tuomioistuimessa:
”Jos
1) todistaja tai asiantuntija tuomioistuimessa tai
2) muu henkilö tuomioistuimessa valan tai vakuutuksen nojalla antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan,
hänet on tuomittava perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.”
Kuten sanamuodosta käy ilmi, tämä pykälä kattaa vain todistajat, asiantuntijat sekä muut henkilöt, jotka antavat tuomioistuimessa valan tai vakuutuksen. Käytännössä prosessipetoksen tekijän tulee olla asianosainen, jotta hän voi saada hyötyä teosta.
Sen sijaan ongelmallisempi konkurrenssin kannalta on RL 15:6 §:n mukainen väärä ilmianto:
“Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.”
Väärä ilmianto voi käytännössä olla myös prosessipetos. Toisaalta petoskriminalisointi ja väärä ilmianto suojaavat eri asioita. Väärä ilmianto suojaa oikeudenkäyttöä, ja tämän lisäksi yksilön oikeudellista turvallisuutta. Petos taas suojaa pääasiassa varallisuusoikeuksia. Vasta-argumenttina voidaan todeta, että väärässä ilmiannossa tekijällä on tahtotila aiheuttaa molemmat seuraukset samalla tavalla, jolloin väärästä ilmiannosta annettava rangaistus kattaisi myös prosessipetoksen.
Kaikkein haastavin konkurrenssiongelma on RL 15:7 §:n mukainen todistusaineiston vääristeleminen:
”Joka saadakseen syyttömän tuomituksi rangaistukseen tai muuten toista vahingoittaakseen kätkee, hävittää, turmelee, muuntaa tai muuten vääristää tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa todisteena tarpeellisen esineen, asiakirjan tai muun todisteen, jolla hänen tietensä on merkitystä asiassa, on tuomittava todistusaineiston vääristelemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Todistusaineiston vääristelemisestä tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa antaa perättömäksi tai vääristellyksi tietämänsä todisteen käytettäväksi tai itse käyttää sitä harhauttavalla tavalla tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa.”
Väärän todistusaineiston esittäminen voi täyttää sekä prosessipetoksen että todistusaineiston vääristelemisen. Näillä myös suojataan suhteellisen samoja intressejä, ja teko toteutetaan samoilla prosessitoimilla. Näiltä osin voidaan katsoa, että todistusaineiston vääristeleminen kattaa lähtökohtaisesti myös prosessipetoksen.
Lopuksi
Prosessipetos on harvinainen rikos. Voitaisiin jopa sanoa, että harvinaisempi kuin pitäisi olla. Suomessa on annettu tiettävästi vain yksittäisiä tuomioita prosessipetoksesta 2000-luvulla. Prosessipetosta voitaisiin kuitenkin soveltaa useissa tilanteissa erityisesti riita-asioissa. Tämä kuitenkin vaatisi, että osapuolet tekisivät rikosilmoituksia siitä, jos toinen osapuoli valehtelee tai vääristelee todistusaineistoa. Koska tällaisen ilmiön yleistymistä ei ole näköpiirissä, prosessipetos jää todennäköisesti jatkossakin harvinaisuudeksi, vaikkakin kirjoittamamme akateemisen artikkelin saama huomio voi muuttaa asiaa jonkin verran.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Kiitos laadukkaasta artikkelista jolla ottaa kantaa erääseen käynnissäolevaan prosessipetokseen ja muihin kannekysymyksiin asian tiimoilta. ♡