Ero tuli ja lapsen huollosta ja tapaamisesta pitäisi sopia toisen vanhemman kanssa. Hänen kanssaan on kuitenkin riitaa, ja osapuolilla on eriäviä mielipiteitä muun muassa siitä, kumman luona lapsen tulisi asua tai kuinka monta kertaa viikossa etävanhempi voi nähdä lasta ja millä ehdoin. Mitä tehdä? Jos vanhemmat kokevat, että asia voidaan ratkaista sopimalla ulkopuolista neuvotteluapua käyttämällä, on heillä muutama eri vaihtoehto käytössään. Tässä kirjoituksessa keskitytään lapsioikeudellisten asioiden tuomioistuinsovitteluun. Kerron, kuinka sinne pääsee, kuinka sovitteluprosessi etenee ja mitä etuja siitä on oikeudenkäyntiin verrattuna. Kerron myös esteitä tuomioistuinsovittelun käyttämiselle.
Tässä tekstissä käytetään sujuvuuden vuoksi osapuolista termiä ”vanhemmat”, vaikka sovittelussa osapuolena voi olla myös muu huoltaja. Kirjoituksessa ei käsitellä elatusapuriidan sovittelua.
Sovinnon vahvistamisen eri muotoja
Jos vanhemmat katsovat, että asiassa on edellytyksiä sovinnolle, yleensä he pyrkivät löytämään sovinnon tuomioistuimen ulkopuolella. Jos sovintoon on päästy vanhempien kesken, he voivat vahvistuttaa sovinnon lapsen kotikunnan lastenvalvojan luona. Lastenvalvoja voi vahvistaa vanhempien välisen sopimuksen lapsen huollosta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta (lapsenhuoltolain 8 §). Jos sovinnon aikaansaamiseksi tarvitaan apua, vanhemmat voivat hakeutua myös kunnalliseen perheasioiden sovitteluun (avioliittolain 20 ja 22 §). Yksityisellä puolella pari- ja perhesuhdeterapeutit tarjoavat apua sovinnon saavuttamiseksi. Myös lakimiesten avulla osapuolet voivat koettaa sopia asian.
Kaksi reittiä tuomioistuinsovitteluun
Jos edellä mainituista sovinnontavoittelukeinoista ei ole apua tai niitä ei haluta kokeilla, vanhemmat voivat ensinnäkin pyytää tuomioistuinsovittelua suoraan hakemuksella tuomioistuimesta. Tällöin asiassa ei panna vireille oikeudenkäyntiä. Hakemus voidaan tehdä yksin tai yhdessä, ja kummankin vanhemman suostumus tarvitaan sovittelun aloittamiseksi. Toisena vaihtoehtona on se, että sovitteluun päädytään vireille laitetun oikeudenkäynnin aikana, esimerkiksi toisen vanhemman haettua yksinhuoltajuutta. Lapsioikeudellisissa asioissa tuomarilla on velvollisuus sovinnon edistämiseen, jos asia antaa siihen aihetta, joten sovintomahdollisuuksia tiedustellaan oikeudenkäynnin aikana.
Sovittelun edut oikeudenkäyntiin verrattuna
Sovittelun tarkoitus on hyvin erilainen kuin oikeudenkäynnissä, jossa tuomari harkitsee, mikä on asiassa esitetyn selvityksen perusteella lapsen edun mukaista ja tekee päätöksen lapsen huollosta ja/tai tapaamisesta. Sovittelussa vanhemmat keskustelevat tuomarin ja lakimiesavustajiensa kanssa, tarkoituksenaan saavuttaa sovinto. Yhtenä sovittelun etuna onkin se, että se on vähemmän henkisesti kuormittava ja varmempi tapa saada selvyys erimielisyyden kohteena olevaan asiaan. Lisäksi sovittelussa saadaan yleensä selvitettyä vanhempien erimielisyyksiä siten, että elämän jatkaminen sovittelun jälkeen on helpompaa. Oikeudenkäynnissä taas ote ei ole sovitteleva, ja se usein kiristää vanhempien välejä ennestään.
Suurimpana etuna lasta koskevan asian tuomioistuinsovittelussa voidaan pitää sitä, että siinä vanhemmat pyrkivät nimenomaan sopimaan lapsen huoltoa ja/tai tapaamisoikeutta koskevasta erimielisyydestä. Tällöin on suurempi todennäköisyys siitä, että vanhemmat myös noudattavat solmittua sopimusta ja ovat yleensä tyytyväisempiä sopimuksen sisältöön.
Sovittelu on myös nopeampi menettelytapa kuin oikeudenkäynti, joka voi kestää yli vuodenkin, puhumattakaan mahdollisesta muutoksenhausta. Ensimmäinen sovitteluistunto on järjestettävä joutuisasti, asiaa koskevan hallituksen esityksen mukaan viimeistään kuuden viikon kuluessa siitä, kun päätös sovittelun aloittamisesta on tehty. Koska sovittelulle varataan yleensä koko päivä, sovinto voidaan saavuttaa jo tuon päivän aikana.
Tuomioistuinsovittelun kulku
Sovitteluprosessi alkaa valmisteluvaiheella, jossa tuomari selvittää, onko asiassa edellytyksiä sovinnolle. Myös sitä osapuolta, joka ei ole tehnyt sovitteluhakemusta, kuullaan.
Yleensä varsinainen sovittelu tuomioistuimessa etenee seuraavasti: vanhemmat saapuvat sovittuna päivänä käräjäoikeuteen lakimiesavustajiensa kanssa. Lakimiehen roolia käsitellään jäljempänä tässä tekstissä. Kummallakin vanhemmalla on oma avustaja. Sovittelutuomari aloittaa sovittelun selostamalla sovittelun tarkoitusta, yleistä kulkua ja osapuolten rooleja sovittelussa sekä mikä merkitys sovittelun eri lopputuloksilla on vanhempien ja lapsen asemaan. Tämän jälkeen sovittelutuomari antaa puheenvuoron jommallekummalle vanhemmista. Tämä kertoo näkemyksensä tilanteesta ja alustavia toiveitaan sovittelulle. Avustaja täydentää tarvittaessa. Sitten toinen vanhempi saa vastaavan puheenvuoron. Tuomari tekee tämän jälkeen suullista yhteenvetoa osapuolilta saamansa tiedon perusteella, ja esittää täsmentäviä kysymyksiä kaivaakseen esiin sen, mistä osapuolet pohjimmiltaan ovat eri mieltä, eli mikä riitaa aiheuttaa.
Selvitysvaiheen jälkeen tulee neuvotteluvaihe, jossa aletaan neuvotella uusista huoltajuus- tai tapaamisoikeusehdoista. Sovittelutuomari nostaa esiin seikkoja, joista keskustelemalla pyritään lähestymään sovintoa. Tarvittaessa pidetään taukoja, ja vanhemmat avustajineen voivat pyytää myös yksityistä keskustelua sovittelutuomarin kanssa toisen vanhemman läsnä olematta.
Lapsioikeudellisessa sovittelussa tuomarilla on yleensä apuna asiantuntija-avustaja, jonka tarkoituksena on lapsen edun huomioiminen. Asiantuntija-avustajalla tulee olla psykologin, sosiaalityöntekijän tai lastenpsykiatrian erikoislääkärin koulutus tai muu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Sovittelun lopputulos
Jos sovittelu onnistuu, lopputuloksena on sovinto. Kummankin osapuolen tulee hyväksyä sovitut ehdot, tai sovintoa ei synny. Osapuolia ei siten pakoteta sovittelussa mihinkään, ja he voivat itse harkita, mihin ehtoihin suostuvat ja mitä itse ehdottavat. Tuomioistuin vahvistaa syntyneen sopimuksen. Vahvistettu sopimus rinnastuu tuomioon tai tuomioistuimen päätökseen. Tarvittaessa sopimuksen voi täytäntöönpanna, mikäli toinen osapuoli ei sitä noudata. Tämä tapahtuu hakemuksella käräjäoikeuteen. Jos täytäntöönpano määrätään, viranomaiset velvoittavat osapuolen noudattamaan sopimusta, esimerkiksi velvoittamaan sakon uhalla vanhempi sallimaan lapsen tavata etävanhempaansa.
Sovittelussa voidaan saavuttaa kokonaissopimus tai osasopimus, tai sopimusta ei saavuteta ja sovittelu lopetetaan. Kokonaissopimus saavutettaessa asian tuomioistuinkäsittely päättyy, samoin mahdollisesti vireillä oleva oikeudenkäynti päättyy. Jos sovintoa ei saavuteta ja asia on oikeudenkäyntinä vireillä, jatketaan asiaa oikeudenkäynnissä siitä, mihin sovittelun alkaessa jäätiin. Jos osasovinto saavutettiin, ratkotaan oikeudenkäynnissä ratkaisematta jääneet asiat. Jos osapuolet olivat hakeneet tuomioistuinsovittelua suoraan ilman oikeudenkäyntiä, asian käsittely päättyy sovittelun päättyessä.
Sovintoehtojen kestävyyttä voidaan kokeilla myös kokeilusopimuksella, joka vahvistetaan määräajaksi tai toistaiseksi voimassa olevaksi. Tällöin voidaan varata aika uudelle sovittelupäivälle esimerkiksi muutaman kuukauden päähän, joka käytetään, mikäli vanhemmat kokevat sen tarpeelliseksi.
Lapsi sovittelussa
Lapsi ei ole sovittelun osapuoli, mutta hänen etunsa tulee ottaa sovittelussakin huomioon. Lisäksi, lapsen iästä ja kehitystasosta riippuen, otetaan huomioon hänen mielipiteensä ja toiveensa. Yleensä vanhempien vastuulla on lapsen näkökulman esiin tuominen sovittelussa, mutta tarvittaessa sovittelutuomari voi myös tavata lasta. Alle 12-vuotiasta lasta voidaan kuulla vain, jos se on välttämätöntä asian ratkaisemiseksi eikä sen arvioida aiheuttavan lapselle merkittävää haittaa.
Kannattaako sovitteluun ottaa lakimies mukaan?
Lakimiesavustaja kannattaa ottaa mukaan tuomioistuinsovitteluun, kuten muuhunkin tuomioistuimessa käsiteltävään lapsioikeudelliseen asiaan. Lakimiesavustajan tarkoituksena on tukea sovittelussa päämiestänsä, neuvotella päämiehen ja lapsen edun kannalta hyödyllisiä sopimusehtoja ja huolehtia erityisesti siitä, että päämies ei sitoudu sovitteluprosessista väsyneenä sellaiseen sovintoon, johon hän ei oikeasti ole tyytyväinen. Vaikka sovintoa tavoitellaan sovittelutuomarin johdolla, tuomari on puolueeton ja keskittyy lapsen edun huomioimiseen, ei niinkään vanhempien etujen huomioimiseen. Sovitteluun varataan yleensä koko päivä aamusta alkaen, joten päivän päätteeksi sovinnon kynnyksellä vanhempi voi olla niin väsynyt, että hän ei välttämättä kykene parhaalla tavalla harkitsemaan kaikkia käsillä sopimuksen yksityiskohtia. Tässä kohtaa lakimiesavustaja ehdottaa muutoksia ehtoihin ja varmistaa, että päämies kiinnittää huomiota ehtojen tärkeisiin seikkoihin.
Osapuolet vastaavat sovittelun aiheuttamista kustannuksista itse. Jos asiassa käyttää lakimiesavustajaa, asiaan voi saada oikeusapua, jos osapuolen taloudellinen tilanne siihen oikeuttaa. Avustaja huolehtii oikeusavun hakemisesta.
Milloin sovittelu ei kannata?
Sovittelu soveltuu tilanteisiin, joissa osapuolet ovat tasaveroisessa asemassa ja kykeneväisiä huolehtimaan omista oikeuksistaan. Esimerkiksi mielenterveyden häiriöt, päihdeongelmat, toisen auktoriteettiasema, taloudelliset resurssit tai luonteenpiirteetkin voivat asettaa esteitä sovittelulle. Muuten toinen vanhemmista voi helpommin saavuttaa tavoitteensa, kun toisen vanhemman on vaikeampaa valvoa etuaan. Näiden tekijöiden lisäksi osapuolten välisen konfliktin vakavuudella on luonnollisesti merkitystä. Jos erimielisyydet ovat niin vakavia, että tuomari ei katso edellytyksiä sovinnolle olevan, sovittelua ei aloiteta.
Yhteenveto
Sovinnollinen ratkaisu lasta koskevassa päätöksenteossa on yleensä aina hedelmällisempi kuin tuomarin määräämä ratkaisu. Osittain tämä perustuu siihen, että sovittelussa pureudutaan vanhempien välejä hiertäviin asioihin, jotka ovat vaikeuttaneet yhteistyötä lapsen asioista päätettäessä. Tuomarin ratkaisu on eduksi lähinnä silloin, jos vanhemmat eivät yksinkertaisesti pystyä sopimaan asioista keskenään tai lasta tulee suojata esimerkiksi toisen vanhemman väkivallalta tai muulta haitalliselta vaikutukselta lapseen.
Jos sovinto saavutetaan, yleensä osapuolet noudattavat sitä mieluummin ja säntillisemmin kuin tuomion määräyksiä. Sovinnollisuus luo myös pohjaa sille, että halutessaan osapuolet voivat yhdessä sopia tilannekohtaisesti esimerkiksi lapsen tapaamisesta toisin, kuin mitä sovinnossa vahvistettiin. Esimerkiksi sopimuksessa sovitun ylittävät etävanhemman tapaamiset ovat mahdollisia. Sovittelussa on mahdollista myös ratkoa vanhempien välisiä erimielisyyksiä niin, että kanssakäyminen helpottaa jatkossa. Myös sovitteluun kannattaa ottaa oma lakimiesavustaja mukaan, jotta omat edut tulevat valvotuksi lapsen edun lisäksi.
Lue lisää blogikirjoituksiamme:
Kommentare