Rikoslain 30-luvun rikokset elinkeinorikoksista sisältävät jo 1900-luvun puolivälistä olevia rikoksia, mutta myös viime vuosina päivitettyjä rikoksia yritysvakoilusta. Luvun rikokset ovat pääasiassa sellaisia, että ne voidaan tehdä vain elinkeinotoiminnassa.
_________________________________________________________________________
1 § Markkinointirikos
Rikoslainsäädännössä on yleisestikin tehty rangaistavaksi toisen erehdyttäminen hyödyn tavoittelemiseksi. Petossääntely ei kuitenkaan kata määrittelemättömän ihmisryhmän erehdyttämistä, minkä vuoksi markkinoinnissa tapahtuva harhauttaminen ja suoranainen valehtelu on kriminalisoitu. Säännös sisältyi kuluttajansuojalakiin jo pitkään ennen rikoslakia, vuodesta 1978 alkaen. Rikoslakiin säännös otettiin vuonna 1990, koska vankeusuhkaiset säännökset haluttiin siirtää rikoslakiin.
Markkinointirikos koskee melkein kaikkia tavaroita, palveluita ja hyödykkeitä. Sen ulkopuolelle jäävät ainoastaan arvopaperit, joita koskee omat rikossäännöksensä. Valheellisen markkinoinnin osalta ei ole väliä, kohdistuuko se kuluttajiin vai yrityksiin. Hyödykkeitä, kattaen siis tavarat ja palvelut, on myytävä ammattimaisesti eli yksittäisten hyödykkeiden myyminen ei vielä aiheuta tämän pykälän soveltumista. Markkinoinnin on oltava joko totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa, jotta kyse olisi markkinointirikoksesta. Totuudenvastaisuus on melko selvää, jos mainoksessa väitetään jotain mikä ei ole totta, eikä kyse ole huumorista kuten ”Red Bull antaa siivet”. Tällöin kyse on markkinointirikoksesta. Harhaanjohtavuus taas voi olla epäolennaisten seikkojen korostamista, olennaisten tietojen salaamista tai selkeästi väärien mielikuvien luomista. Niin sanottu kaupallinen kehuminen eli mielikuvien luominen ei kuitenkaan ole kiellettyä.
Teosta voidaan tuomita sekä elinkeinonharjoittaja itse että hänen palveluksessaan oleva, jonka tehtäviin markkinointi kuuluu. Yritys voidaan tuomita yhteisösakkoon RL 30:13 §:n nojalla. Markkinointirikoksesta tuomitaan yksittäisiä henkilöitä vuosittain, rikos on melko harvinainen. Tällaiseen on syyllistytty esimerkiksi mainostamalla ulkomaista lihaa kotimaisena.
Markkinointirikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, on tuomittava markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
1 a § Alkoholijuoman markkinointirikos
Alkoholirikokset otettiin alkoholilakiin jo vuonna 1968. Kun lakia uudistettiin, jätettiin lakiin nimike ”alkoholirikos”, vaikka rikoslain kokonaisuudistuksessa tavoitteena oli siirtää kaikki vankeusuhkaiset säädökset rikoslakiin. Vuonna 2008 tämä sääntely siirrettiin rikoslakiin. Alkoholijuomien mainonnan rajoittamisella on Suomessa todella pitkä historia. Näitä rajoituksia on tehostettu kriminalisoinnilla, joka asettaa rikostuomion uhan kiellon rikkojalle. Tietyt alkoholijuoman markkinointitavat on katsottu niin vakaviksi, että hallinnollisia seuraamuksia ei ole pidetty riittävinä. Näitä ovat alkoholijuoman markkinointi alaikäisille ja väkevän alkoholijuoman markkinointi. Vuonna 2017 alkoholilakia uudistettiin ja rikoslain käsitteet päivitettiin samalla vastaamaan uuden alkoholilain käsitteitä.
Alkoholijuoman markkinointirikoksesta voidaan rangaista kahdessa tapauksessa. Ensimmäinen tekotapa on väkevän alkoholijuoman markkinointi. Väkevä alkoholijuoma määritellään alkoholilain 3 §:ssä: väkevää alkoholijuomaa on yli 22 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävä juoma. Miedon alkoholijuoman tapauksessa rikokseen voi syyllistyä kohdistamalla mainontaa alaikäisiin tai kuvaamalla markkinoinnissa alaikäisiä.
Markkinointi määritellään myös alkoholilain 2 §:ssä:
”[Tarkoitetaan] markkinoinnilla mainontaa, epäsuoraa mainontaa ja muuta myynninedistämistoimintaa; epäsuoraa mainontaa on erityisesti tuotteen myynninedistäminen muun hyödykkeen mainonnan yhteydessä siten, että muun hyödykkeen tunnuksena käytetään sellaisenaan tai tunnistettavasti muunnettuna tuotteen tai sen myyjän vakiintunutta tunnusta tai että muun tuotteen mainonnasta muutoin välittyy mielikuva tietystä tuotteesta tai sen myyjästä.
Tämän lain myyntiä koskevia säännöksiä sovelletaan myös elinkeinotoiminnassa tapahtuvaan alkoholipitoisen aineen vastiketta vastaan tapahtuvaan ja muun hyödykkeen tai palvelun yhteydessä markkinoituun alkoholipitoisen aineen välittämiseen ja luovuttamiseen, ellei tässä laissa toisin säädetä.”
Markkinointia voi siis tehdä yritys tai yksityishenkilö, jos tarkoituksena on selkeästi edistää tuotteen myyntiä. Myöskään tiettyjen väkevien alkoholijuomien logojen käyttäminen mainonnassa ei ole hyväksyttävää, jos logo assosioituu tiettyyn tuotteeseen. Esimerkiksi t-paitojen myyminen Koskenkorvan logolla ja niiden mainostaminen voisi rikkoa tätä säännöstä.
Rikokseen voi syyllistyä joko oikeus- tai yksityishenkilö. Syyttäjä ei voi nostaa syytettä kysymättä ensin Valviran näkemystä aiheesta, koska Valvira on alkoholivalvonnasta vastaava viranomainen. Rikokseen ei vuoden 2009 jälkeen ole syyllistynyt kukaan, mikä kertoo osin siitä, että suurin osa tapauksista käsitellään hallinnollisessa menettelyssä.
Alkoholijuoman markkinointirikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka alkoholilain (1102/2017) 50 §:n vastaisesti
1) markkinoi väkevää alkoholijuomaa,
2) kohdistaa alaikäisiin miedon alkoholijuoman markkinointia taikka liittää sen alaikäisiin kohdistuvaan muun tuotteen tai palvelun markkinointiin taikka
3) 2 kohdassa tarkoitetussa miedon alkoholijuoman markkinoinnissa kuvaa alaikäisiä,
on tuomittava alkoholijuoman markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
_________________________________________________________________________
2 § Kilpailumenettelyrikos
Kilpailumenettelyrikos on melko vanhaa perua. Rikos oli alun perin vuoden 1978 sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetussa laissa. Tämän lain 9 §:ssä kiellettiin tiettyjen lain säännösten rikkominen sakon tai vankeuden uhalla. Vuonna 1990 rikoslain uudistuksessa vankeusuhkaiset säädökset haluttiin siirtää rikoslakiin, mutta samalla rajata vankeusuhka vain vakavimpiin tekoihin. Tämän vuoksi säännöksen soveltamisalaa rajattiin. Muut rangaistussäännökset jätettiin lakiin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa, nimikkeenä kilpailumenettelyrikkomus.
Pykälän mukaan on rangaistavaa käyttää elinkeinotoiminnassa sellaista totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka aiheuttaa vahinkoa toiselle elinkeinonharjoittajalle. Ilmaisua on käytettävä elinkeinotoiminnassa. Elinkeinotoiminta on laaja käsite ja se kattaa yritysten lisäksi yksityishenkilöt, jotka toimivat markkinoilla kilpailutilanteessa ja voittoa tavoitellen. Viesti voidaan esittää kenelle tahansa ja mitä tahansa kanavaa käyttäen.
Väitteen on oltava totuudenvastainen tai harhaanjohtava. Totuudenvastaisuus on melko yksinkertaista todentaa. Harhaanjohtava ilmaisu taas on ilmaisu, joka on sinänsä oikea, mutta josta jää vastaanottajalle väärä mielikuva asiayhteyden, esitystavan tai olennaisen seikan kertomatta jättämisellä. Olennaista on se, että viesti on helposti ymmärrettävissä väärin. Menettelyssä on aiheutettava vahinkoa toiselle elinkeinonharjoittajalle. Vahinko voi olla taloudellista tai muuta, toteennäytettävää vahinkoa.
Rikokseen voi syyllistyä sekä elinkeinonharjoittaja että tämän puolesta toimiva, kuten mainostoimisto. Rikos on asianomistajarikos eli vahinkoa kärsineen elinkeinonharjoittajan on vaadittava rangaistusta, jotta syyttäjä saa ajaa asiaa. Rikos on harvinainen, siitä on tuomioistuimissa tuomittu 3 henkilöä vuoden 2008 jälkeen. Asiassa ei voida soveltaa sakkomenettelyä, joten tässä ovat kaikki rangaistukseen tuomitut. Toki useat tapaukset sovitaan tuomioistuimessa tai sen ulkopuolella rahalla. Yksi huomiota saanut tapaus liittyi siihen, että erään yrityksen toimijat olivat tehneet verkkosivun, jossa he väittivät kilpailevan yrityksen tuotteita vaarallisiksi.
Kilpailumenettelyrikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka elinkeinotoiminnassa käyttää omaa tai toisen elinkeinotoimintaa koskevaa totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua ja siten aiheuttaa toiselle elinkeinonharjoittajalle vahinkoa, on tuomittava kilpailumenettelyrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
3 § Kuluttajaluottorikos
Kuluttajaluottorikos oli alun perin vuoden 1986 kuluttajansuojalaissa nimellä kulutusluottorikos. Tällöin oli kriminalisoitua vaatia vekselisitoumus kulutusluoton vakuudeksi ja käyttää trattaa kuluttajaluoton perimiseksi, sekä eräiden muiden kuluttajansuojalain säännösten rikkominen. Vuonna 1990 säännös siirrettiin rikoslakiin käytännössä samassa muodossa, koska teon paheksuttavuutta haluttiin korostaa. Säännöstä tarkennettiin hieman teknisesti vuonna 1999. Vuonna 2010 säännöksen pykäläviittaus päivitettiin kuluttajansuojalain muutoksen yhteydessä ja nimi muutettiin kulutusluottorikoksesta kuluttajaluottorikokseksi, koska tämä nimi vastasi paremmin kuluttajansuojalain yleistä terminologiaa.
Säännöksessä kriminalisoidaan vekselin ottaminen kuluttajalta tai hänen kanssaan asuvalta. Kriminalisoitua on myös käyttää trattaa kuluttajasaatavan perimiseksi. Nämä ovat kiellettyjä vain elinkeinonharjoittajan tekeminä kuluttajaa kohtaan. Näiden tulee myös liittyä nimenomaan kuluttajasaatavaan eli kulutusluottoon. Tällainen luotto kuluttajansuojalain 7:1 §:n mukaan luotto, jonka elinkeinonharjoittaja (luotonantaja) sopimuksen mukaan myöntää tai lupaa myöntää kuluttajalle lainana, maksunlykkäyksenä tai muuna vastaavana taloudellisena järjestelynä.
Rikokseen voi syyllistyä vain yksityishenkilö, yritystä ei voida rangaista tästä teosta. Tekoon ei ole syyllistynyt ketään vuoden 2008 jälkeen, mikä kertoo erityisesti näiden perimiskeinojen harvinaisuudesta ja jopa tehottomuudesta nykyisessä toimintaympäristössä.
Kuluttajaluottorikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka elinkeinotoiminnassa ottaa kuluttajalta tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa elävältä kuluttajaluottoon perustuvasta saatavasta kuluttajansuojalain (38/1978) 7 luvun 18 §:ssä kielletyn vekseli- tai muun sitoumuksen taikka käyttää kuluttajasaatavan perimiseksi trattaa, on tuomittava kuluttajaluottorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
3 a § Matkapalvelurikos
Alun perin sekä matkapalvelurikos että matkapalvelurikkomus sisältyivät valmismatkaliikkeistä annettuun lakiin, jossa ne olivat nimikkeillä valmismatkaliikerikos ja -rikkomus. Vuonna 2008 valmismatkalakia uudistettaessa haluttiin kyseiset säännökset ottaa rikoslakiin, koska vankeusuhkaisia säännöksiä haluttiin systemaattisesti keskittää rikoslakiin. Tällöin rikoslakiin lisättiin uusi 3 a §, joka sisälsi sekä valmismatkapalvelurikoksen että -rikkomuksen. Vuonna 2017 matkapalvelulakia uudistettiin harmaan talouden torjumiseksi ja sen saattamiseksi EU-direktiivien vaatimusten mukaiseksi. Samalla rikoslakia päätettiin täsmentää ja muuttaa matkapalvelurikoksen nimi vastaamaan uuden matkapalvelulain systematiikkaa, jolloin nimeksi tuli nykyinen nimi, joka on matkapalvelurikos. Samalla rikossääntelyä haluttiin täsmentää niin, että matkapalvelurikkomus erotettiin omaksi pykäläkseen.
Rangaistussäännöksen ensimmäinen vaatimus on, että elinkeinonharjoittaja harjoittaa matkapalveluyhdistelmien tarjoamista. Elinkeinonharjoittaja tarkoittaa ketä tahansa liiketoiminnan harjoittajaa. Matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettu laki määrittää matkapalveluyhdistelmän tarjoajan velvollisuudet, kun taas matkapalvelun määritellään laissa matkapalveluyhdistelmistä 2 §:ssä tarkoittavan:
1) matkustajien kuljetusta;
2) muussa kuin asumistarkoituksessa tarjottua majoitusta, joka ei ole olennainen osa matkustajien kuljetusta;
3) auton ja muun puitteiden luomisesta moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksymiselle (Puitedirektiivi) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/46/EY 3 artiklan 11 kohdassa tarkoitetun moottoriajoneuvon taikka A-luokan ajokorttia edellyttävän moottoripyörän vuokraamista;
4) muuta matkailupalvelua, joka ei ole olennainen osa 1–3 kohdassa tarkoitettua kuljetus-, majoitus- tai vuokrauspalvelua.
Jos näistä kahta tai useampaa tarjotaan samalla kertaa, kyseessä on matkapaketti ja rangaistussääntely voi soveltua. Tarkemmin matkapaketti määritellään saman lain 3 §:ssä:
Matkapaketilla tarkoitetaan tässä laissa vähintään kahden erityyppisen, samaa matkaa tai lomaa varten ostettavan matkapalvelun yhdistelmää, jos elinkeinonharjoittaja yhdistää kyseiset palvelut joko omasta aloitteestaan taikka matkustajan pyynnöstä tai tämän valinnan mukaisesti ennen kuin kaikki palvelut kattava sopimus tehdään. Matkapaketilla tarkoitetaan lisäksi yksittäisistä matkapalveluista palvelun tarjoajien kanssa tehtäviä erillisiä sopimuksia, kun:
1) palvelut ostetaan yhdestä myyntipisteestä ja ne valitaan ennen kuin matkustaja sitoutuu maksamaan ne;
2) palveluja markkinoidaan yhteis- tai kokonaishintaan tai niistä veloitetaan yhteis- tai kokonaishinta;
3) palveluja markkinoidaan ”matkapakettina” tai vastaavalla nimikkeellä;
4) palvelut yhdistetään sen jälkeen, kun elinkeinonharjoittaja on tehnyt matkustajan kanssa sopimuksen, jonka perusteella matkustajalla on oikeus valita haluamansa palvelut erityyppisten matkapalvelujen valikoimasta; tai
5) palvelut ostetaan eri elinkeinonharjoittajilta käyttämällä sellaisia toisiinsa kytkettyjä verkkovarausmenettelyjä, joissa matkustajan nimi, maksutiedot ja sähköpostiosoite toimitetaan matkapalvelun ensin myyneeltä elinkeinonharjoittajalta toiselle elinkeinonharjoittajalle ja toista matkapalvelua koskeva sopimus tehdään viimeistään 24 tuntia ensimmäisen matkapalvelun varauksen vahvistamisen jälkeen.
Jos kuljetus-, majoitus- tai ajoneuvonvuokrauspalvelu yhdistetään muuhun matkailupalveluun, matkapalvelujen yhdistelmää ei kuitenkaan pidetä matkapakettina, elleivät yhdistelmään kuuluvat matkailupalvelut muodosta merkittävää osaa yhdistelmän arvosta tai ne muutoin ole olennainen osa yhdistelmää taikka ellei niitä ole markkinoitu sellaisina. Kuljetus-, majoitus- tai ajoneuvonvuokrauspalvelua yhdistettynä muihin matkailupalveluihin ei pidetä matkapakettina myöskään, jos muut matkailupalvelut valitaan ja ostetaan vasta sen jälkeen, kun kuljetus-, majoitus- tai ajoneuvon vuokrauspalvelun suorittaminen on alkanut.
Tunnusmerkistön toinen osa on laiminlyödä velvollisuus asettaa vakuus. Velvollisuus asettaa vakuus johtuu siitä, että matkustajien kotiinpääsy, rahojen saaminen takaisin ja muut oikeudet halutaan turvata. Matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annetun lain 3 §:ssä määritellään, milloin vakuus on asetettava. Vakuuden joutuvat asettamaan kaikki Suomessa valmismatkoja tarjoavat tai välittävät tahot, paitsi ne tahot, jotka eivät ole sijoittautuneet Suomeen ja ovat asettaneet vakuuden jossain toisessa EU-maassa. Jos vakuus jätetään asettamatta, voidaan syyllistyä rikokseen. Teko olisi rangaistava vain, jos se heikentäisi matkustajien taloudellista turvaa. Esimerkiksi silloin, jos matkustajia ei vielä ole, ei teko olisi rangaistava.
Teosta voidaan tuomita vain yksityishenkilö, oikeushenkilön rangaistusvastuuta ei sovelleta. Käytännössä rangaistussääntely kohdistuu siis yrittäjään tai yrityksen muuhun johtoon. Teosta ei ole vielä tuomittu ketään. Käytännössä ilman vakuutta ei usein toimita, ja vakuudettomuus korjataan tehokkaasti hallintomenettelyssä.
Matkapalvelurikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Elinkeinonharjoittaja, joka vakuutta asettamatta harjoittaa sellaista matkapalveluyhdistelmien tarjoamista, johon matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annetun lain (921/2017) 3 §:n mukaan vaaditaan vakuus, ja siten heikentää matkustajan taloudellista turvaa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, matkapalvelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
3 b § Matkapalvelurikkomus
Matkapalvelurikkomus erotettiin omaksi rikoksekseen 2017. Sen sisältö ei kuitenkaan ole asiallisesti muuttunut tätä edeltävästä ajasta. Aikaisemmin teko oli samassa pykälässä matkapalvelurikoksen kanssa. Teko haluttiin sisällyttää rikoslakiin myös vuoden 2017 uudistuksen jälkeen, koska lakiteknisesti oli helpompaa tehdä tästä teosta matkapalvelurikoksen lievä tekomuoto, kuin määritellä erityislaissa uusi rangaistussäännös.
Matkapalvelurikkomuksen tunnusmerkistö on osin sama kuin matkapalvelurikoksessa. Jos matkapalvelurikos on vähäinen eli käytännössä vakuus on asetettu liian pienenä tai laiminlyönnin merkitys on vähäinen, kyse on rikkomuksesta. Myös teon tahallisuus, suunnitelmallisuus ja tarkoitus vaikuttavat arviointiin. Matkapalvelurikkomuksesta tuomitaan myös, jos toiminnanharjoittaja ei viipymättä ilmoita Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toiminnan muutoksesta, joka vaikuttaisi vakuuden tarpeeseen tai riittävyyteen. Teosta on tuomittu yksi ihminen vuonna 2012.
Matkapalvelurikkomuksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos matkapalvelurikos, huomioon ottaen sillä tavoiteltu taloudellinen hyöty tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava matkapalvelurikkomuksesta sakkoon.
Matkapalvelurikkomuksesta tuomitaan myös matkapalveluyhdistelmien tarjoaja, joka laiminlyö matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annetun lain 12 §:ssä säädetyn velvollisuuden ilmoittaa toimintaa koskevasta muutoksesta.
_________________________________________________________________________
4 § Yritysvakoilu
Yritysvakoilun kieltävät säännökset olivat alun perin laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta, joka oli vuodelta 1978, ja osin tätä edeltävässä vuoden 1930 laissa vilpillisen kilpailun ehkäisemisestä. Tällöin rikoksesta käytettiin nimeä ”liikesalaisuuden väärinkäyttäminen”. Rikoslakiin tämä säännös otettiin vuonna 1988, jolloin vankeusuhkaiset säädökset päätettiin keskittää rikoslakiin. Tällöin liike- ja ammattisalaisuuksia koskevat rikokset keskitettiin rikoslain 30-lukuun, jonka 4 §:ksi otettiin yritysvakoilu. Yrityssalaisuuksien väärinkäyttö päätettiin tällöin jakaa kolmeen eri rikokseen, joista ensimmäinen oli yritysvakoilu. Vuonna 2018 säädettiin EU-sääntelyn velvoittamana uusi liikesalaisuuslaki ja samalla rikoslain säännös päivitettiin vastaamaan uutta termistöä, jolloin termi ”yrityssalaisuus” vaihdettiin termiin ”liikesalaisuus”.
Yritysvakoiluun voi syyllistyä kolmella tavalla. Kiellettyä on hankkia tieto toiselle kuuluvasta liikesalaisuudesta jollain näistä kolmesta tavasta. Liikesalaisuus määritellään liikesalaisuuslaissa tiedoksi,
a) joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa;
b) jolla a alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi on taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa; ja
c) jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi.
Kyseessä on siis käytännössä salainen tieto, jolla on arvoa ja jota suojataan. Tämän lisäksi teon tarkoituksena on oltava paljastaa tällainen tieto tai käyttää sitä ilman lupaa tai muuta oikeutusta. Kielletyt tavat hankkia tällainen tieto ovat:
1) Tunkeutuminen suljettuun paikkaan tai tietojärjestelmään. Pelkkä kieltomerkintä ei tee paikasta suljettua, vaan tämä edellyttää lukitsemista tai muuta fyysistä estettä tai kontrollia. Paikka kattaa sanamuotoa laajentavasti myös esimerkiksi asiakirjasalkkuja ja kassakaappeja. Myös tietojärjestelmältä edellytetään tietynlaista suojausta, jotta kyseessä olisi tunkeutuminen.
2) Tiedon hankkiminen haltuunsa, asiakirjan tai muun tallenteen jäljentäminen tai tiedon hankkiminen muulla vastaavalla tavalla. Tämä kohta koskee käytännössä sellaisia tahoja, joilla on muutoin pääsy liikesalaisuuksien luokse. Jos esimerkiksi yrityksen tuotteesta, piirustuksista tai tuotantoprosesseista otetaan kuvia, voi tämä tekotapa täyttyä.
3) Teknisen erikoislaitteen käyttäminen. Tällaista voisi olla esimerkiksi salakuuntelu tai yrityksen tilojen kuvaaminen ikkunasta dronen avulla.
Myös yritysvakoilun yritys on rangaistavaa. Yritysvakoilusta voidaan tuomita vakoilun suorittaneiden henkilöiden lisäksi myös oikeushenkilö eli esimerkiksi yritys. Yritysvakoilusta tai sen yrityksestä on tuomittu 2010-luvulla yhteensä 8 henkilöä. Rikos on rangaistusmääriltään pienin kolmesta yrityssalaisuusrikoksesta.
Yritysvakoilun tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti hankkii tiedon toiselle kuuluvasta liikesalaisuudesta
1) tunkeutumalla ulkopuolisilta suljettuun paikkaan taikka ulkopuolisilta suojattuun tietojärjestelmään,
2) hankkimalla haltuunsa tai jäljentämällä asiakirjan tai muun tallenteen taikka muulla siihen rinnastettavalla tavalla tai
3) käyttämällä teknistä erikoislaitetta
tarkoituksin oikeudettomasti ilmaista tällainen salaisuus tai oikeudettomasti käyttää sitä, on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, yritysvakoilusta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
5 § Yrityssalaisuuden rikkominen
Myös yrityssalaisuuden rikkominen sisältyi alun perin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta annettuun lakiin, mutta vuonna 1988 säännös päätettiin siirtää rikoslakiin vankeusuhkan vuoksi, ja samalla korotettiin enimmäisvankeusrangaistus kahteen vuoteen teon paheksuttavuuden vuoksi. Vuonna 2003 pykälää täydennettiin siten, että tekoon voi syyllistyä vielä kahden vuoden ajan palvelussuhteen päättymisestä ja teon yrityksestä tehtiin rangaistavaa. Vuonna 2018 terminologiaa muutettiin liikesalaisuuslain tullessa voimaan, jolloin myös rikoslaissa alettiin käyttää termiä ”liikesalaisuus”. Pykälän nimeksi jätettiin kuitenkin yrityssalaisuuden rikkominen, koska liikesalaisuuden rikkominen on määritelty liikesalaisuuslaissa ja se kattaa myös yksityisoikeudellisia seikkoja.
Jotta tekoon voisi syyllistyä, on tekijän joko käytettävä tai paljastettava muille liikesalaisuus. Tämä käyttö tai paljastus on myös tehtävä tietyssä tarkoituksessa: tekijän on joko tavoiteltava hyötyä itselleen tai toiselle tai pyrittävä vahingoittamaan toista. Tällainen teko on rangaistavaa vain silloin, jos liikesalaisuus on hankittu jollakin seuraavista tavoista:
1) Toisen palveluksessa. Palvelussuhde kattaa työ- ja virkasuhteet sekä esimerkiksi alihankintana toimitetut palvelut. Liikesalaisuudet on tässä tapauksessa oltava saatu tietoon nimenomaan toisen palveluksessa. Jos henkilön työnkuvaan ei kuulu liikesalaisuuksien käsittely tai saaminen tietoon, on kyse ennemminkin vakoilusta kuin salaisuuden rikkomisesta, ja tästä rangaistaan eilen käsitellyn RL 30:4 §:n yritysvakoilun mukaan.
2) Yhtiön hallinnossa. Tämä kattaa myös esimerkiksi tilintarkastajat ja selvitysmiehet.
3) Suorittaessaan tehtävää toisen puolesta tai luottamuksellisessa liikesuhteessa. Tehtävää toisen puolesta suorittavia tehoja ovat esimerkiksi lakimiehet ja konsultit. Luottamukselliset liikesuhteet taas liittyvät enemmänkin yritysten yhteisiin projekteihin.
4) Yrityksen saneerausmenettelyssä. Tämä pykälä kattaa esimerkiksi selvittäjän ja velkojia.
Teosta tuomitaan vuosittain 5-10 ihmistä. Rikos on yleisin yrityssalaisuusrikoksista. Tästä rikoksesta ei voida tuomita yritystä, vaan ainoastaan yrityssalaisuuden hankkinut henkilö. Näyttävin uutisoitu oikeustapaus liittyy Nokian renkaisiin kohdistuneeseen yrityssalaisuuksien hankkimiseen ja väärinkäyttöön, josta tuomittiin useampia ihmisiä suuriin korvauksiin ja pitkiin liiketoimintakieltoihin.
Yrityssalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaisee toiselle kuuluvan liikesalaisuuden tai oikeudettomasti käyttää tällaista liikesalaisuutta, jonka hän on saanut tietoonsa
1) ollessaan toisen palveluksessa,
2) toimiessaan yhteisön tai säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä,
toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä taikka niihin rinnastettavassa tehtävässä,
3) suorittaessaan tehtävää toisen puolesta tai muuten luottamuksellisessa liikesuhteessa tai
4) yrityksen saneerausmenettelyn yhteydessä,
on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, yrityssalaisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Tämä pykälä ei koske tekoa, johon 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu on ryhtynyt kahden vuoden kuluttua palvelusaikansa päättymisestä.
Yritys on rangaistava.
_________________________________________________________________________
6 § Yrityssalaisuuden väärinkäyttö
Aikaisemmin yhdessä pykälässä ollut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta annetun lain yritysalaisuussääntely jaettiin kolmeen osaan 1990-luvulla. Näistä kolmas oli yrityssalaisuuden väärinkäyttö.Tämä rikos rinnastuu tavallaan kätkemisrikokseen, koska tässä rikoksessa käytetään vääryydellä hankittua aineetonta omaisuutta eli tässä tapauksessa tietoa. Vuonna 1988 nämä säännökset päätettiin siirtää rikoslakiin tarkoituksena keskittää sinne vankeusuhkaiset säädökset. Vuonna 2018 liikesalaisuuslain voimaantulon yhteydessä pykälässä korvattiin termi ”yrityssalaisuus” termillä ”liikesalaisuus”.
Yrityssalaisuuden väärinkäyttö edellyttää joko yritysvakoilua tai yrityssalaisuuden rikkomista, nämä ovat niin sanottuja esirikoksia. Jos näillä rikoksilla hankittua yrityssalaisuutta käytetään omassa elinkeinotoiminnassa, syyllistytään rikokseen. Rikokseen syyllistytään myös, jos tällainen salaisuus ilmaistaan tarkoituksenaan hankkia taloudellista hyötyä itselleen tai toiselle. Taloudellisen hyödyn hankkimista ei ole esimerkiksi se, että salaisuus julkaistaan mediassa. Esimerkiksi syksyllä 2020 paljon puhuttaneen UPM:n Kaipolan-tehtaan kannattavuuslukujen julkaisu mediassa ei olisi tämän pykälän mukaan rangaistavaa, mutta kilpailijan tekemä hinnoittelupäätös tämän tiedon perusteella olisi.
Tästä teosta voidaan yksittäisten henkilöiden lisäksi tuomita myös yritys RL 30:13 §:n nojalla. Teon yritys ei ole rangaistava. Teosta on tuomittu 6 henkilöä 2010-luvulla, näyttävimpänä näistä Nokian renkaiden yrityssalaisuuksiin liittyvät oikeudenkäynnit.
Yrityssalaisuuden väärinkäytön tunnusmerkistö on seuraava:
Joka oikeudettomasti
1) käyttää tässä laissa rangaistavaksi säädetyllä teolla tietoon saatua tai ilmaistua toiselle kuuluvaa liikesalaisuutta elinkeinotoiminnassa taikka
2) hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä ilmaisee tällaisen salaisuuden,
on tuomittava yrityssalaisuuden väärinkäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
7 § Lahjominen elinkeinotoiminnassa
Myös lahjominen elinkeinotoiminnassa kriminalisoitiin alun perin vuoden 1978 sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta annetussa laissa. Tällöin kiellettiin sekä lahjominen että lahjuksen vastaanottaminen, joista enimmäisrangaistus oli vuosi vankeutta. Vuonna 1988 säännökset päätettiin siirtää rikoslakiin, koska vankeusuhkaiset säädökset haluttiin keskittää sinne. Samalla enimmäisrangaistus nostettiin kahdeksi vuodeksi vankeutta. Vuonna 2011 säännöstä muutettiin, koska Suomi hyväksyi lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja joutui samalla muuttamaan rikoslakiaan tämän yleissopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi. Tällöin säännöksen soveltuvuus laajennettiin kattamaan välimiehet välimiesmenettelyssä ja rikoslakiin lisättiin törkeä tekomuoto.
Lahjomiseen elinkeinotoiminnassa voi syyllistyä neljässä elinkeinotoimintaan liittyvässä tapauksessa. Elinkeinotoiminta on laajasti ymmärretty käsite, joka kattaa erilaiset toiminnot, joita harjoitetaan kilpailutilanteessa voittoa tavoitellen. Lahjuksen lupaaminen, tarjoaminen tai antaminen ovat kaikki kiellettyjä. Teon tarkoituksena on myös oltava saada lahjuksen saaja suosimaan jotakuta tai palkita henkilö tällaisesta suosimisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos lahjan saaja ei päätä mistään antajalle tai antajan intressipiirille merkityksellisestä asiasta, kyse ei voi olla lahjonnasta. Käytännössä tämä tarkoitus arvioidaan teon olosuhteista eli siitä, onko annettu sopimattoman arvokas lahja ja onko lahjan antajalla intressiä vaikuttaa lahjan saajaan.
Kuka tahansa voi syyllistyä lahjontaan eli tekijän ei tarvitse olla elinkeinonharjoittaja. Lahjuksia voivat olla mitkä tahansa edut, edulla ei tarvitse olla taloudellista arvoa. Edun on oltava oikeudeton eli se ei voi perustua esimerkiksi osapuolten väliseen tavanomaiseen kauppaan. Ongelmalliseksi kysymykseksi nousevat liikesuhteissa yleensä annettavat lahjat ja edustaminen. Näiden tapauksessa rajanvetoa joudutaan käymään esimerkiksi lahjan arvon ja sen tavanomaisuuden sekä liikesuhteen muodon perusteella. Lahjus voi olla osoitettu pykälässä tarkoitetulle läheiselle henkilölle itselleen.
Pykälässä mainitaan neljä ryhmää, joihin lahjonta voi kohdista. Luettelo on tyhjentävä eli muihin henkilöihin kohdistettu lahjan antaminen ei ole rangaistavaa. Huomioitavaa on, että lahjonta ei voi kohdistua yrityksen omistajiin. Lahjus voi kohdistua neljään henkilöryhmään:
1) Elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevat. Tämä kattaa kaikki työsuhteet.
2) Elinkeinonharjoittajan hallinnossa olevat henkilöt, tilintarkastajat ja selvitysmiehet.
3) Elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suorittavat. Tämä kattaa esimerkiksi lakimiehet ja konsultit.
4) Välimiehet.
Teosta voidaan rangaista oikeushenkilöä RL 30:13 §:n mukaan. Lahjuksen arvo tuomitaan tyypillisesti menetettäväksi valtiolle menettämisseuraamuksena. Tekoon on syyllistynyt 4 henkilöä vuoden 2008 jälkeen, joten kyseessä on melko harvinainen rikos.
Lahjomisen elinkeinotoiminnassa tunnusmerkistö on seuraava:
Joka
1) elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevalle,
2) elinkeinonharjoittajana toimivan yhteisön tai elinkeinotoimintaa harjoittavan säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenelle, toimitusjohtajalle, tilintarkastajalle tai selvitysmiehelle,
3) elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suorittavalle taikka
4) elinkeinonharjoittajien välistä, muiden osapuolten välistä tai elinkeinonharjoittajan ja muun osapuolen välistä riitaa välimiehenä ratkaisevalle
lupaa, tarjoaa tai antaa lahjottavalle itselleen taikka toiselle osoitetun oikeudettoman edun (lahjuksen) tarkoituksin saattaa lahjottava toimessaan tai tehtävässään suosimaan lahjuksen antajaa tai jotakuta muuta taikka palkita lahjottava sellaisesta suosimisesta, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 16 luvun 13 tai 14 §:n mukaan, lahjomisesta elinkeinotoiminnassa sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
7 a § Törkeä lahjominen elinkeinotoiminnassa
Törkeä lahjominen elinkeinotoiminnassa otettiin rikoslakiin vasta päivitettäessä lahjontasääntelyä vuonna 2011. Törkeän tekomuodon katsottiin tällöin soveltuvan paremmin rikoslain systematiikkaan verrattuna rangaistusasteikon korottamiseen, mikä nähtiin perusteltuna. Sinänsä rikostapausten määrä ei puoltanut uuden törkeän tekomuodon lisäämistä, koska rikostuomioiden määrä oli jäänyt jo aiemmin melko olemattomaksi eikä törkeitä tapauksia juuri ollut.
Törkeään lahjomiseen elinkeinotoiminnassa voi syyllistyä, jos teko täyttää perusmuotoisen lahjomisen elinkeinotoiminnassa tunnusmerkistön sekä täyttää vähintään toisen seuraavista kahdesta kriteeristä:
1) Lahjuksella pyritään hankkimaan huomattavaa hyötyä tai aiheuttamaan toiselle huomattavaa haittaa. Säännös vastaa virkamiehen tai kansanedustajaan lahjontaan liittyvän sääntelyn ankaroittamisperustetta. Tämän ankaroittamisperusteen osalta ei juuri ole tulkintakäytäntöä.
2) Lahjan tai edun arvon on oltava huomattava. Tästäkään ankaroittamisperusteesta ei juuri ole vakiintunutta tulkintalinjaa. Kaikkien rikoslain sisältämien lahjusrikosten törkeitä tekomuotoja on sovellettu vuoden 2008 jälkeen kuusi kertaa, minkä vuoksi kovinkaan vakiintuneita tulkintoja ei ole voitu tehdä. Rikoksen törkeäksi korottava summa on kuitenkin todennäköisesti viisinumeroinen luku nelinumeroisen sijasta.
Teosta voidaan RL 13:30 §:n mukaan rangaista oikeushenkilöä eli yritystä, jossa lahjuksen antaja toimii johtotehtävissä. Teosta ei ole tuomittu koskaan ketään, mikä pääasiassa kertoo tekojen harvinaisuudesta, koska perusmuotoisesta teostakin on tuomittu vain 4 ihmistä. Toisaalta rikosnimike on myös hyvin uusi ja koskee vain 1.10.2011 jälkeen tehtyjä tekoja. Teon minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta, mikä on verraten korkea.
Törkeän lahjomisen elinkeinotoiminnassa tunnusmerkistö on seuraava:
Jos lahjomisessa elinkeinotoiminnassa
1) lahjalla tai edulla pyritään saamaan asianomainen toimimaan tehtävässään lahjuksen antajaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen taikka
2) lahjan tai edun arvo on huomattava
ja lahjominen elinkeinotoiminnassa on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
8 § Lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa
Lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa noudattaa samaa säännöshistoriaa elinkeinotoiminnassa annetun lahjuksen kanssa. Säännös on peräisin vuodelta 1978 sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetusta laista. Vuonna 1988 se siirrettiin rikoslakiin. Vuonna 2011 säännöstä päivitettiin vastaamaan lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan vaatimuksia.
Tähän rikokseen voivat syyllistyä samat neljä tahoa, jotka voivat olla lahjonnan kohteina RL 30:7 §:n mukaisessa elinkeinotoiminnassa tapahtuvassa lahjonnan antamisessa:
1) Elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevat
2) Yrityksen hallinto, selvitysmies ja tilintarkastaja
3) Elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suorittavat eli käytännössä lakimiehet ja konsultit
4) Välimies.
Rangaistavaa on ottaa vastaan ja pyytää lahjus, ottaa vastaan palkkio suosimisesta sekä tehdä muutoin aloite lahjuksen saamiseksi. Teon tarkoituksena on oltava suosia tiettyä tahoa. Teosta ei tuomita, jos kyseisestä teosta rangaistaan rikoslain 40-luvun 1-3 §:en mukaan eli virkamiehen lahjussääntelyn mukaan. On sallittua ottaa vastaan tavanomaisia lahjoja ja huomionosoituksia. Tavanomaisuus määritellään liikesuhteen, olosuhteiden ja henkilöiden aseman mukaisena kokonaisharkintana. Käytännössä vain selkeästi tavanomaiset ylittävistä lahjoista rangaistaan eikä sääntely ole läheskään yhtä tiukkaa kuin viranomaisilla.
Rikokseen voi syyllistyä oikeushenkilö, jos lahjuksen ottaja työskentelee sen hallinnossa, sekä lahjuksen ottanut luonnollinen henkilö eli ihminen. Rikoksesta on tuomittu 2010-luvulla 11 henkilöä, joista yhdeksän vuonna 2011 liittyen jalkapalloseura Rovaniemen Palloseuran sopupeliskandaaliin, jossa jalkapalloilijat ottivat lahjuksia vastaan ollessaan elinkeinonharjoittajan eli ROPSin palveluksessa.
Lahjuksen ottamisen elinkeinotoiminnassa tunnusmerkistö on seuraava:
Joka
1) elinkeinonharjoittajan palveluksessa ollessaan,
2) elinkeinonharjoittajana toimivan yhteisön tai elinkeinotoimintaa harjoittavan säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä,
3) elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suorittaessaan taikka
4) elinkeinonharjoittajien välistä, muiden osapuolten välistä tai elinkeinonharjoittajan ja muun osapuolen välistä riitaa välimiehenä ratkaistessaan
itselleen tai toiselle pyytää lahjuksen tai tekee muutoin aloitteen sellaisen saamiseksi, ottaa vastaan tai hyväksyy lahjuksen suosiakseen toimessaan tai tehtävässään lahjuksen antajaa tai jotakuta muuta taikka palkkioksi tällaisesta suosimisesta, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 1–3 §:n mukaan, lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
8 a § Törkeä lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa
Törkeä lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa lisättiin rikoslakiin vasta vuonna 2011 samalla kun kritisoitiin törkeä lahjuksen antaminen elinkeinotoiminnassa. Myös tässä teossa törkeän tekomuodon katsottiin tällöin soveltuvan paremmin rikoslain systematiikkaan ja rangaistusasteikon korottaminen nähtiin perusteltuna. Sinänsä rikostapausten määrä ei puoltanut uuden törkeän tekomuodon lisäämistä, koska rikostuomioiden määrä oli jäänyt jo aiemmin melko olemattomaksi eikä törkeitä tapauksia juuri ollut.
Myös ankaroittamisperusteet ovat samanlaiset kuin törkeässä lahjuksen antamisessa elinkeinotoiminnassa. Törkeyttä arvostellaan aina kokonaisuutena, ottaen huomioon esimerkiksi lahjonnan kohteen toiminnan taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys. Ankaroittamisperusteet ovat:
1) Lahjuksen saajan tarkoituksena on aiheuttaa huomattavaa hyötyä tai aiheuttaa toiselle tuntuvaa haittaa tai vahinkoa. Huomattavaa hyötyä tai tuntuvaa vahinkoa ei ole määritelty, eikä niiden soveltamisesta ole oikeuskäytäntöä. Turvallisesti voidaan kuitenkin sanoa, että kyseessä on luultavasti viisinumeroinen summa rahalla mitattuna.
2) Lahjan tai edun arvo on huomattava. Lahjan arvo on keskeinen kriteeri arvioitaessa lahjuksen paheksuttavuutta. Lahjan arvoa arvioidaan nimenomaan lahjan saajan näkökulmasta. Yritys voi joissain tapauksissa luovuttaa tuotteen hyvin pienillä kustannuksilla, mutta jos saajan olisi ollut kallista hankkia se jostain muualta, on lahja arvokas saajalleen. Myös tässä puhutaan todennäköisesti viisinumeroisista summista rahaa.
Teosta voidaan RL 30:13 §:n mukaan tuomita oikeushenkilö, jos lahjus on otettu henkilön toimiessa sen johdossa. Teosta ei ole tuomittu ketään, mikä kertoo osin törkeän tekomuodon uutuudesta, mutta myös teon harvinaisuudesta, ottaen huomioon harvat tuomiot perustekomuodossa.
Törkeän lahjuksen ottamisen elinkeinotoiminnassa tunnusmerkistö on seuraava:
Jos lahjuksen ottamisessa elinkeinotoiminnassa
1) rikoksentekijä toimii tai hänen tarkoituksenaan on toimia lahjan tai edun vuoksi tehtävässään lahjuksen antajaa tai toista huomattavasti hyödyttäen tai toiselle tuntuvaa vahinkoa tai haittaa aiheuttaen taikka
2) lahjan tai edun arvo on huomattava
ja lahjuksen ottaminen elinkeinotoiminnassa on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
9 § Kirjanpitorikos
Kirjanpitorikos on yksi omia lempirikoksiani, koska siihen liittyvät tutkinnat ja oikeudenkäynnit vaativat kokonaan oman ammattitaitonsa. Kirjanpitorikos sisältyi vuoden 1889 rikoslakiin hyvin eri muodossa. Silloisen rikoslain 36:5 §:ssä kriminalisoitiin kaupanpitokirjan väärentäminen. Tällöin kysymyksessä oli nimenomaan väärennösrikos. Kaupanpitokirja on hyvin vanha kirjanpitoa tarkoittava termi, jota käytetään esimerkiksi vuoden 1868 elinkeinoasetuksessa. Vuonna 1973 säädetyssä kirjanpitolain 38 §:ssä säädettiin rangaistavaksi kirjanpitolain rikkominen, esimerkiksi kirjanpidon tekemättä jättäminen. Vuonna 1985 säännöstä muutettiin ankarammaksi nostamalla rangaistusasteikkoa siten, että enimmäisrangaistus nousi vuodesta kahteen vuoteen.
Vuonna 1988 rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa vankeusuhkaisia säännöksiä alettiin siirtää rikoslakiin. Tällöin rangaistusasteikko myös katsottiin turhan lieväksi, minkä vuoksi enimmäisrangaistusta korotettiin. Samalla kirjanpitorikos päätettiin jakaa tahalliseen ja tuottamukselliseen tekomuotoon. Vuonna 2002 rikoslakiin lisättiin kirjanpitorikoksen törkeä tekomuoto. Tämän ottamista rikoslakiin perusteltiin sillä, että rikolliset voisivat joissain tapauksissa päästä vähemmällä hävittämällä kirjanpidon ja siten saada tuomion ”vain” kirjanpitorikoksesta eikä esimerkiksi törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Samalla kirjanpitorikoksen enimmäisrangaistusta alennettiin taas.
Hallituksen esityksessä perustellaan kirjanpitorikoksen merkitystä melko hyvin ja aikaa kestävällä tavalla:
”Sekä yritysten, luotonantajien, osakkeenomistajien että julkisen vallan kannalta on tärkeää, että kirjanpidon antama kuva yrityksen toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta on oikea. Huolellinen kirjanpito ehkäisee yritykseen kohdistuvaa rikollisuutta tai ainakin lisää rikosten ilmituloriskiä. Kirjanpidon oikeellisuus ja tarkkuus voivat estää sinänsä lailliseen elinkeinotoimintaan mahdollisesti liittyvää rikollisuutta, esimerkiksi veropetoksia tai velallisen rikoksia. Rikosten selvittämisen kannalta oikealla kirjanpidolla onkin suuri merkitys, koska yritystoimintaan liittyvien rikosten selvittäminen ilman yrityksen kirjanpitoa on usein mahdotonta. Näistä syistä kirjanpidolla on jo sinänsä huomattava kriminaalipoliittinen merkitys. Sen vuoksi on perusteltua ehdottaa, että kirjanpitorikoksista säädetään vastedes kirjanpitolain sijasta rikoslaissa.”
Jotta henkilö voisi syyllistyä kirjanpitorikokseen, on hänen tai hänen edustamansa yhteisön oltava kirjanpitovelvollinen tai hänen on tehtävä kirjanpitoa toimeksiannosta eli oltava ulkopuolinen kirjanpitäjä. Kirjanpitovelvollisuus määräytyy kirjanpitolain mukaan. Kirjanpitorikokseen voi syyllistyä kolmella tavalla:
1) Jättämällä kirjaamatta liiketapahtumia kirjanpitoon. Tämä kattaa esimerkiksi myyntien kirjaamatta jättämisen eli niin sanotun kassan ohi myynnin, tai jopa kirjanpidon jättämisen tekemättä kokonaan.
2) Merkitsemällä kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja. Tässä tapauksessa kirjanpitoon kirjataan olemattomia kuluja, omaisuuseriä tai tuloja. Harhaanjohtavuus taas tarkoittaa sitä, että erä on sinänsä oikea, mutta asiayhteyden vuoksi se antaa väärän kuvan. Tällainen voisi olla esimerkiksi kirjanpitoon virheellisesti tehty arvostaminen, esimerkiksi arvottoman koneen tai laitteen jättäminen kirjanpitoon hankinta-arvoon.
3) Hävittämällä, kätkemällä tai vahingoittamalla kirjanpitoaineistoa. Tällaista toimintaa on esimerkiksi tositteiden polttaminen silloin, kun talousrikosepäselvyyksiä aletaan tutkia.
Kirjanpitorikoksen edellytyksenä on lisäksi, että toiminnan on vaikeutettava oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnasta. Oikea ja riittävä kuva on kirjanpitolaissa käytetty määritelmä. Tämän edellytyksen vuoksi yksittäiseen tositteeseen liittyvät virheet eivät riitä rikokseen, vaan väärien kirjausten, kirjaamatta jättämisten tai hävittämisten on kosketettava useampaa tositetta tai ainakin merkittävämpiä tositteita. Jos virheet eivät estä olennaisen kuvan saamista, ei teosta voida rangaista. Kirjanpitolain mukainen kirjanpitorikkomus ei pääasiassa kata kirjanpitorikoksessa kuvattuja seikkoja, jolloin kyseessä ei ole rikoksen lievempi tekomuoto.
Oikeushenkilöä ei voida tuomita rangaistukseen tavallisesta kirjanpitorikoksesta. Tästä teosta voidaan tuomita vain oikeushenkilön johto ja kirjanpitäjä. Teko liittyy yleensä muuhun rikokseen, kuten veropetokseen, jolloin molemmista teoista annetaan rangaistus erikseen. Pelkkä kirjanpidon tekeminen väärin ei yksistään tee veropetoksesta törkeää suunnitelmallisuuden perusteella osin siksi, että kirjanpitorikoksesta rangaistaan erikseen. Teosta tuomitaan 120-180 ihmistä vuosittain ja se onkin yksi yleisimpiä talousrikoksia.
Kirjanpitorikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu,
1) laiminlyö liiketapahtumien kirjaamista tai tilinpäätöksen laatimista vastoin kirjanpitolainsäädännön mukaisia velvollisuuksia,
2) merkitsee kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka
3) hävittää, kätkee tai vahingoittaa kirjanpitoaineistoa
ja siten vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta, hänet on tuomittava kirjanpitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
9 a § Törkeä kirjanpitorikos
Vaikka kirjanpitorikosten rangaistuskäytäntö ankaroitui koko 1990-luvun ajan, päätettiin rikoslakiin vuonna 2002 lisätä uusi törkeä tekomuoto kirjanpitorikoksesta. Tällöin havahduttiin ongelmaan, että talousrikoksia tehnyt henkilö voisi välttää tuomion törkeästä veropetoksesta tai törkeästä velallisen epärehellisyydestä hävittämällä kokonaan kirjanpitonsa. Tässä tapauksessa kirjanpitorikoksen enimmäisrangaistuksen alhainen määrä johtaisi siihen, että henkilö tuomittaisiin lievempään rangaistukseen. Tämän vuoksi kirjanpitorikoksen enimmäisrangaistusta haluttiin korottaa. Kirjanpitorikoksen rangaistusasteikko olisi muodostunut liian laajaksi, sakosta neljään vuoteen. Tämän vuoksi rikos päätettiin jakaa tavalliseen ja törkeään tekomuotoon, jossa törkeästä tekomuodosta olisi tuomittava aina vankeutta.
Kirjanpitorikos voi muuttua törkeäksi, jos se on kokonaisuutena arvostellen törkeä ja jokin seuraavista neljästä edellytyksestä täyttyy:
1) Kirjanpitoa ei ole tehty ollenkaan tai se puuttuu olennaisilta osin. Olennaisilta osin tarkoittaa sitä, että toiminnasta ei voida saada selkeää kuvaa. Tämän ankaroittamisperusteen taustalla on, että yleensä kirjanpidon tekemättä jättämiseen liittyy myös muuta rikollisuutta. Kokonaisharkintaa ”ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä” sovelletaan erityisesti tilanteissa, jossa kirjanpito on jätetty tekemättä ymmärtämättömyyttään. Tällöin tekoa ei lähtökohtaisesti pidetä törkeänä kirjanpitorikoksena. Jos tositteet ovat sinänsä tallella, mutta kirjanpitoa ei ole tehty, tekoa ei tästä syystä myöskään pidetä välttämättä törkeänä. Tästä on kyse esimerkiksi silloin, jos yrityksellä ei ole enää varaa maksaa kirjanpitäjän laskua. Kirjanpidon tekemättä jättäminen on kaikkein yleisin ankaroittamisperuste.
2) Vääriä tai harhaanjohtavia tietoja on huomattavasti tai niiden summat ovat huomattavia. Huomattavista määristä puhutaan silloin, jos niiden vuoksi koko kirjanpitoa ei voida pitää luotettavana. Tämän vuoksi merkinnöiltä edellytetään suurta vaikuttavuutta. Jos paljon pieniä liiketapahtumia on kirjattu väärin, tämä ei välttämättä tee vielä koko kirjanpidosta epäluotettavaa, jos suuret summat ovat oikein. Toisaalta vain yksi riittävän suuri liiketoimi kirjattuna väärin voi tehdä kirjanpidosta epäluotettavan. Summien on oltava riittävän suuria suhteessa yrityksen toimintaan. Toisaalta pienissä yrityksissä ei välttämättä voida edes syyllistyä törkeään kirjanpitorikokseen: tositteiden ja summien määrän on oltava myös absoluuttisesti arvioiden suuria. Jos tapahtumia on yhteensä neljä kappaletta á 10e, ei kahden väärän kirjauksen tekeminen tee kirjanpitorikoksesta törkeää. Jos tositteita on 4000 kappaletta á 1000e, tekee 2000 väärän kirjauksen tekeminen rikoksesta törkeän.
3) Kirjanpidon väärät tiedot perustuvat väärennettyihin tai vääriin tositteisiin. Sisällöllisesti väärien tositteiden käyttäminen osoittaa kirjanpitorikoksessa sellaista suunnitelmallisuutta, jota on lähtökohtaisesti pidettävä ankaroittavana. Tositteen ei tarvitse olla väärennetty. Riittää, että se ei kuvaa todellisuutta. Esimerkiksi toiselta yritykseltä hankitut kuitit omassa kirjanpidossa täyttävät tämän määritelmän. Tästä niin sanotusta kuittikaupasta annetaan tyypillisesti ankarimmat rangaistukset.
4) Kirjanpitoa hävitetään, kätketään tai vahingoitetaan olennaisilta osin. Tämä on ankaroittamisperuste, koska yleensä tämä on merkki siitä, että kirjanpidon hävittämisellä salataan rikollista toimintaa. Hävittämisen määrän on oltava olennainen eli sen on estettävä oikean ja riittävän kuvan saaminen kirjanpidosta.
Kirjanpitorikos on harvoja rikoksia, joissa törkeä tekomuoto on perusmuotoista tekoa yleisempi. Törkeästä kirjanpitorikoksesta tuomitaan 350-450 henkilöä vuosittain, mikä on parisataa enemmän kuin perustekomuodossa. Tyypillinen rikoksentekijä on vaikeuksiin joutunut pienyrittäjä. Kirjanpitorikos on siitä erikoinen rikos, että se tehdään useammin jonkIn toisen rikoksen kanssa, näitä ovat tyypillisesti veropetos tai velallisen epärehellisyys.
Törkeän kirjanpitorikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos kirjanpitorikoksessa
1) liiketapahtumien kirjaaminen tai tilinpäätöksen laatiminen laiminlyödään kokonaan tai olennaisilta osiltaan,
2) väärien tai harhaanjohtavien tietojen määrä on huomattavan suuri, ne koskevat suuria summia tai ne perustuvat sisällöltään vääriin tositteisiin taikka
3) kirjanpito hävitetään tai kätketään kokonaan tai olennaisilta osiltaan taikka sitä vahingoitetaan olennaisilta osiltaan
ja kirjanpitorikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kirjanpitorikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
10 § Tuottamuksellinen kirjanpitorikos
Myös tuottamuksellinen kirjanpitorikos sisältyi kirjanpitolakiin, kunnes säädökset päätettiin rikoslain kokonaisuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa siirtää rikoslakiin vuonna 1988. Teot erotettiin kahdeksi pykäläksi, koska tahallisista ja tuottamuksellisista teoista haluttiin säätää erikseen rikoslain kokonaisuudistuksen periaatteiden mukaisesti. Käytännössä rangaistavia ovat samat teot kuin kirjanpitorikoksessa, mutta törkeästä huolimattomuudesta tehtynä. Väärien tietojen merkitseminen olennaisissa osin kirjanpitoon ei kuitenkaan ole rangaistavaa törkeästä huolimattomuudesta, koska se on käytännössä aina tahallista. Vuonna 2002 pykälään lisättiin tekijäpiiriin oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävät henkilöt, esimerkiksi yrittäjät.
Tuottamukselliseen kirjanpitorikokseen voivat syyllistyä kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä sekä ulkopuolinen kirjanpitäjä. Teko edellyttää törkeää huolimattomuutta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tekijän olisi pitänyt ymmärtää tehdä kirjanpito tai säilyttää sitä paremmin. Teon on myös johdettava siihen, että kirjanpitovelvollisen taloudellisesta asemasta ei saada enää oikeaa ja riittävää kuvaa. Tuottamuksellisen kirjanpitorikoksen voi tehdä kahdella tapaa:
1) Jättämällä kirjanpidon tai tilinpäätöksen osittain tai kokonaan tekemättä. Tästä on kyse esimerkiksi silloin, jos kirjanpidon tekeminen asetetaan sellaisen henkilön tehtäväksi, joka ei voi kyetä siihen.
2) Laiminlyömällä kirjanpidon säilyttämisen. Tästä voi olla kyse silloin, jos kirjanpitovelvollinen ei tiedä missä sitä säilytetään, hukkaa sen siirtäessään kirjanpitoaineistoa tai säilyttää sitä niin, että tositteita tuhoutuu.
Tekijä on mahdollista tuomita sekä tahallisesta että tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta, jos teot ovat erillisiä. Esimerkiksi jos väärennettyä aineistoa säilytetään niin huonosti, että se vahingoittuu, voidaan tekijä tuomita molemmista rikoksista. Teko on suhteellisen harvinainen, siitä tuomitaan tuomioistuimissa 5-10 henkeä vuosittain.
Tuottamuksellisen kirjanpitorikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Jos kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu, törkeästä huolimattomuudesta
1) laiminlyö kokonaan tai osaksi liiketapahtumien kirjaamisen tai tilinpäätöksen laatimisen taikka
2) hävittää, hukkaa tai vahingoittaa kirjanpitoaineistoa
ja siten olennaisesti vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan taloudellisesta tuloksesta tai taloudellisesta asemasta, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta kirjanpitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
10 a § Tilintarkastusrikos
Tilintarkastajat ovat käytännössä olleet aina rangaistuksen uhalla vastuussa siitä, että he hoitavat työnsä asianmukaisesti. Aiemmin tilintarkastuslait ovat jopa sisältäneet vankeusuhkaisen säännöksen tästä. Vasta vuonna 2007 tilintarkastusrikos siirrettiin tilintarkastuslaista rikoslakiin. Syynä tähän oli rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttu periaate, jonka mukaan vankeusuhkaisista säännöksistä on säädettävä rikoslaissa. Tilintarkastusrikoksen tarkoituksena on varmistaa, että tilintarkastajat tekevät työnsä asianmukaisesti, koska sekä julkisesti noteerattuihin että muihin yhtiöihin kohdistuu suuria julkisia ja yksityisiä intressejä. Tämän vuoksi myös tilinpäätösten tarkastaminen ja niihin liittyvät toiminnot ovat keskeisiä yhteiskunnan kannalta. Säännöstä muutettiin 2015 tilintarkastuslakia uudistettaessa vain siltä osin, että viitatun lain numero ja viitatun pykälän numero vaihdettiin.
Tilintarkastusrikokseen syyllistyy se, joka rikkoo tilintarkastuslain 3:5 §:n säännöstä tilintarkastuskertomuksen laatimisesta. Kyseessä on niin sanottu blankorangaistussäännös eli rangaistussäännös, jossa ei määritellä kiellettyä käyttäytymistä, vaan viitataan toiseen lakiin tai muuhun normiin, kuten kansainväliseen velvoitteeseen. Tilintarkastuslain 3:5 § on tilintarkastajan yleiset velvollisuudet kuvaava pykälä ja se kuuluu kokonaisuudessaan:
Tilintarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta päivätty ja allekirjoitettu tilintarkastuskertomus. Tilintarkastuskertomuksessa on yksilöitävä sen kohteena oleva tilinpäätös sekä ilmoitettava, mitä tilinpäätössäännöstöä tilinpäätöksen laatimisessa on noudatettu. Tilintarkastuskertomuksessa on ilmoitettava, mitä tilintarkastusstandardeja tilintarkastuksessa on noudatettu. Lisäksi tilintarkastuskertomuksessa on ilmoitettava tilintarkastajan toimipaikka.
Tilintarkastuskertomuksessa on annettava lausunto siitä:
1) antaako tilinpäätös noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikean ja riittävän kuvan yhteisön tai säätiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta;
2) täyttääkö tilinpäätös lakisääteiset vaatimukset;
3) onko toimintakertomus laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti;
4) ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot yhdenmukaisia.
Edellä 2 momentissa tarkoitettu lausunto on vakiomuotoinen, varauman sisältävä tai kielteinen. Jos tilintarkastaja ei voi antaa lausuntoa, tilintarkastajan on ilmoitettava tästä tilintarkastuskertomuksessa.
Tilintarkastuskertomuksessa on lisäksi todettava, onko tilintarkastaja tilintarkastuksen yhteydessä saamiensa tietojen perusteella havainnut olennaisia virheellisyyksiä toimintakertomuksessa, sekä ilmoitettava näiden virheellisyyksien luonteesta.
Tilintarkastajan on huomautettava tilintarkastuskertomuksessa, jos yhteisön tai säätiön yhtiömies, hallituksen, hallintoneuvoston tai vastaavan toimielimen jäsen, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja taikka toimitusjohtaja tai muu vastuuvelvollinen on:
1) syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhteisöä tai säätiötä kohtaan; tai
2) rikkonut yhteisöä tai säätiötä koskevaa lakia taikka yhteisön tai säätiön yhtiöjärjestystä, yhtiösopimusta tai sääntöjä.
Tilintarkastuskertomukseen on myös sisällytettävä yhtiökokouksen tai muun yhteisön tai säätiön toimielimen edellyttämät muut tilintarkastukseen perustuvat lausumat.
Tilintarkastuskertomuksessa on annettava tarpeelliset lisätiedot seikoista, joihin tilintarkastaja kiinnittää erityistä huomiota sekä tiedot seikoista, jotka voivat antaa olennaista aihetta epäillä yhteisön tai säätiön kykyä jatkaa toimintaansa.
Jos yhteisöllä tai säätiöllä on vähintään kaksi tilintarkastajaa, tilintarkastajat antavat yhteisen tilintarkastuskertomuksen. Jos tilintarkastajat eivät ole yksimielisiä 2 momentissa tarkoitetusta lausunnosta, 5 momentissa tarkoitetusta huomautuksesta tai 6 momentissa tarkoitetusta lausumasta, kukin esittää kertomuksessa selkeästi oman kantansa ja erimielisyyden syyn.
Emoyrityksenä olevan yhteisön tai säätiön, joka laatii konsernitilinpäätöksen, tilintarkastajan on annettava kertomus konsernista noudattaen 1–7 momenttia. Kirjanpitolain 1 luvun 9 §:ssä tarkoitettu yleisen edun kannalta merkittävästä yhteisöstä tilintarkastajan tulee lisäksi laatia tarkastusvaliokunnalle Euroopan unionin tilintarkastusasetuksen 11 artiklassa tarkoitettu lisäraportti.
Käytännössä säännöksessä on viisi keskeistä velvoitetta:
1) Kertomus on ylipäätään annettava.
2) Kertomuksessa on lausuttava tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen oikeellisuudesta ja informatiivisuudesta (”oikeat ja riittävät tiedot”).
3) Hallinnon tarkastus. Tämä kattaa sekä johdon vahingonkorvausvastuun arvioinnin että toiminnan lainmukaisuuden arvioinnin.
4) Velvollisuus lausua konsernin tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta.
5) Velvollisuus laatia PIE-yhtiöstä (julkisen intressin yhteisön, public interest entity) lisäraportti tarkastusvaliokunnalle.
Käytännössä rangaistavaa on jättää kertomus kokonaan antamatta tai antaa tahallaan väärä kertomus. Teon on oltava tahallinen, huolimattomuudesta tapahtuvasta teosta ei rangaista. Teosta ei rangaista, jos rike on vähäinen. Teko voisi olla vähäinen esimerkiksi siksi, että kertomus jätetään antamatta ajanpuutteen vuoksi eikä toimintaan liity muita epäselvyyksiä.
Tilintarkastusrikos on sinänsä harvinainen rikos, siitä on tuomittu yhteensä kolme ihmistä. Näissäkin kyseessä on ollut tahallinen teko, johon liittyy muuta talousrikollisuutta.
Tilintarkastusrikoksen tunnusmerkistö on seuraava:
Joka rikkoo tilintarkastuslain (1141/2015) 3 luvun 5 §:n säännöstä tilintarkastuskertomuksen laatimisesta, on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tilintarkastusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
_________________________________________________________________________
Lue kirjoituksemme muista rikoslain luvuista:
Eelis Paukku
OTT, KTM (Laskentatoimi ja yritysjuridiikka), DI (Tuotantotalous)
Lakimies, toimitusjohtaja
Lakitoimisto KPF
Comentarios