Empiirinen oikeustutkimus on Suomessa melko harvinaista. Käsittelen törkeän velallisen epärehellisyyden rangaistuskäytäntöä tuoreessa empiirisessä artikkelissani nimeltä ”Törkeän velallisen epärehellisyyden rangaistuksen mittaamisesta oikeuskäytännössä”. Artikkeli on julkaistu Edilex-sarjassa. Löydät artikkelin ja muun keskeisen tieteellisen tuotantoni julkaisuluettelostani:
Tässä blogikirjoituksessa käsittelen artikkelin keskeiset tulokset ja sisällön. Koko artikkelista kiinnostunut joutuu hankkimaan käyttöoikeuden Edilex-sarjaan.
Törkeästä velallisen epärehellisyydestä
Olen käsitellyt törkeää velallisen epärehellisyyttä useissa aikaisemmissa blogikirjoituksissani, jotka löydät näiden linkkien takaa. Rikoksen perustekomuodon tunnusmerkistö on rikoslain 39:1 §:ssä:
”Velallinen, joka
1) hävittää omaisuuttaan,
2) ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan,
3) siirtää omaisuuttaan ulkomaille saattaakseen sen velkojiensa ulottumattomiin taikka
4) lisää perusteettomasti velvoitteitaan
ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Kriminalisoinnin tarkoituksena on suojata velkojia konkurssia edeltäviltä toimilta, joilla siirretään omaisuutta pois velkojien ulottuvilta. Tyypillisimmät tekotavat ovat siirtää omaisuutta pois yhtiöstä ennen konkurssia sekä omaisuuden ”hävittäminen” eli tyypillisesti kätkeminen johonkin. Kriminalisoinnilla voidaan rangaista laajalti erilaisista teoista, joilla velallisen omaisuutta siirretään pois velkojien ulottumattomista.
Velallisen rikosten kriminalisoinnin syynä on ollut suojata velkojien taloudellisia intressejä. Tämän vuoksi myös velallisen rikosten törkeysarvioinnissa keskeinen rooli on velkojille aiheutetulla taloudellisella vahingolla. Velallisen rikos voi muuttua törkeäksi kolmella eri perusteella, jotka ovat rikoslain 39:1 a §:ssä:
”Jos velallisen epärehellisyydessä
1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa velkojille tai
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti
ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä velallisen epärehellisyydestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”
Tyypillisesti huomattavan taloudellisen hyödyn raja on ollut 10 000 – 20 000 euron paikkeilla. Kahta muuta ankaroittamisperustetta, eli huomattavan tuntuvaa vahinkoa velkojille ja erityistä suunnitelmallisuutta, ei juuri koskaan sovelleta. Erityistä suunnitelmallisuutta ei sovelleta talousrikoksissa juurikaan sen vuoksi, että lähes kaikki talousrikokset ovat suhteellisen suunniteltuja, ainakin verrattuna useimpiin rikostyyppeihin. Jotta kaikki talousrikokset eivät lähtökohtaisesti olisi törkeitä, on suunnitelmallisuuden rima asetettu oikeuskäytännössä korkealle.
Jotta velallisen epärehellisyys katsottaisiin törkeäksi, tulee sen olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Periaatteessa tämän ei tulisi täyttyä ainoastaan teolla saavutetun tai tavoitellun rikoshyödyn perusteella. Käytännössä kuitenkin euromääräisesti suuret teot katsotaan herkästi myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi.
Rangaistuksen mittaamisesta
Rangaistuksen mittaaminen koostuu kahdesta asiasta: rangaistuslajin valinnasta ja rangaistuksen määrän mittaamisesta. Rangaistuksen mittaaminen tehdään rikoslain 6:3 §:n mukaan:
”Rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita ovat tämän luvun 4–8 §:ssä mainitut perusteet niiden ohella, joista muualla laissa säädetään.”
Rangaistuksen mittaamisen yleissäännös on rikoslain 6:4 §:ssä:
”Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.”
Käytännössä talousrikoksissa mittaamisharkinta keskittyy aikaisemman tutkimukseni perusteella pitkälti teolla tavoiteltuun ja sillä saavutettuun rikoshyötyyn. Velallisen epärehellisyydellä, samoin kuin muilla talousrikoksilla, suojataan tietyn tahon taloudellisia intressejä. Tältä osin hypoteesina tutkimuksessa oli, että rangaistuksen mittaamisessa keskeisessä roolissa olisi rikoshyöty.
Empiirinen analyysi
Tarkastelin törkeästä velallisen epärehellisyydestä annettuja tuomioita vuosilta 2015-2021. Näissä rikoksissa keskiarvoinen rikoshyöty oli noin 137 000 euroa, ja mediaani noin 70 000 euroa. Kun tarkasteltiin miten eri seikat vaikuttivat rikoshyötyyn, saatiin mielenkiintoisia tuloksia. Ainoastaan rikoshyöty ja teon kesto vaikuttivat tilastollisen analyysin perusteella luotettavasti rangaistukseen. Näistä rikoshyöty oli huomattavasti merkittävämpi.
Analyysin perusteella yksi euro rikoshyötyä lisäsi vankeutta noin 0,000509 päivää. Tämä tarkoittaa, että tuhat euroa rikoshyötyä tarkoittaa puolta päivää lisää vankeutta ja kokonainen vankeuspäivä seuraisi 1964 euron rikoshyödystä. Jos teko kesti vuoden pidempään, vaikutti tämä vankeuteen vain 11,37 päivää.
Toinen erikoinen havainto oli, että oheisrikokset eivät juurikaan vaikuttaneet rikoshyötyyn. Rangaistuskäytäntö ei myöskään vaikuttanut ankaroituneen ajan kuluessa.
Yhteenvetoa
Velallisen rikoksissa rangaistuksen määrittäminen vaikuttaa olevan suhteellisen yksinkertaista. Rangaistus voidaan mitata melko pitkälle rikoshyödyn perusteella, minkä jälkeen voidaan vielä huomioida erillisiä seikkoja teossa. Tulokset eivät sinänsä ole yllättäviä ottaen huomioon, että rangaistuskäytäntö vastaa aikaisemmin talousrikoksista yleisemmin saatuja tuloksia.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka, väitöskirjatutkija), DI (Tuotantotalous)
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
KHT-tilintarkastaja
Lakimies, tilintarkastaja
Lakitoimisto KPF
044 9755 196
Comments