Jokaisella on mahdollisuus hankkia asiantuntemusta, jota on mahdollista hyödyntää useiden eri työnantajien ja yritysten tarpeisiin. Työelämän muutokset johtavatkin monesti tilanteisiin, joissa yksi ja sama työntekijä työskentelee useiden työnantajien hyväksi sekä toimii ehkä samalla yrittäjänä. Muutos on ollut merkittävä kun on siirrytty yhdellä työnantajalla tehtyjen pitkien työurien jälkeiseen aikaan, jossa työpaikkaa vaihdetaan ja ansainta saattaa koostua useista eri lähteistä.
Tämä aiheuttaa joskus epätietoisuutta siitä, millainen sivutoiminen työskentely on sallittua ja miten sitä on rajoitettu.
Blogikirjoituksessa arvioin asiaa erityisesti virkamiehiä koskevien sivutoimirajoitusten näkökulmasta huomioiden se, missä tilanteissa sivutoiminen työskentely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja mitä rikosvastuun konkretisoituminen edellyttää laillisuus- eli legaliteettiperiaatteen valossa. Kirjoituksessa keskityn myös vain ilmoituksenvaraiseen sivutoimeen, en laisinkaan lupaa edellyttävään sivutoimen harjoittamiseen. Sivutoimilupa tarvitaan, mikäli sivutoimeen käytetään virkatyönantajan virka-aikaa.
Laillisuus- eli legaliteeettiperiaate
Laillisuus- eli legaliteettiperiaate on yksi keskeisistä rikosoikeudellisista periaatteista, ellei keskeisin. Suomessa rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta säädetään Suomen perustuslain 8 § sekä rikoslain 3 luvun 1 § :ssä.
Suomen perustuslaki 8 §
Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. Rikoslain 3 luvun 1 § on vastaava.
Olemme aiemminkin kirjoittaneet laillisuusperiaatteesta.
Jokaiselle on kuitenkin selvää, että lakiin ei voida kirjoittaa kaikkia arjen tapahtumia, jotka eivät ole sallittuja. Tämän vuoksi juristit joutuvatkin usein ratkomaan sitä, millainen käyttäytyminen ja toiminta on sallittua ja mikä kiellettyä. Kaikki maalaisjärjellä rangaistavaksi moitittavat teot eivät välttämättä tule rangaistaviksi, mikä voi johtua lainsäätäjän tahtotilasta, lainsäädännön puutteellisuudesta tai yhteiskunnan kehittymisestä.
Rikoslaissa on oma lukunsa 40 virkarikoksille, jonka lisäksi ainakin rikoslain 45 luvun sotilasrikokset sisältävät sotilasvirkamiehiä koskevia rangaistussäännöksiä.
Virkavelvollisuuden rikkomisesta säädetään rikoslain 40 luvun 9 §:ssä. Säädöksen mukaan
“Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”
Rikoslain 40 luvun 9 § on niin sanottu blankkorangaistussäännös. Tällä tarkoitetaan sitä, että rangaistavaksi säädetty käyttäytymisvelvollisuus saa tarkemman sisältönsä muusta lainsäädännöstä tai jopa niinkin alhaiselta tasolta kuin kunkin viraston ohjeista ja määräyksistä.
Tässä törmätään jo heti ensimmäiseen ongelmaan. Perustuslaissa edellytetään, että rikosvastuun perusteesta on säädetty laissa. Kuitenkin virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistössä jo viitataan lakia alemman tasoisiin säädöksiin ja määräyksiin. Erityisesti nämä ongelmallisuuden konkretisoituvat siinä, ovatko lakia alemman tasoiset säännökset ja määräykset rikosvastuun perusteeksi riittävän tarkkarajaisia ja selkeitä ja jos tällaiset kokonaan puuttuvat, voiko pelkän laissa olevan virkamiestä koskevan yleisluontoisen luonnehdinnan vastaisen menettelyn katsoa olevan riittävää rikosvastuun perusteeksi. Rikosvastuuta rajoittaa myös se, että käyttäytymisvelvoitteen sisältävä aineellisoikeudellisesta säännöksestä on käytävä ilmi, että säännöksen rikkominen voi tulla rangaistuksi rikoslain perusteella.
Mikä on sivutoimi?
Sivutoimi on määritelty esimerkiksi valtion virkamieslain 18 § 4 momentissa. Lain mukaan
“Sivutoimella tarkoitetaan 1–3 momentissa virkaa sekä palkattua työtä ja tehtävää, joista virkamiehellä on oikeus kieltäytyä, samoin kuin ammattia, elinkeinoa ja liikettä. Sen lisäksi, mitä tässä pykälässä säädetään, on noudatettava laissa tai asetuksessa eri hallinnonaloilla sivutoimista annettuja erityissäännöksiä.”
Vastaavasti sivutoimi on määritelty kunnan ja sote-alueen viranhaltijoista annetun lain 18 § 1 mom. joka on kuitenkin hieman tiiviimpi.
Vapaa-ajalla tapahtuva vapaaehtoinen lasten jalkapallo-ohjaajana toimiminen ei lähtökohtaisesti ole sivutoimi ja siitä ei tarvitse ilmoittaa. Kuitenkin on hyvä pitää mielessä, että mikäli ilman korvausta tapahtuva vapaaehtoistoimi voisi johtaa esteellisyyteen, saattaa sellaisen pitäminen olla kiellettyä.
On mahdollista hoitaa virkatyötä toisen päätoimisen työn rinnalla. Tällöinkin, vaikka virka olisi esimerkiksi osa-aikainen, on virkaan nähden toinen työsuhde sivutoimi. Sivutoimen määrittely ei siten sisällä miltään osin sitä miten paljon aikaa sivutoimen käyttämiseen käytetään.
Laillisuusperiaate virkamiehiä koskevien sivutoimisäännösten yhteydessä
Virkamiehiä koskee velvollisuus ilmoittaa sivutoimistaan eli muun muassa vapaa-ajallaan harjoittamastaan muusta työstä. Yksityisellä puolella tällaisia säännöksiä ei ole ja ilman asianmukaista perustetta näiden tiedustelun voitaisiin katsoa jopa loukkaavan yksityisyyden suojaa. Yksityisellä puolella peruste voi liittyä esimerkiksi erityislaeissa säädettyihin sisäpiiri- ja sidonnaisuusrekistereihin.
Virkamiehiä koskevilla säännöksillä halutaan suojata virkatehtävien hoitamista ja luottamusta siihen, että sivutoimet eivät aiheuta esimerkiksi esteellisyyttä itse virkatehtävien hoitamiselle. Yksityisellä puolella työntekijän on kuitenkin oltava kilpailematta työnantajansa kanssa sekä huolehdittava siitä, että hän toimii lojaalisti työnantajaansa kohtaan. Lojaalisuus on laaja käsite, jonka voidaan katsoa sisältävän myös vapaa-ajan toiminnassa työnantajan etujen huomioon ottamisen vaikka itse tekemisestä ei tarvitsekaan ilmoittaa työnantajalle. Niin yksityisen puolen työtekijän kuin myös virkamiehen on otettava huomioon lojaalisuus työnantajaansa kohtaan.
Virkamiehiä koskevat lait (esim. valtion virkamieslaki 18 §, laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 18 §) sisältävät velvollisuuden ilmoittaa sivutoimista, mutta ilmoituksen tarkemmat sisällöt kunkin viraston ja työnantajan on itse määriteltävä. Kullakin työnantajalla on tai voi olla erilainen ja eri laajuinen intressi tietää virkamiehensä vapaa-ajan käytöstä.
Sivutoimien sallittavuutta ja niistä ilmoittamista on jouduttu toisinaan ratkomaan tuomioistuimessa.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2019:53, kyse oli siitä, että sairaalan ylilääkäri oli kokonaan jättänyt ilmoittamatta ilmeisen esteellisyyden aiheuttavasta sivutoimestaan. Tapauksessa oli osoitettu, että kuntayhtymällä oli ohjeet sivutoimien ilmoittamisesta ja että vuonna 2008 sairaalan henkilökuntaa oli kehotettu ilmoittamaan sivutoimistaan. Lisäksi ylilääkäri oli ollut tietoinen sivutoimi-ilmoitusvelvollisuudestaan, sillä tämä oli tehnyt sivutoimi ilmoituksen yksityisvastaanotostaan. Ylilääkäri tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Helsingin hovioikeudessa puolestaan oli kyse melko poikkeuksellisesta tapauksesta, jossa virkamies oli viranhoidon rinnalla pitänyt toista täysiaikaista työsuhdetta. Virkamies oli kyllä ilmoittanut työsuhteestaan, mutta ei sitä miten paljon siihen käytettiin aikaa. Toisella täysiaikaisella työsuhteella ei ollut vaikutusta viranhoitoon. Ratkaisulla 24/140902,12.12.2024 Helsingin hovioikeus hylkäsi syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta, sillä hovioikeus totesi, että työnantajalla ”olisi ollut mahdollista antaa tarkat määräykset tai edes ohjeet siitä, mitä tietoja sivutoimi-ilmoituksesta tulisi ilmoittaa. Näissä olosuhteissa virkavelvollisuutta määrittäviltä säännöksiltä ja määräyksiltä on perusteltua edellyttää erityistä täsmällisyyttä. Hovioikeus katsoo, että tulkinta, jonka mukaan valtion virkamieslain 14 §:ssä säädetystä yleisestä käyttäytymisvelvollisuudesta seuraisi velvollisuus oma-aloitteisesti ilmoittaa sivutoimen työaika, kun mikään muu säännös, määräys tai ohje ei edellytä tällaisen tiedon antamista, olisi ennakoimaton ja siten laillisuusperiaatteen vastainen.”
Lisäksi hovioikeus katsoi, että virkamiehen ”sivutoimi-ilmoitusta voidaan sinänsä jälkikäteen arvioituna pitää puutteellisena. Tämän puutteellisuuden voidaan kuitenkin katsoa johtuneen siitä, että ohjeistus sivutoimista on ollut puutteellista. Nyt käsiteltävässä rikosasiassa ohjeistuksen puutteellisuus ei voi koitua virkamiehen vahingoksi siten, että hänet tuomittaisiin rikoksesta.” Tässä tapauksessa käräjäoikeus oli lukenut virkamiehen syyksi virkavelvollisuuden rikkomisen. Oikeusasteet päätyivät siten toisistaan täysin poikkeaviin lopputuloksiin.
Laillisuusperiaatteen näkökulmasta hovioikeuden ratkaisu on perusteltu. Mikäli ei ole riittävän yksiselitteistä säännöstä tai määräystä, jota olisi rikottu, ei virkavelvollisuuttakaan ole rikottu. Kuten aina arjessa, niin asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Virkamiehiä koskee monia muitakin velvollisuuksia kuin pelkästään velvollisuus ilmoittaa sivutoimistaan. Oikeuskäytännössä on rangaistukseen tuomittu virkamiehiä myös sellaisista teoista, joista ei ole ollut lakia tarkentavia säännöksiä, mutta virkamiehen menettelyn on katsottu olevan sen siinä määrin moitittavaa, että rikosvastuu ei ole ollut menettelyn odottamaton seuraus.
Virkarikosten vanhentuminen
Loppuun on kuitenkin vielä kirjoitettava pari sanaa virkarikosten vanhentumisesta. Virkarikosten rangaistusasteikko, eli lainsäätäjän arvoarvostelma siitä, miten ankarasti kutakin tekoa on arvioitava vaihtelee aina varoituksesta ehdottomaan vankeuteen. Muissa kuin virkarikoksissa vanhentumisaika alkaa kahdesta vuodesta. Virkarikosten vanhentumiselle on muusta rikoslaista poikkeava vanhentumisaika. Rikoslain 8 luvun 1 §:n mukaan virkarikokset (rikoslaki 40 luku) vanhenevat aina vähintään viidessä vuodessa.
YHTEENVETO
Sivutoimisäännökset rajoittavat virkamiesten vapaa-ajan käyttöä. Sivutoimirajoitusten noudattaminen ja huomioiminen on osa virkamiesten virkavelvollisuuksia ja niiden rikkomisesta voi seurata rikosoikeudellinen vastuu. Oikeuskäytännössä sivutoimirajoitusten rikkomisesta siten, että sivutoimista ei ole ilmoittanut työnantajalleen, on seurannut sakkoa. Kyse ei siten ole mistään järin vakavasta rikosteosta.
Rikosvastuun toteutumista rajoittaa kuitenkin merkittävällä tavalla laillisuusperiaate sillä lain tasolla olevat säännökset ovat varsin yleisluontoisia. Tämän johdosta, tullakseen rikoksena tuomituksi, sivutoimia koskevat säännökset aina ilmoitusvelvollisuuden sisältöä myöten on työnantajan ensin määriteltävä. Monet virastot ovat näin tehneetkin.
Jatkoa luvassa
Valtion virkamiehiä koskevan valtion virkamieslain 14 §, jonka 2 momentin mukaan ”Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla”. Kyseessä on melko lailla jokaisen omista lähtökohdistaan, saamastaan koulutuksesta ja jopa kasvatuksesta kumpuava transsendentaalinen arviointi. Käyttäytyminen, joka on yhdelle aivan tavanomaista voi toisesta tuntua täysin loukkaavalta ja epäasialliselta. Tällöin törmätään aika nopeasti vastaavaan laillisuusperiaate ongelmaan kuin sivutoimisäännösten yhteydessä. Tästä problematiikasta seuraavassa kirjoituksessa.
Lue lisää rikosoikeudellisia kirjoituksiamme:
VT, OTM
Juristi
Lakitoimisto KPF
Comments