Mikä on työnantajan vastuu, kun viranomainen ohjeistaa, ettei työntekijän ryhmähenkivakuutusta tarvitse ottaa, mutta tämä ohje osoittautuu virheelliseksi? Onko menehtyneen työntekijän perhe oikeutettu korvaukseen, jos vakuutusvelvollisuus on laiminlyöty? Voidaanko työnantajan maksettavaksi tuomittavaa korvausta kohtuullistaa? Näitä kysymyksiä käsittelen korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2022:22 avulla.
Työnantajan velvollisuus vakuuttaa työntekijät vahingon varalta
Työnantajan velvollisuus vakuuttaa työntekijät työssä tapahtuman vahingon tai tapaturman varalta riippuu sovellettavasta työehtosopimuksesta. Monilla aloilla työnantajat velvoitetaan vakuutuksen ottamiseen. Näitä ovat esimerkiksi kaupan ala, rakennusala sekä terveyden- ja hyvinvoinnin ala. Jos työntekijä vammautuu tai menehtyy, eikä työnantaja ole ottanut vakuutusta, vaikka hänellä olisi siihen velvollisuus, joutuu työnantaja korvaamaan työntekijälle tai tämän oikeudenomistajalle vastaavan summan, mikä vakuutuksesta olisi maksettu.
Työntekijälle aiheutunut vahinko
Työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko. (Työsopimuslain 12:1.1). Vaikka sanamuoto kuuluu, että vahinko on korvattava työntekijälle, tätä on lain esitöissä ja oikeuskäytännössä tarkennettu niin, että myös työntekijän oikeudenomistajat ovat korvaukseen oikeutettuja työntekijän kuollessa. Säännöksen tarkoituksena on turvata työntekijän perheen taloudellista asemaa työntekijän kuollessa.
Työnantajan tulee lähtökohtaisesti korvata työntekijälle työssä aiheutunut vahinko, jos vahinko johtuu työympäristöstä tai työn järjestämisestä. Työntekijällä tai tämän oikeudenomistajilla on velvollisuus näyttää syntynyt vahinko seurauksineen toteen. Jotta työnantaja vapautuisi korvausvastuusta, hänen täytyy osoittaa, että vahinko ei ole aiheutunut tuottamuksesta, eli että työnantaja on toiminut riittävän huolellisesti vahingon välttääkseen. Näitä voivat osoittaa esimerkiksi työtapaturman osalta muun muassa työntekijöille annettu koulutus, valvonta, laitteiden säännöllinen huolto ja turvalaitteet sekä työntekijän oma tahallisesti virheellinen menettely.
Tapauksen KKO 2022:22 taustat
X oli toiminut vaikeavammaisen B:n henkilökohtaisena avustajana vajaat kolme vuotta. X oli ollut B:hen työsuhteessa, mutta B ei ollut ottanut X:lle ryhmähenkivakuutusta, vaikka sovellettava TES hänet siihen velvoitti. X kuoli joitain kuukausia työsuhteen päätyttyä. X:n äiti A vaati B:ltä käräjäoikeudessa reilut 23 000 euroa vahingonkorvausta saamatta jääneestä henkivakuutuskorvauksesta. B:n vakuutusta koskeva laiminlyönti johtui B:n mukaan siitä, että kunta oli aiemmin ohjeistanut häntä niin, ettei vakuutusta tarvitse ottaa.
Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen marraskuussa 2018 antamallaan tuomiolla, koska se katsoi, että B:llä, joka oli syntymästään asti vaikeavammainen, oli ollut oikeus luottaa kunnan ohjeistukseen. Lisäksi kunta oli järjestänyt avustajan palkkaamiseen liittyvät asiat B:n puolesta, vaikka B oli X:n työnantaja ja tässä roolissaan velvollinen tuntemaan lainsäädännön velvoitteet. Työsopimuslain yleinen vahingonkorvausvelvollisuuspykälä edellytti huolimattomuutta, eikä käräjäoikeus katsonut B:n toiminnassa olleen huolimattomuutta.
Hovioikeus käsitteli asiaa A:n valituksen johdosta tammikuussa 2021. Se tulkitsi asiaa samoin kuin käräjäoikeus. Hovioikeuden mukaan B oli näyttänyt hänen laiminlyöntinsä johtuneen kunnan viranomaisen antamasta virheellisestä tiedosta, ja että hän oli tilanteeseensa nähden noudattanut riittävää huolellisuutta. Valitus hylättiin. A sai valitusoikeuden korkeimpaan oikeuteen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Korkein oikeus korosti työnantaja-asemaan liittyvää vastuuta. Se katsoi sen olevan myös tässä tilanteessa niin vahva, että perusteita velvollisuuksien tulkitsemiseen lähtökohtaa lievemmiksi ei ollut. Myös B:tä sitovan TES:n ryhmähenkivakuuttamisvelvollisuutta koskenut kohta arvioitiin sellaiseksi, että sisällöstä ei jäänyt epäselvyyttä, joka olisi voinut lieventää arviointia. Korkein oikeus katsoi, että kaupungin viranomaisen virheellistä ohjetta ei voitu yksin pitää riittävänä selvityksenä siitä, että B olisi täyttänyt huolellisuusvelvoitteensa.
B vaati tuomittavan korvauksen sovittelua hänen vähävaraisuutensa ja kaupungilta saadun virheellisen ohjeistuksen vuoksi. Korkein oikeus ei pitänyt tätä mahdollisena, koska tällaista vaihtoehtoa ei sisältynyt työnantajan korvausvelvollisuutta koskevaan työsopimuslain 12:1 §:ään. Työnantajan tulee korvata aiheuttamansa vahinko täysimääräisesti, jos vastuu määräytyy kyseisen pykälän mukaan.
Tämän asian ohella tehdyssä ratkaisussa KKO 2022:21, joka koski B:n ja ohjeen antaneen kaupungin välistä korvausvelvollisuutta, korkein oikeus katsoi kaupungin laiminlyöneen vammaispalvelulaissa asetettua velvoitetta ohjata B:tä ryhmähenkivakuutuksen ottamisessa. Korkein oikeus tuomitsi kaupungin korvausvelvolliseksi B:lle aiheutuneeseen vahinkoon, eli kaupunki velvoitettiin korvaamaan B:lle vakuutuskorvauksen summa. Euromääräinen vahinko ei jäänyt lopulta tässä mielessä B:n kontolle.
Yhteenveto
Työnantajalla on velvollisuus olla selvillä häntä koskevista velvoitteista. Vaatimus on tiukka, eikä siitä ole herkästi joustettu oikeuskäytännössä. Esimerkiksi tässä käsitellyssä ratkaisussa KKO 2022:22 katsottiin, että vaikka B oli ollut syntymästään asti vaikeavammainen ja hän oli lisäksi saanut viranomaiselta virheellistä neuvoa työntekijän vakuuttamisvelvollisuudestaan, hänen katsottiin silti laiminlyöneen vakuuttamisvelvollisuutensa.
Työsopimuslaista johtuva työnantajan vahingonkorvausvelvollisuuspykälä ei mahdollista korvauksen kohtuullistamista. Työntekijän korvausvelvollisuutta työnantajalle tai kolmannelle voidaan sen sijaan kohtuullistaa, jos työntekijä aiheuttaa työssään vahingon. Joissakin tapauksissa, jos työnantajan lainvastainen toiminta on johtunut viranomaisen virheellisestä neuvosta, saattaa viranomainen olla korvausvastuussa työnantajaan nähden.
Lue lisää oikeustapauskommenttejamme:
Comments